Helmareiden esitykset EM-kisoissa oli laimea kokonaisuus, joka jätti paljon kysymyksiä koko maajoukkueen toiminnasta  suomalaispelaajien tasoon asti.

A-maajoukkueen toiminta on hyvin pieni osa kokonaisuutta, eikä tästä heikosta jaksosta Anna Signeulin alaisuudessa voi eikä kannata tehdä sellaista johtopäätöstä, että Suomi olisi pudonnut täysin muiden maiden kelkasta.

Se oli kuitenkin kiistaton tosiasia, että Signeul ei onnistunut saamaan EM-areenalla kaikkea irti joukkueesta. Hänen ratkaisuillaan oli jopa negatiivinen vaikutus Helmareiden kisamenestykseen. Siksi Palloliitossa pitäisi aloittaa – ellei ole jo aloitettu – välittömästi Signeulille korvaajan kartoittaminen.

It’s a final stage in LeoVegas free Women’s Euro competition. Win up to 1000 euros!

Kyse on erittäin tärkeästä rekrytoinnista. Helmareille olisi löydettävä tasonsa todistanut valmentaja, jonka joukkueet pelaavat jalkapalloa, eivätkä vain pyri minimoimaan vahinkoja. Olennaista olisi myös, että tuleva valmentaja saisi rakentaa oman valmennustiiminsä, jolloin toimintakulttuurista muodostuisi johdonmukainen ja EM-kisojen aikana velloneen kohun tyylisiltä asioilta vältyttäisiin jatkossa.

Tämä ei tarkoita, että Helmareissa olisi tingittävä kovasta vaatimustasosta. Kaikkien asianosaisten olisi kuitenkin tärkeää olla valmiita sitoutumaan samaan vaatimustasoon.

***

Naisten jalkapallo on kasvanut Suomessa kovalla vauhdilla. EM-kisojen pettymysten jälkeen on alettu vaatia kiireellisiä toimenpiteitä tyttöjen ja naisten puolella, jotta Suomi ei jäisi jalkoihin naisten jalkapallossa olevasta globaalista kehityksestä.

Tyttöjen nuorisomaajoukkueet ovat kuitenkin pärjänneet keskimäärin hyvin alle 17- ja alle 19- vuotiaissa. Siksi asiassa ei kannata hätäillä. Helmareille olisi ensin löydettävä uusi ja pätevä päävalmentaja ja ennen kuin mitään kriisejä aletaan julistaa, ja  hänen alaisuudessaan olisi pelattava jonkin aikaa. Vasta sen jälkeen nähtäisiin, onko kyse laajemmasta ongelmasta vai Signeuliin liittyvästä ongelmasta.

EM- kisoissa Helmareilla oli useampia pelaajia, jotka pystyvät pelaamaan korkealla tasolla. Heidän lisäkseen joukkueessa olisi nuoria pelaajia, joiden suuntaan Signeul ei vain ole viitsinyt kunnolla edes vilkaista. Hän on peluuttanut jääräpäisesti samoja pelaajia, vaikka vaihtopenkillä olisi ollut käyttökelpoisia pelaajia.

On myös ollut hienoa nähdä, että yhä enemmän suomalaisia pelaajia on siirtynyt ulkomaille pelaamaan ja saanut mahdollisuuden panostaa pelaamiseen ammattimaisemmin. Ammattilaisena pelaamisen mahdollisuudet lisääntyvät koko ajan ja tässä kehityksessä suomalaispelaajien olisi tärkeää olla mukana myös jatkossa.

***

Vaikka Helmareiden ja suomalaisen jalkapallon kohdalla onkin ennenaikaista puhua mistään kriisistä, tekemistä ja parannettavaa toki riittää kaikessa jalkapalloon ja ylipäätään urheiluun liittyvässä tekemisessä. Tämä pätee yhtä lailla myös miesjalkapalloon.

Pyramidin huippu on toki tärkeää, mutta yhtä tärkeää ja itse asiassa jopa vieläkin tärkeämpää on se, mitä tapahtuu huipun alapuolella, sillä sieltä kaikki alkavat. Siksi suomalainen jalkapallo kaipaa ja suorastaan huutaa enemmän paremmin toimivia seuroja, joissa olisi hallituksesta valmennukseen samanhenkistä porukkaa, joka ymmärtää mitä ollaan tekemässä ja miten se tehdään. Tähän tarvitaan osaavaa koulutettua porukkaa johtamaan toimintaa.

En ole vielä törmännyt yhteenkään toimivaan seuraan, jossa toimintaa johtaa joukko vapaaehtoisia ja valmennuksesta vastaavat pääosin vanhemmat, joilla ei ole mitään lajitaustaa tai valmennuskoulutusta. Puhun nyt seuroista, joissa on satoja harrastajia. Pikkuseuroissa tilanne on ymmärrettävästi erilainen.

Olen ehtinyt oman peliurani jälkeen tutustua jonkin verran suomalaiseen junioritoimintaan. Näin toki paljon jo peliurallani, mutta olen sen jälkeen kysellyt ja ottanut selvää asioista. Olen myös valmentanut osa-aikaisesti nuorissa kolmisen vuotta.

Toiminta vaikuttaa olevan varsin kirjavaa. Itseäni eniten häiritseviä asioita ovat toisten oksan sahaaminen ja eri mieltä olevien sivuun laittaminen. Olen myös kuullut monia erilaisia harhaisia väitteitä ja stereotypioita, kuten muun muassa sen, etteivät ex-pelaajat osaa yleensä valmentaa.

Monissa seuroissa on myös hyvin jäykät toimintatavat ja joidenkin asioiden tekeminen on jopa kokonaan kielletty. Osa porukasta on hirttäytynyt täysin johonkin ideologiaan, kuten vaikka Ekkono-metodiin, eikä rondojen ulkopuolella nähdä enää mitään elämää.

Kokemukseni mukaan tätä osastoa edustaa yleensä omasta toiminnastaan ja osaamisestaan epävarma porukka, jolla ei lajista tai urheilujohtamisesta kunnollista ymmärrystä. Silti he istuvat suurina osaajina seurojen hallituksissa tai valmentajina. Heiltä puuttuu usein myös halu ja avoimuus oppia uutta ja kuunnella muita mielipiteitä. Koulutetun ja laadukkaaseen toimintaan pyrkivien seuratoimijoiden kanssa pystyy sen sijaan keskustelemaan yleensä huomattavasti avoimemmin ja asioista voi olla myös eri mieltä.

Asioita ei voi tietenkään yleistää koskemaan kaikkia, eikä tarkoitukseni ole loukata ketään. Suomalaisessa jalkapallossa on kuitenkin havaittavissa paikoin hyvin ahdistunutta toimintaa ja ajattelutapaa isoissakin seuroissa, mikä ei tee kenellekään hyvää. Haluan myös korostaa, että yleisestä kritiikistä huolimatta suomalaisessa jalkapallossa on myös paljon hyvää toimintaa ja seuroja, joissa tehdään hienoa työtä.

***

Yksi iso ongelma suomalaisessa jalkapallossa on se, että Suomessa on pula valmentajista ja varsinkin hyvistä sellaisista.

Ongelma ei ole pelkästään siinä, etteikö tällaisia hyviä valmentajia olisi, vaan siinä, että moni näistä valmentajista istuu kotona eikä valmenna. Väitän, että monella syy siihen on juuri tämä tilanne, jossa osaava valmentaja törmää täysin kahvilla oleviin joukkueen ympärillä oleviin äänekkäisiin toimijoihin –ja väsyy heihin.

Toki kysymys on myös taloudellisesta asioista ja ajankäytön haasteista. Suomalaisessa jalkapallossa on edelleen kohtalaisen vähän sellaisia tehtäviä, joihin esimerkiksi perheellisellä henkilöllä olisi järkevä mahdollisuus tarttua.

Itsekin kuulun tällä hetkellä tähän osastoon. Haluaisin valmentaa, mutta ajankäytöllisistä syistä se on tällä hetkellä mahdotonta varsinkin päätoimisesti. Uskon, että tämä on monelle muullekin todellisuutta.

Onneksi Suomessa on kasvamassa monia nuoria valmentajanalkuja. On myös hienoa nähdä, että HJK on esimerkiksi perustanut valmentaja-akatemian, jonne otetaan 15-25-vuotiaita nuoria aloittamaan valmentajapolkuaan.

***

Suomalaisen jalkapallon kehittämiseksi ei ole olemassa mitään taikatemppuja. On vain kovan työnteon tie, jossa olisi pystyttävä varsinkin junioripuolella hyvään yhteistyöhön eri toimijoiden kesken. Palloliitolla on merkittävä rooli asioiden kokonaisvaltaisessa organisoimisessa ja johtamisessa sekä seurojen ja valmentajien tukemisessa ja koulutuksen järjestämisessä,

Jokainen ymmärtää, että toiminnan pohja lähtee kentältä ja ennen kaikkea seuroista. Sieltä noustaan sitten pyramidia ylöspäin ja tullaan ylöspäin ja lopulta maajoukkuetoimintaan ja huippujalkapalloon.

Tätä kautta korostuu myös se, että Palloliitolla ei olisi vara istuttaa yhdessäkään merkittävässä pestissä osaamatonta valmentajaa.

Tyttöjen puolella tilanne vaikuttaa olevan Marko Salorannan ja Marianne Miettisen johdolla hyvissä kantimissa, mutta poikien ja aikuisten maajoukkueiden puolelle tilanne on huolestuttava.

Niin kauan, kun liitossa saunotaan Juha Malisen ja kumppaneiden johdolla, kehitystä ei tapahdu, vaan näemme maajoukkueiltamme samaa peliä vielä viiden vuoden päästä, kuten joku osuvasti totesi Signeulin aikakaudesta Helmareissa.

Haaste koskee myös korkeinta huippua. Signeulin aikakausi on jo pelkästään pelillisten syiden vuoksi aika viheltää poikki ja myös Markku Kanervan sädekehä on alkanut himmentyä pelottavaa vauhtia. Karnevalla alkaa olla viimeiset hetket osoittaa, että Huuhkajat pystyy hänen johdollaan pelaamaan kilpailukykyistä jalkapalloa pelistä toiseen.

Jos näitä kehitysaskeleita ei tule, silloin pitää viheltää toiseenkin pilliin.