Mitä ottelu kertoi Kouvolasta?

Ottelu osoitti, että Kouvola pelaa juuri nyt sarjan pesäpalloa. Joukkue on erittäin yhtenäinen, sitkeä ja hyvähenkinen, ja pelinjohtaja Iiro Haimi on saanut rakennettua erinomaisesti toimivan konseptin.

Joukkueen kärki on rautaa. Tommi Mäentausta on Superin paras kärkimies ja Ville Pesusta on kypsynyt kovan luokan etenijäjokeri. Matti Saukko on jatkanut kakkosena siitä. mihin hänen viime syksynä jäi. Juho Hacklin ja Matti Latvala tekevät takuuvarmasti tilanteet, ja sitten tulee kaksi tämän kauden suurta onnistujaa sisäpelissä:

Janne Kivipelto on ollut kotiuttajana likimain pitelemätön. Kivipelto on myös erinomainen esimerkki siitä, miten jostakin pelaajasta saattaa löytyä jopa yllättävää potentiaalia, kunhan hän saa vain lisää vastuuta ja luottoa. Kivipelto on saanut ja tulos on ollut tyrmäävä.

Toinen suuri onnistuja on lyöjäjokeri Ossi Meriläinen, joka on löytänyt Kouvolassa jälleen saman rentouden, jolla hän paukutteli itsensä kaudella 2015 Superin lyöjäkuninkaaksi. Kempeleessä Meriläisen pelaaminen oli väkinäistä ja jollakin tavalla jatkuvaa pakottamista. Nyt Meriläinen elää uutta kevättä.

Kouvolan sisäpelin kaava toimii kaikilta kriittisiltä osiltaan. Kärki vertautuu täysin Sotkamon ja Vimpelin kärkiin, Hacklin ja Latvala – jolla ei ollut perjantaina mikään erikoinen päivä – ovat huippuluokan pelintekijöitä, ja kun sen päälle myös kotiutukset toimivat, Kouvola voi katsoa loppukauteen ja syksyyn luottavaisin mielin.

Myös pelinjohtaja Iiro Haimille on annettava tunnustus. Hän on saanut loihdittua erinomaisen ilmapiirin ja pelinjohtajana hänestä löytyy nykypesäpallossa harvinaista yllätyksellisyyttä.

Ulkopeli toimii myös. Perjantaina suurin mielenkiinto kohdistui Janne Kivipeltoon, joka palasi jälleen lukkariksi. Hän vastasi niin Juha Puhtimäen kuin nuoren haastajansa Elias Pitkäsen haasteisiin vakuuttavalla tavalla. Kivipelto on kiistatta Superin eliittilukkari ja hehkutetaanpa Pitkästä kuinka paljon tahansa, Kivipelto ei ainakaan kalpene hänen rinnalleen.

Kouvola on juuri nyt erinomaisen pirteässä ja kovassa iskussa. Itse asiassa Superin parhaassa iskussa. Kuten kausi on osoittanut, sen kaataminen on vaikeaa – eikä joukkueen niska helposti taitu. Perjantainakin se roikkui toisella jaksolla mukana loppuun asti ja oli tulla vielä viimeisessä vuoroparissa kolmen juoksun takaa rinnalle.

Mitä ottelu kertoi Tampereesta?

Perjantaina oli vastakkain kaksi laatujoukkuetta. Se näki joukkueiden kaikesta tekemisestä ja tilastoista. Kouvola vei kolmostilanteet 18–15 ja kärkilyönnit 52–44. Lukemat kertovat molempien joukkueiden tasosta.

Tampere on kiistatta yksi sarjan vahvimmista joukkueista, mutta Kouvolaan verrattuna sillä on yksi selkeä ero ja huolenaihe – kärkimiespeli. Ykkösenä pelannut Timo Torppa ja etenijäjokeri Mikko Pauna eivät olleet parhaassa iskussa, mikä näkyi heti Tampereen sisäpelissä.

Kun kärkeä ei saatu kentälle, Mansen sisäpeli ei rullannut enää optimaalisella tavalla. Ongelma kulminoitui siihen, että Juha Puhtimäki jäi sisällä täysin työttömäksi. Hänellä oli koko illan aikana vain kaksi kärkilyöntiyritystä, mikä kuvaa ongelman vakavuutta.

Ensimmäisellä jaksolla Mansen sisäpeli lähti väärillle raiteille heti avausvuoroparissa, kun lyöntivuoro katkesi huonoon kohtaan. Tämä heijastui Mansen koko ensimmäisen jakson sisäpeliin.

Se, että Mansen sisäpeli ei perjantaina toiminut parhaalla mahdollisella tavalla, asettaa pelinjohtaja Matti Iivarisen mielenkiintoisen kysymyksen ääreen: kannattaako sen pelata yhdellä kärjellä ja keskipalkilla vai kahdella kärjellä, kuten nyt?

Kysymykseen ei ole oikeaa tai väärää vastausta.

Jos Manse saisi kärkensä toimimaan, kahdella kärjellä pelaaminen olisi ilman muuta järkevää. Mansella on erinomainen kakkoskärki, jonka perjantaina muodostivat Tuomas Tuohisaari, Topias Lilja ja loisto-ottelun mailassa pelannut Simo Vainikainen.

Mutta kahdella kärjellä pelaamisessa on kaksi muttaa: Kärjen on toimittava, sillä muuten Mansen sisäpeli helposti puuroutuu ja rytmittyy väärin, kuten Kouvolaa vastaan tapahtui. Toinen mutta on se, että kahdella kärjellä pelaaminen edellyttää kahdella lyöjäjokerilla pelaamista.

Juha Niemi on löytänyt vanhan huippuvireensä ja hänen tavaramerkkinsä, ilmasauman ja kolmosjatkeen – ja täyttää paikkansa loistavasti.

Toinen lyöjäjokeri, Henri Puputti, on myös loistovireessä, mutta kysymys kuuluu, kumpi on kokonaisuuden kannalta parempi ratkaisu – se, että Puputti pelaaja jokerina vai numero hihassaan ja samalla myös ulkona. Puputti on pelannut tällä kaudella polttolinjassa, mutta hänen varsinainen ulkopelipaikkansa on takakenttä. Siksi on erikoista, että kenties Superin parasta kopparia ei ole peluutettu kopparina, vaan linjassa tai jokerina. On mielenkiintoista nähdä, miten pitkään Puputtia on vara pitää jokerina – ja miten pitkään häntä voidaan tai kannattaa pitää poissa takakentältä.

Jos Manse pelaisi yhdellä kärjellä, silloin se voisi pelata yhdellä lyöjäjokerilla ja Puputti saataisiin myös ulos. Tällöin pienenisi myös riski, että sisäpeli puuroituisi ja rytmittyisi väärällä tavalla. Pidemmällä kärjellä varmistettaisiin se, että huippuluokan tilanteiden tekijöiden, Juuso Myllyniemen, Tuomas Jussilan ja Juha Puhtimäen edessä olisi aina jalkoja. Jos kärki kulkisi, Mansen pääkotiuttajilla – Puhtimäellä, Puputilla, Niemellä ja Lauri Kivisellä, kun hän palaa loukkaantumisensa jälkeen kentälle, riittäisi takuuvarmasti tilanteita.

Kouvolan sisäpelin sapluuna on selkeä, eikä siinä ole juurikaan kysymysmerkkejä ja muuttujia – mutta Matti Iivarisella ja Mansella on käsissään kysymys, johon pitää löytää vastaus ennen syksyn ratkaisupelejä. Luonnollisen ja varmasti ennalta laskettu ratkaisu olisi se, että kärjeksi hankittu Simo Vainikainen pääsisi täyteen pelikuntoon ja peliä avaavaksi kärjeksi – mutta Vainikainenkaan ei ole Mäentausta, Niilo Piiponiemi tai Teemu Isoketo. Siksi itse ydinkysymys ei välttämättä katoa Iivarisen tietokoneen ruudulta minnekään.