Suomi taipui viime hetken maalilla 1-1-kotitasapeliin Bosnia-Hetsegovinaa vastaan Kansojen liigan avausottelussa Olympiastadionilla. Joel, millaisen silmin katselit ottelua?

Ristiriitaisin. Huuhkajien pelissä oli paljon hyvää ja juuri sellaisia elementtejä, joita kaipasin jo ennen ottelua. Oli selvästi mietitty, miten 5-3-2-muodossa hyökätään ja miten puolustetaan. Oli ajoittain hyvännäköisiä syöttökombinaatioita ja hyvännäköisiä etenemisiä ja muutenkin yritettiin tehdä paljon oikeita asioita.

Mutta se, mikä sitten ontui, oli toteutus. Pelaajien kesken oli liian paljon epätietoisuutta, miten esimerkiksi liikutaan samoissa tiloissa. Me voimme sanoa, että Bosnia ei ollut huippuvastustaja, mutta bosnialaisten pelaajien peruspelaamisessa näkyy se, kuinka paljon edellä jalkapalloilullisessa ajattelussa he ovat suomalaisia pelaajia.

Expekt special for Sweden vs Norway match 5/6/2022: Norway to win and Erling Braut Haaland to score! Check the odds!

Kun esimerkiksi Eden Džeko liikkuu, lähimmät pelaajat tietävät heti, miten he reagoivat Džekon liikkeeseen ja miten hyödyntävät Džekon liikkeen synnyttämän tyhjän tilan. Reagointi on luontaista ja nopeaa.

Nämä esimerkit korostavat juuri sitä, miten tärkeää Suomelle olisi se, että eri pelitilannemallit olisi valmennettu ja automatisoitu täsmällisemmin. Kun pelaajilla ei ole tällaista kaikille selkeää yhteistä ajatusta ja yhteistä selkää, käy kuten tänäänkin usein kävi. Tilanteita ei ratkaistu automaation kautta, vaan pelaaja nosti ensin katseen ylös, mietti sitten hetken ja teki ratkaisunsa vasta sitten. Siinä menetettiin juuri ne kriittiset sekunnin osat, joita huippumaat eivät menetä – eikä edes bosnialaiset pelaajat menetä.

Miten nämä toteutuksen ongelmat näkyivät konkreettisesti?

Esimerkkejä voisi poimia useita, mutta otan muutaman, jotta ongelma avautuu konkreettisesti.

Esimerkiksi vasemmalla laidalla Daniel O’Shaughnessy ajautui usein liian leveälle laitaan, mikä söi Jere Urosen tilan pelata. Uronen pelaisi vastaavasti usein liian korkealla ja joutui Suomen hyökätessä juoksemaan usein selkä vastustajan maalia kohden hakemaan palloa, mikä hidasti Suomen ylöspäin pelaamista.

Toinen esimerkki oli keskikentän kolmikon pelaaminen. Urho Nissilä ja Glen Kamara pelasivat taskuissa, mutta he pelasivat usein liian ylähäällä, jolloin Rasmus Schüller jäi yksin isoon tilaan keskikentän alimmaiseksi pelaajaksi.

Nissilä kyllä tsemppasi heti alusta pitäen, mutta Kamara oli ottelun alussa sellaiset 20-25 minuuttia täysin unessa. Hän puolusti laiskasti ja kun Suomen olisi pitänyt avata alhaalta ja yrittää etenemistä, Kamara seisoi kantapäillään Bosnian pelaajien kainalossa. Kamara paransi toki peliään, mutta tuon ensimmäisen 20-25 minuutin aikana Suomi hukkasi muutaman hyvän tilaisuuden edetä Kamaran välinpitämättömän pelaamisen takia. Kamara on erinomainen pelaaja ja pelannut erinomaisia otteluita Rangerissa, mutta hänen pitäisi pelata samanlaisella asenteella myös Huuhkajissa täydet 90 minuuttia – ja Markku Kanervan olisi pidettävä huoli, että niin myös tapahtuu.

En sano, että ottelu ratkesi Kamaran flegmaattiseen avaukseen, mutta jokainen näki, että Suomella oli ottelun alussa vahingoittaa Bosniaa, sillä Suomi dominoi ottelua. Itse asiassa dominointi jatkui myös toisella jaksollakin, mutta kun ottelu ei saatu tapettua, sitten tapahtui se, mitä ei tällä tasolla pitäisi enää tapahtua. Maaleja voidaan toki tehdä ottelun viimeisillä sekunneilla ja virheetkin kuuluvat jalkapalloon, mutta kyllä siinä on itsetutkiskelun paikka, miten ottelun viimeisillä sekunneilla Suomen maalin edessä 1-0-tilanteessa voi olla kaksi Bosnian pelaajaa vapaana ja toisella on vielä aikaa ottaa pallo haltuun ja potkaista se vasta sen jälkeen maaliin.

Kaipasit ennen peliä, että Suomella on kasvojen pesun paikka murheellisen Murcian leirin jälkeen. Pestiinkö Bosniaa vastaan kasvoja?

Murcian murheenlaaksoon verrattuna nyt nähtiin selkeä tason nosto ja kuten sanoin, Huuhkajien pelissää nähtiin myös positiivisia asioita ja sellaisia asioita, joiden varaan tätä prosessia voidaan jatkossa rakentaa. Nyt vain videoita pitää taas kelata edes takaisin ja terävöittää asioita entisestään.

Yksi todella positiivinen asia ottelussa oli Suomen korkea prässi. Huuhkajat sai monta hyvää riistoa prässätessään todella rohkeasti ylhäältä ja esimerkiksi Bosnian maalivahdin avauksissa Suomen muoto muuttui 3-4-3:ksi. Se oli todella rohkeaa pelaamista, sillä se johti toppareilla 3 vastaan 3 -tilanteeseen ja esimerkiksi Robert Ivanov joutui kamppailemaan usein isoissa tiloissa 1 vastaan 1 -tilanteessa Džekon kanssa, joka tunnetusti on pääpalloissa virtuoosi.

Kun Bosnia ei saanut avauspelaamistaan toimimaan, he ottivat hyvin nopeasti käyttöön b-suunnitelman. Sen jälkeen Džekolle ja muille hyökkääjille ei roiskittu enää norjalaisia, vaan sieltä alkoi tulla palloja Džekon rintaan ja mahaan, jotka hän tiputteli alas ja Bonsia pääsi sitä kautta hyökkäämään. Tämä oli juuri se asia, jota korostin Suomen avauspelaamisessa ennen ottelua. Teemu Pukki on erinomainen target-pelaaja, mutta silloin pallojen on oltava samanlaisia laatupalloja, joita tänään alettiin antaa Džekolle. Pukki – kuten myös Joel Pohjanpalo – ovat sellaisissa palloissa samalla tavalla taitavia tiputtelijoita kuin Džeko.

Eli summasummarum. Vaikka ottelun loppu olikin alokasmainen munaus ja vaikka Huuhkajien pelissä oli edelleen ongelmia, Huuhkajilta nähtiin myös positiivisia ja terveitä asioita. Nämä positiiviset asiat kertovat siitä, että ongelmat tiedostetaan ja niitä korjataan – ja se oli tässä ottelussa tärkein asia. Miten ongelmat voitaisiin korjata, jos niitä ei edes tunnisteta.

Nyt vain tätä prosessia on edelleen pystyttävä kehittämään ja viemään eteenpäin. Se ei ole vain välttämätöntä, vaan mikä oleellista, Suomella on niin hyvät pelaajat tällä hetkellä, että olisi likimain rikos, jos Huuhkajien peliä ei organisoitaisi paremmin ja sitä ei kehittäisi tästä eteenpäin ja vielä oikeaan suuntaan. Kansainvälinen jalkapallo kehittyy koko ajan ja jos sen vauhdissa halutaan pysyä ja taistella uudelleen arvokisapaikoista, silloin on pakko kehittyä.