Liverpool jätti vaikean kauden taakseen ottamalla viime kauden päätteeksi hienon loppukirin. Joukkue pelasi Valioliigassa viimeiset kymmenen ottelua tappioitta ja kipusi sarjataulukossa ansaitusti kolmanneksi. Viimeiset viisi ottelua se voitti. Palkintona oli paikka Mestarien liigassa, mikä näytti vielä maalis-huhtikuussa karkaavan sen käsistä.

Liverpoolin ongelmat perustuivat viime kaudella loukkaantumisiin, joita oli posketon määrä. Joukkueen tärkein pelaaja, Virgil van Dijk, loukkaantui heti syksyllä, kun Jordan Pickford teloi kammotaklauksella hänen polvensa. Liverpoolin takalinjojen koostumusta jouduttiin uusimaan jatkuvasti, mikä johti puolustuksellisen tasapainon järkkymiseen.

Se oli iso syy siihen, että Liverpool päästi lopulta 42 maalia, eli yli yhden maalin ottelua kohden. Vasta kauden lopussa Liverpool pelasi kaksi nollapeliä putkeen. Syystalvella tahti oli kammottava. Esimerkiksi Aston Villa takoi Liverpoolia vastaan peräti seitsemän maalia lokakuisessa ryöpytyksessä.

Katso tästä Liverpoolin  ja muiden Valioliigan joukkueiden mestaruuskertoimet Expektillä!

Liverpoolin puolustuspelitapa korkeine linjoineen on niin vaativa pelitapa, että jos miehistö ei ole tasapainossa, maaleja voi tulla omiin. Samantyylisillä puolustuspelin periaatteilla pelaava Southampton on myös kokenut välillä aikamoisia maalijuhlia omassa päädyssä. Korkeiden linjojen jalkapallossa palkinto on onnistuessaan iso, mutta uhat ovat myös valtavat.

Siksi Liverpoolin kauden tärkein kysymys liittyykin joukkueen puolustuslinjaan ja sen koostumukseen. Jos pelaajat pysyvät terveinä ja puolustuslinja eheytyy viime kauden jäljiltä, taistelee Liverpool jälleen mestaruudesta.

Kloppin kädenjälki

Suurin syy Liverpoolin viime vuosien menestykselle on yhteen henkilöön kiteytettynä Jürgen Klopp. Vaikka taustojen, kuten pelaajarekrytointiosaston, merkitys on valtava, Klopp kuitenkin johtaa valmennuksellista kokonaisuutta ja prosessia. Hän on toimintakulttuurin ja toimintaperiaatteiden takana.

Kloppin pelillinen ja valmennuksellinen prosessi on ollut niin vahva, että kaikki tuntuu joukkueen taustoissa olevan hyvin selvää. Siksi toiminnan periaatteet ovat myös pelaajille selviä. Liverpoolilla on todella vahva identiteetti, mikä näkyy kaikessa – esimerkiksi siinä, miten joukkue pelaa tai millaisia pelaajia joukkueeseen hankitaan.

Liverpoolin pelillinen identiteetti on Kloppin aikana vieläpä jalostunut. Se jalkapallo, joka tunnettiin Kloppin saapuessa Liverpooliin heavy metallina, on muuttunut vuosien saatossa askel askeleelta. Se on jalostunut jalkapalloksi, jossa on fuusioitu keskieurooppalaisille joukkueille tuttua prässipeliä, espanjalaisille tuttua positional play’ta ja irtopallopelaamiseen liittyvää uutta innovaatiota.

On selvää, mitä Liverpool tekee ilman palloa. Se lyö joko 4-3-3- tai 4-2-3-1-muotoisen jatkuvan paineen pallolle ja pyrkii riistoihin, kun vastustaja edistää peliä paineen alta.

On myös selvää, mitä Liverpool tekee pallon kanssa. Se nostaa laitapuolustajat ylös, tuo kärkipelaajansa kymppialueelle ja muovaa muotonsa 4-4-2-timantin oloiseksi. Laiturit Mohamed Salah ja  Sadio Mané ovat tällöin enemmänkin keskushyökkääjiä, kuin laitureita. Roberto Firmino on pelannut jo muutaman vuoden tällaisessa valehyökkääjän roolissa, joka pudottaa piikkipaikalta kymppipaikan pelaajaksi.

Ei mullistavaa uutta

Näissä asioissa ei tule ensikään kaudella olemaan mitään mullistavaa, mutta vain puolustus- ja hyökkäyspelin käsittely olisi Liverpoolin pelimallin periaatteiden aliarvioimista. Vastustajat joutuvat pelaamaan Liverpoolia vastaan pelatessaan myös irtopallovaihetta todella kurinalaisesti, jos ne haluavat voittaa Liverpoolin. Liverpool on vienyt irtopallopelaamisen ehkä pidemmälle kuin yksikään muu Valioliigan joukkue.

Pointti on se, että Liverpool menettää pallon ajoittain puolittain tarkoituksella, jotta se voi riistää sen itselleen takaisin ja hyökätä sitten vastustajan muodon sisältä, jossa se on pallon takaisin saanut. Nämä riistot eivät ole itseasiassa kovinkaan usein negatiivisen tilanteenvaihdon jälkeisiä, kuten usein virheellisesti tulkitaan, vaan irtopallojen jälkeisiä.

Ensin on määriteltävä negatiivinen tilanteenvaihto ja irtopallovaihe. Negatiivinen tilanteenvaihto tapahtuu, kun pallo vaihtaa omistajaa joukkueiden välillä. Jos Liverpool esimerkiksi menettää pallon niin, että vastustaja voi sen jälkeen tehdä tarkoituksenmukaisen pallollisen peliteon, aktivoituvat Liverpoolin negatiivisen tilanteenvaihdon toiminnot. Usein puhutaan, että Liverpool on näissä tilanteissa parempi kuin vastustaja positiivisessa tilanteenvaihdossaan, ja Liverpool pääsee välittömistä prässeistään tekemään arvokkaita ja hyviin hyökkäyksiin johtavia riistoja.

Mutta, jos katsotaan tarkasti, niin iso osa Liverpoolin ”vastaprässeiksi” ajatelluista toiminnoista eivät ole vastaprässejä, vaan irtopallopelaamista. Ero on se, että Liverpool pelaa paljon pitkiä syöttöjä, joita vastustajat pääsevät riistämiseen sijaan vain katkomaan päällään – eli voittamaan ykköspallon. Näin syntyy irtopallotilanne, jossa kakkospallo on ilmassa, eikä se ole tai ole ollut kenenkään hallussa.

Näissä tilanteissa Liverpool tuo pelaajansa kakkospalloalueelle ja pyrkii sen voittamisen jälkeen iskemään suoraan kohti vastustajan maalia murtaen keskeltä tai keskittämällä laidasta. Tämän strategian teho perustuu siihen, että Liverpool dominoi kakkospalloaluetta numeraalisesti, positionaalisesti, dynaamisesti sekä laadullisesti.

Liverpoolin käyttämä 4-1-2-1-2-hyökkäysmuoto on tähän oivallinen välinen. Joukkue pelaa esimerkiksi topparilta Mohamed Salahin juoksulinjalle pitkän pallon. Tämän pääsee vastustajan laitapuolustaja katkomaan ja puskee pallon oman puolustuslinjan etupuolelle. Näin koko Liverpoolin timanttikeskikenttä on liikkumassa kohti kakkospalloaluetta. Vastustajalla saattaa olla esimerkiksi oma keskikenttälinja tasaisena linjana, jolloin kentän vertikaalisuunnassa Liverpoolilla on kakkospalloalueella enemmän pelaajia – ja pelaajia, jotka ovat räjähtävämmässä liikkeessä.

Liverpool on siis todella hanakka edistämään peliä, mutta myös sopeutumaan siihen, mikäli heidän edistämisensä pomppivat kaaosmaisesti irtopalloiksi vastustajan pelaajista. Liverpool itseasiassa eteni viime kaudella vastustajan kolmannekselle 49 kertaa ottelua kohden, eli eniten koko sarjassa. Boksiin joukkue eteni yhtä useasti kuin Manchester City, eli 22 kertaa ottelua kohden.

Nämä kaksi joukkuetta ovat Valioliigan parhaita etenijöitä, mutta ne tekevät sen eri tavoilla.

Van Dijkin paluu on kriittinen

Liverpool ei tule muuttamaan pelaamisensa isoa kuvaa alkavalle kaudelle hirveästi. Eniten sen pelaamista jalostaa todennäköisesti vieläkin tiivistynyt metodi peli-identiteetin takana sekä loukkaantumisista palaavat pelaajat.

Virgil van Dijk on yksi tällainen pelaaja. Nyt Liverpool on ollut sitä paitsi fiksu ja hommannut hollantilaistopparille varamiehen, kun 22-vuotias Ibrahima Konaté saapui RB Leipzigista.

Konaté sopii paperilla täydellisesti Liverpoolin konsepteihin. Hän on tottunut Leipzigissa pelaamaan korkeassa puolustuslinjassa. Konaté antaa 3,4 syöttöä vastustajan puolustuslinjan eteen ja tekee 4,4 peliä edistävää kuljetusta ottelua kohden, mikä tarkoittaa, että hän on yksi Euroopan sarjojen parhaiten peliä edistävistä toppareista. Tätä Liverpoolin toppareilta halutaan: kykyä edistää peliä aggressiivisesti kohti Mohamed Salahia ja Sadio Mané’ta.

Joël Matip pelannee myös topparin paikalla. Joe Gomez on myös valmiina pelaamaan. Liverpoolilla ei yksinkertaisesti voi olla yhtä huono viuhka toppareiden loukkaantumisten kanssa kuin viime kaudella, joten oletettavaa on tämän osasto parantuminen.

Ja kun topparit ovat paremmin käytössä, syntyy Liverpoolille parempi automaatio irtopallopelaamiseen sekä muihin vaiheisiin, joissa korkea puolustuslinja joutuu pumppaamaan aggressiivisesti kentän pystysuunnassa.

Liverpool haluaa palata Manchester Cityn haastajaksi ja sillä on siihen omaleimaisen peli-identiteettinsä kautta kaikki mahdollisuudet.