Patrick Vieira. Ikoninen pelaaja. Se 20-vuotias honkkeli poika, jonka Arsène Wenger kävi ensitöinään hakemassa AC Milanin penkiltä mukaansa, kun hänet nimitettiin Arsenalin manageriksi 1996.

Honkkelista pojasta kasvoi iso ja lihaksikas järkäle, Arsenalin keskikentän ruumiillistuma, joka muodosti yhdessä Thierry Henryn ja Dennis Bergkampin kanssa Arsenalin legendaarisen The Invincibles -joukkueen sydämen. 38 liigaottelun kausi ilman tappiota, johon tiivistyi kaikki se, mistä Wengerin kaunein Arsenal oli tehty.

Mutta kaikki kauniit tarinat loppuvat aikanaan. Kun Vieira soitti vuotta myöhemmin kesälomaltaan Arsenalin varapuheenjohtajalle David Deinille ja kysyi, mitä nämä huhut hänen siirrostaan Juventukseen tarkoittavat, Vieiraa odotti järkytys. Deinin mukaan Arsenal halusi pitää Vieiran, mutta hän saisi itse päättää, siirtyisikö hän Juventukseen vai ei.

Vieira totesi myöhemmin, että hän tunsi Arsenalin sisäisen koodiston ja tiesi, mitä Deinin sanat tarkoittivat. Ne tarkoittivat, että hänen haluttiin siirtyvän. Jos ei olisi haluttu, Vieiralle olisi sanottu lyhyesti, että unohda koko juttu!

Vieira vakuutti, ettei hän koskaan unohtaisi Deinin sanoja.

***

Peliuransa jälkeen Vieira halusi siirtyä valmentajaksi. Ja hänen viimeinen seuransa, Manchester City, vastasi huutoon: Vieira pantiin kasvamaan korkoa ja opettelemaan valmentamisen salaisuuksia ensin Manchester Cityn akatemiaan, sitten Cityn reservijoukkueeseen ja lopulta City-leirin omistuksessa olevaan New York City FC:hen.

Vieirasta alettiin puhua Cityn tulevana managerina – mutta ne puheet jäivät puheiksi. Joku näki, että hieno pelaajaura ja hieno cv on yksi asia, ja se, miten hyvä valmentaja joku on, toinen asia.

Vieira oli se toinen asia. Hänestä ei tullut Cityn kakkosvalmentajaa, kun seura nimitti Pep Guardiolan managerikseen kesällä 2016. Sen sijaan Guardiola palkkasi Mikel Artetan.

Vieira ymmärsi yskän ja siirtyi New York Cityn jälkeen Ranskan pääsarjassa pelanneen OGC Nicen päävalmentajaksi. Vieira oli suurta Ranskassa, vuoden 1998 maailmanmestari, mutta suuruus ei häntä pelastunut. Nizzalainen rakkaustarina päättyi kahden ja puolen kauden jälkeen potkuihin viime joulukuussa.

***

Nyt Vieira on taas otsikoissa. Hänestä tulee Roy Hodgsonin seuraaja Crystal Palacen managerina.

Kaikki siis hyvin – mutta kenen kannalta?

Crystal Palacella on ollut kesän 2010 jälkeen kymmenen eri manageria. Kymmenen eri manageria yhdentoista vuoden aikana. Hurjaa saldoa korostaa se, että Hodgson kesti Palacen jakkaralla neljä vuotta.

Paul Hart, George Burley, Dougie Freedman, Ian Holloway, Tony Pulis, Neil Warnock, Alan Pardew, Sam Allardyce, Frank de Boer, Roy Hodgson ja nyt Patrick Vieira.

Mikä heitä yhdistää?

Oikein. Valintojen päätön hulluus.

Palacen nykyinen puheenjohtaja Steve Parrish nousi valtaan kesällä 2010. Sen jälkeen Selhurst Parkilla alkoi hullunmylly.

Jalkapallomaailma on mystinen maailma. Yksi sen maailman mystisimmistä asioista on se, miksi managereiden ja päävalmentajien valinnoista vastaa valtaosassa seuroista täydelliset amatöörit, puusilmät. Niin maailman suurimmissa seuroissa kuin maailman pienimissäkin seuroissa. Myös Suomessa.

Vieira on iso nimi. Hänellä on iso maine. Hänet tuntevat kaikki.

Mutta tunteeko Palacessa joku, miten hyvä manageri Vieira oikeasti on?

Hodgsonin kohdalla Palacella kävi mäihä. Käteen tarttui voittava arpa, mutta Vieiran historia valmentaja viittaa siihen, että tässä arvassa ei voittoa ole.

Vieiraa pidettiin Ranskassa aluksi modernina valmentajana – lähinnä siksi, että hän sääti Nicen pelaamista vastustajan mukaisesti. Hän saattoi pelata yhtä vastustajaa vastaan neljän linjalla, toista vastaan viiden linjalla ja kolmatta vastaan kolmella topparilla. Myös hänen ”halkaisevaa hyökkäysmalliaan” ihailtiin. Vieiran suosimassa mallissa hyökkäyksiä vyörytettiin vastustajan maalia kohden valtaosin kentän keskikaistalta ja siitä ne levittiin jompaankumpaan laitaan syvällä vastustajan kenttäpuoliskolla.

Vieirassa ihailtiin montaa asiaa, kunnes huomattiin yksi asia – se, että Nicen puolustus alkoi vuotaa ja Vieira ei osannut vuotoa korjata. Lähes kaikki numeeriset puolustuspelin mittarit olivat Nicella heikkoja – ja lopulta surkeita. Nice teki Ranskan pääsarjassa viime syksynä vähiten riistoja ja se voitti vähiten kaksinkamppailutilanteita. Prässääminen oli löysää ja epäsystemaattista. Kun pallo menetettiin, sen voittaminen takaisin omalle joukkueelle oli heikkoa.

No tietäähän sen, miten siinä käy.

Nice potkittiin syksyn aikana rumasti ulos Eurooppa-liigasta ja kun Nicen peräkkäisten tappioiden määrä nousi viiteen, Vieiralle sanottiin tylysti: Au revoir!

Potkut eivät tee Vieirasta huonoa manageria, mutta peli tekee.

Ja sen pelin Palace on itselleen nyt palkannut.