Olli Jokista ei ole syyttä pidetty seuraavan Liiga-kauden mielenkiintoisimpana päävalmentajana.

Mielenkiinto ei kuitenkaan kohdistu ainoastaan Jokisen absoluuttiseen tasoon valmentajana – sillä emme vielä tiedä siitä riittävästi. Mielenkiinto kohdistuu lopulta myös siihen, että Jokinen koettelee sitä käsitystä, joka on muodostunut huippuvalmentajien tiestä huippuvalmentajiksi.

Sillä kun katsomme Jokista, näemme parroittuneen entisen NHL- ja Leijona-ammattilaisen, joka haluaa myös innokkaasti menestyä valmentajana. Mutta lopulta tuo parrakas mies on valmentanut toistaiseksi vasta perustamaansa eteläfloridalaista jääkiekkoakatemiaa. Siksi hän edustaa polultaan liigavalmentajaksi kaikkea muuta kuin mitä esimerkiksi Liiga-mestaruuksia viime vuosina voittaneet valmentajat ovat edustaneet.

Esimerkiksi Kari Jalosella, Jyrki Aholla, Lauri Marjamäellä, Mikko Mannerilla, Karri Kivellä, Jussi Tapolalla, Antti Pennasella ja Pekka Virralla on kaikilla ollut erilainen polku Liigan päävalmentajaksi, mutta taustalla on silti ollut pitkiä vuosia ainakin joko apuvalmentajana Liigassa, Mestiksessä, eri junioriportailla ja nuorisomaajoukkueissa.

He kaikki ovat joutuneet todistamaan eri portailla olevansa muita parempia valmentajia kiivetäkseen urallaan eteenpäin. Mitään ei ole tullut ilmaiseksi. Kuten ei tullut esimerkiksi valtakunnan ykköskoutsiksi ja leijonakuninkaaksi nousseelle Jukka Jalosellekaan.

Jokisella ei mitään sellaista kokemusta ole, mutta silti hän on päässyt Jukureiden päävalmentajaksi.

Ja niin itsevarmasti, kun Jukurit-leirissä Jokisesta puhutaankin, tiedetään, että hän on myös riski. Mutta koska Liiga on suljettu sarja, ei Liigan pudotuspelien ulkopuolelle juuttuneilla Jukureilla ole myöskään paljoa hävittävää. Ei Jukureilta ennakkoon oikein odotetakaan suuria ihmeitä kuin ehkä mikkeliläisissä iltarukouksissa.

Jokinen on pikemminkin sillä jatkumolla kuin oli Tero Lehterä ja Sami Kapanen, joiden molempien valmentajaura on nyt hämärän peitossa – kenties jopa ohi. Molemmat ovat löytäneet epäonnistumisen jälkeen itsensä tv-studioissa.

Molemmat olivat maailmanmestareita ja maineikkaita pelaajia, mutta vaikka kuinka heissä haluttiin nähdä tulevia pelastajia ja muurahaisteorioillaan menestyviä valmentajia – valmentamisen vaikeuden todellisuus iski myös heidän silmilleen. Kapanen ja Lehterä saivat alkuun pienen nosteen, kunnes alamäki alkoi.

Kyse kun on aivan eri asiasta: Paraskaan näyttelijä ei välttämättä osaa ohjata.

Heidänkin kokemuksensa kovasti tavoitteellisesta ja kilpaillusta urheilusta oli silti Jokistakin mittavampi. Mutta se yhteinen puoli heillä on Jokiseen verrattuna, että he entisinä pelaajina olivat nimiä.

Ja sitä Olli Jokinenkin on vielä valmentajana – nimi. Siitä on ollut myös etua. Jokisen kannuksilla ei mikä tahansa nimetön perusvalmentaja olisi pestiinsä päässyt.

Moni näkeekin Jokisessa nyt miehen, joka ei yksinkertaisesti ymmärrä miten kovan ja kivikkoisen tien takana on pitkäjänteinen menestyminen.

***

Suomessa on totuttu olemaan nöyrää poikaa julkisesti – ja sitä odotetaan erityisesti keltanokkavalmentajilta. Eikä sikäli ihme. Liigassa on nähty monia nuoria nousukkaita, jotka ovat kadonneet kuvasta yhtä nopeasti kuin sinne saapuivat.

Siksi Jokinen on myös aina ärsyttänyt – jo nuorena. Milloin hän juhli mestaruutta mauttomissa punaisissa aurinkolaseissaan tai poltti pukukopissa sikareita. Jokisen ego ei ole ollut pienimmästä päästä. Vaikka samalla olemme ihailleet esimerkiksi Zlatanin rajattomaan itseluottamukseen perustuvaa brändiä, ei se ole oikein suomalaiselle jääkiekkoilijalle ollut yhtä hyväksyttyä.

Uusien valmentajienkin kohdalla on totuttu ajattelemaan, että parhaat pelaajat ja valmentajat ovat yleensä tietoisia omasta osaamisestaan, mutta ovat oikealla tavalla nöyriä jatkuvan kehittymisen vaatimuksen edessä. Jokinen on ollut toista maata.

Jokinen ei ole varsinaisesti ollut mikään sukkasillaan hiipijä. Hän on täräyttänyt heti Jukureiden tavoitteeksi esimerkiksi nousta kuuden sakkiin ja suoraan pudotuspelipaikkaan, vaikka mikkeliläiset eivät ole liigataipaleellaan olleet kertaakaan edes kymmenen parhaan joukossa 15 joukkueen sarjassa. Niitä jääkiekkoihmisiä on, jotka pitävät Jokisen irtautuneen realismista. Varsinkin kun harjoituskaudella Jukurit voitti vain kaksi ottelua seitsemästä – joista toinen tuli Mestiksessä pelaavasta Ketterästä.

Jokisessa on kuitenkin myös jotain raikasta. Vaikka rohkeiden puheiden ja epärealistisuuden välissä tuntuu olevan vain veteen piirretty viiva, Jokisen kaltainen rajoja rikkova hahmo tuo myös mielenkiintoa. Jännäreitä ja vastajännäreitä riittää. Mutta ainakin Jokinen on uskaltanut heittää itsensä täysillä likoon – ja sitä voi lopulta jopa hieman arvostaa. Mutta arvostus jää vain hetkittäiseksi, jos puheet eivät vastaa tekoja.

***

Jokinen on kuitenkin saanut suurilla puheillaan ja aurallaan selvästi jo jotain aikaan.

Jukureiden pelaajalistaa on Liiga-perheen keskuudessakin ihmetelty, sillä joitain vuosia sitten olisi ollut mahdotonta kuvitella Pekka Jormakan, Jarkko Immosen, Jani Tuppuraisen ja Petrus Palmun kaltaisia pelaajia jukuripaidassa. Myös se ihmetyttää, että miten 2,65 miljoonan liikevaihdolla viime tilikaudella operoineessa seurassa on varaa laittaa tällaisia rahoja kiinni joukkueeseen.

Jokisen onnistumiseksi voi laskea, että hän on saanut jalkeille Jukureiden liigahistorian kovimman joukkueen paperilla. Ja taustatiedot kertovat, että pelaajat ovat tulleet myös vastaan ulosmittaamatta täysin markkina-arvoaan. Iso osa tästä voidaan laskea Jokisen vetovoiman kunniaksi. Hän on saanut pelaajat puheillaan uskomaan häneen ja vetämäänsä projektiin.

Näitä edellä mainittuja pelaaja yhdistää myös näytönhalu. Jarkko Immonen ja Jani Tuppurainen tuskin haluavat jäädä liigataipaleellaan muistetuksi liigajumboina, kuten viime kaudella JYPissä. Ja myös Jormakalla ja Palmulla on näytettävää. Se on hyvä voimavara ammennettavaksi.

Vaikka maalivahtiosasto ja sentterikalusto – tärkeimmät pelipaikat – ovat tässä vaiheessa vielä isoja kysymysmerkkejä, on Jokisella kuitenkin käsissään pelaajamateriaalin puolesta moottori, jolla voidaan onnistuessa yltää pudotuspeleihin.

Siksi katse kiinnittyykin valmentajaan. Hyvä valmentaja onnistuu repimään käytössä olevasta moottorista parhaan suoritustehon irti, mutta huonon valmentajan kanssa ajetaan käsijarrulla. Senkin on liigahistoria osoittanut.

***

Jokisen Jukurit-projektissa on myös se kiinnostava puoli, että Jukureissa on toteutettu valmennusta myös ulkopuolisen palveluntarjoajan Viima Hockey Conceptin kautta. Valmennus on siis osittain Jukureissa ulkoistettu.

On puhuttu julkisesti esimerkiksi mailojen mittaamisesta, mutta sieltä tuskin löytyy Jukureille onni ja autuus ensi kaudella.

Kiinnostava valinta oli myös se, että Urheilulehden liigaennakkonumeron kannessa HIFK-hupparissa paistatelleen Ville Peltosen vieressä Jokisella näkyi päällään vain Viima Hockeyn logo. Pakottamatta mieleen nousi ajatus siitä, että onko Jokinen nyt enemmän siis Viima Hockeyn vai Jukureiden asialla.

Näkyvyyttä on ainakin Viimalle tullut ja siksi julkista keskustelua seuratessa on jäänyt ihmettelemään, miten moni Jokisesta tehty juttu on alkanut muistuttaa jo miltei natiivimarkkinointia.

***

Moni odottaakin vesi kielellä nyt sitä, millaiseksi Olli Jokisen valmennusosaaminen lopulta osoittautuu.

Nimittäin Jokinen ja hänen erilaiset toimintamallinsa sotivat eräällä tavalla oikeastaan kaikkea sitä valmentajapolkua ja -toimintaa vastaan, jota olemme tottuneet yhdistämään liigajääkiekossa menestyvään valmennukseen.

Siksi Olli Jokinen ei ole ainoa asia, mitä ensi kaudella mitataan. Tapaus Olli Jokinen ja Jukurit mittaa väistämättä myös kaikkia muita Liigassa.

Jos suomalainen valmennusosaaminen Liigassa on niin kovaa kuin me sitä pidämme – ja Liiga sitä omalta osaltaan edustaa – pitäisi yhden Jokisen Jukureiden olla suurimmalle osalle ensi kaudella paperia.

Jos ei ole, tullaankin jo sen kysymyksen äärelle, että mistä se puolestaan kertoo.