Suunnanmuutos-jalkapalloblogissa ilmestyi sunnuntaina odotettu, mutta silti harmillinen teksti. ”Viimeinen tekstini” oli Erkko Meren jäähyväiskirjoitus. Samalla Meri jää sivuun kaikesta jalkapallon arjen toiminnasta ja keskittyy jatkossa siviilitöihinsä käräjäoikeudessa.

Meri on tehnyt arvokasta työtä juniorivalmentajana ja juniorivalmennuksen arvostuksen nostamisessa. Meren, Aleksi Piiraisen ja JP Savolaisen perustama Suunnanmuutos-jalkapalloblogi on ollut viime vuosien ylivoimaisesti raikkain ja piristävin foorumi jalkapallovalmennuksen arjen haasteiden ja mahdollisuuksien käsittelijänä. Työ on antanut uskoa ja rohkaisua niille lukemattomille juniorivalmentajille, jotka ovat yrittäneet kasvattaa tähän maahan uusia jalkapalloilijoita ja tarjota samalla lapsillemme ja nuorillemme hienon harrastuksen ja kasvualustan itsensä kehittämisessä ja toimimisessa joukkueena.

Meri on noussut viime vuosien näkyvimmäksi jalkapallon juniorivalmennuksen puolesta puhujaksi Suomessa. Vahvan ammatillisen argumentaation lisäksi Meren tekstejä ja kannanottoja on leimannut suorapuheisuus. Se on tuonut Merelle paitsi ihailijoita myös niitä, joita Meren kirjoitukset ovat ärsyttäneet. Vihamiehistä puhuminen voi olla kärjistystä, mutta vihamielisistä kommenteista ei.

***

Meri kirjoittaa viimeisessä blogikirjoituksessaan, että suomalaisessa futiksessa on edelleen hyvä veli -verkostoja, ylimielisyyttä, laiskuutta ja osaamisen väheksymistä.

Juuri tämä on se asia, jossa Erkko Mereä ja erkkomeriä tarvitaan myös jatkossa. Tarvitaan niitä, jotka uskaltavat nostaa tällaiset asiat esille ja keskustelun keskipisteeseen.

Suomalainen keskustelukulttuuri on luterilaista keskustelukulttuuria, jossa ihmisiä ei sovi julkisesti arvostella. Se on johtanut kieroutuneeseen tilanteeseen, jossa niitä, jotka sanovat mielipiteensä suoraan ja rehellisesti vaikeista ja negatiivistikin asioista, pidetään veneen keinuttajina ja omaan pesään kusijoina – ja niitä, jotka tv-kameroiden edessä sanovat pahimmillaan täysin päinvastaista mitä mieltä he oikeasti ovat ja mitä he ovat yksityiskeskusteluissa sanoneet, kiitetään.

Jos meidän keskustelukulttuurimme olisi avoimempaa ja meillä uskallettaisiin Meren tavoin puuttua epäkohtiin, asioihin voitaisiin saada oikeasti myös sellaisia muutoksia, jotka veisivät suomalaista jalkapalloa eteenpäin. Nyt me kuitenkin kiitämme ja arvostamme niitä, jotka mieluummin valehtelevat jonkun mystisen yleisen edun nimissä kuin uskaltaisivat puhua totta.

Meren mainitsemat ylimielisyys, laiskuus ja osaamisen väheksyminen ovat samanlaisia asioita, jotka oikeasti halvaannuttavat suomalaista jalkapalloa kuin vievät sitä eteenpäin. Se, jos joku puhuu ja toimii tyhmyyksissään jollakin tavalla, on vielä jotenkin ymmärrettävää, mutta se ei, että näissä ilmiöissä on usein kysymys puhtaasti omasta tai jonkun hyvän ystävän edusta ja sen turvaamisesta.

Ymmärrän toki, että monille niin sanotuilla huippuvalmentajilla tilanne voi oman elämän kannalta olla hyvinkin mustavalkea – joko he saavat toimeentulosta jalkapallosta tai sitten heidän on vaihdettava alaa ja ammattia tai mentävä jopa työttömyyskortistoon. Siinä tilanteessa oman edun ja oman toimeentulon turvaaminen nousee helposti tärkeämmäksi arvoksi kuin suomalaisen jalkapallon etu – ja jos osaamista ja motivaatiota itsensä kehittämiseksi ei ole riittävästi, silloin aletaan helposti puhua kehitystä vastaan. Pahimmillaan jopa tietoisesti.

Monet pitävät ”inhimillisenä” sitä, jos Palloliitto painottaa jopa maajoukkuevalmentajien ja muiden avainpaikkojen tekijöiden valinnoissa sitä, että ”kysymys on myös ihmisten työpaikoista”, kuten on sanottu. Totta, varmaan inhimillistä, mutta kysymys kuuluu, onko suomalaiselle jalkapallolla oikeasti varaa valita esimerkiksi maajoukkuevalmentajia ammatillisen osaamisen sijasta sillä perusteella, että kysymys on inhimillisestä toiminnasta tai työpaikoista?

***

En tunne Erkko Merta muuten kuin  hänen tekstiensä kautta. Uskallan silti väittää, että Meren tapauksessa inhimillisten arvojen vastakohtana eivät ole epäinhimilliset arvot. Meren teksteistä ja julkisista esiintymistä on välittynyt se, että hän oikeasti rakastaa suomalaista jalkapalloa ja haluaa viedä sitä eteenpäin.

Kun Meri sen lisäksi on uskaltanut puhua asioista suoraan, usein jopa nimiä mainiten, hänen kaltaisen äänensä vaikeneminen on suomalaiselle jalkapallolle suuri tappio.

Sanoisin jopa, että tämän vuoden suurin tappio.

Meren kaltaisia jalkapallon tulenkantajia ei ole tässä maassa koskaan liikaa.

Luo myös Erkko Meren haastattelu viime keväältä.