Jalkapallo on mielenkiintoinen laji. Siinä pyritään siihen, että ollaan kentällä parempia kuin vastustajia. Jalkapallon tekee mielenkiintoiseksi ja kiehtovaksi, mutta myös raa’aksi ja julmaksi se, että lopulta ainoa merkitsevä paremmuuden mittari on maalien määrä tulostaululla.

Arvostelisin Brasiliaa rankalla kädellä putoamisesta puolivälierissä Kroatialle, jos siihen olisi pelillisesti aihetta. Ei ole. Brasilia oli kentällä selvästi parempi joukkue. Toki sen pelissä oli ongelmia, mutta se pystyi silti luomaan riittävästi huippuluokan maalipaikkoja, jotta se olisi voinut voittaa ottelun.

Vaikka Kroatia pelasi uhrautuvasti ja roikkui Brasilian kyydissä mukana, Brasilia oli silti koko ajan kulkemassa kohti vääjäämätöntä. Se kiristi köyttään yllättävien laiturivaihtojensa kautta ja lopulta Neymar teki upean kuvion päätteeksi upean maalin.

Kaiken piti olla selvää. Johtomaali jatko-ottelun ensimmäisen puoliajan viimeisillä hetkillä ja peli hallinnassa. Mutta jalkapallo on jalkapalloa.

Kroatiaa pitää onnitella ja sitä pitää ylistää siitä, miten se jaksoi taistella, juosta, raataa ja uskoa itseensä – ja ottaa lopulta sen palkinnon, mikä sille oli tarjolla.

Tietenkin voitaisiin sanoa, että Brasilian olisi pitänyt käyttää tilanteesta ja ratkaista ottelu. Niin olisi, mutta niin ei jalkapallossa aina käy, eikä siihen tarvita mitään yliluonnollista. Tarvitaan vain pientä epäonnea niissä paikoissa, joissa ottelun voitto oli Brasilian otteessa.

***

Brasilia pelasi hyvän ottelun – niin hyvän, että se olisi voinut voittaa ottelun.

Voitto on kuitenkin vasta toinen puoli totuudesta. Toinen puoli on tappio.

Kroatia ei luonut juurikaan uhkaa ennen ottelun dramaattisia loppuhetkiä. Ja niissä hetkissä on selitys siihen, miksi Brasilia hävisi tämän ottelun.

Ja sen se teki omaa hölmöyttään.

Ensinnäkin Kroatian tasoitusmaali.

En voi millään ymmärtää, mitä ihmettä Brasilia teki niiden ohikiitävien hetkien aikana, joina katastrofin siemen kylvettiin.

Brasilia oli pelannut siihen asti koko ottelun taktisesti erittäin järkevästi. Se piti koko ajan huolen siitä, että joukkue ei venynyt liian pitkäksi. Jos oma prässi ei toiminut, tultiin alas nöyrästi ja pidettiin huoli, että muoto pysyi kasassa.

Mutta sitten tuli se hetki – neljä minuuttia ennen jatkoajan päättymistä. Ensin löysä prässi, sen jälkeen pallon Kroatian puoliskolta hieman onnekkaan pompun kautta 30 metrin päähän Brasilian maalista. Ja mitä sitten tapahtui? Yhtäkkiä oltiinkin tilanteessa, että Brasilian muoto oli venynyt 60 metrin mittaiseksi, keskikenttälinja oli ohitettu ja Kroatialle oli 4 vastaan 3 -hyökkäys.

Siinäkin tilanteessa kaikki olisi ollut vielä pelastettavissa. Alex Sandro olisi voinut kääntää tilanteen Brasilian kannalta 3+1:ksi, mutta nyt hän lähti paineistamaan väärää pelaajaa. Alex Sandron olisi pitänyt olla se pelaaja, joka olisi blokannut cut back -syötön, josta Bruno Petkovic iski maalinsa, mutta Alex Sandro oli väärässä paikassa väärään aikaan.

Jalkapallon julmuuteen kuuluu, että tämä Brasilian puolustuksen sekoilu olisi voitu saada vielä anteeksi. Itse asiassa se olisi pitänyt saada kaikkien todennäköisyyksien mukaan anteeksi, sillä Petkovicin laukaus oli surkea ja se meni maaliin vain siksi, että pallo muutti suuntaan Brasilian topparista.

***

Eikä tässä vielä kaikki. Sitten tuli rangaistuspotkukisa.

Ja mitä teki Brasilia?

Se laittoi ensimmäiseksi laukojaksi vaihdosta kentälle tulleen Rodrygon. Loistava pelaaja, mutta kokematon tällaisessa paikassa ja tällaisten paineiden alla. Tuollaisessa paikassa pelaajalla menee helposti soosit housuun. Niin kävi minullekin omalla peliurallani – ja kun niin käy, sen jälkeen tapahtuu juuri se, mitä Rodrygolle tapahtui. Puolimetriä korkea löysä veto metrin päähän tolpasta. Se on soosihousumiesten rankkareiden osoite.

Espanja kaatui siihen, että se laittoi kaksi vaihtomiestä laukomaan ensimmäisiä rankkareita – ja nyt Tite laittoi kokemattoman vaihtomiehen laukomaan ensimmäistä rankkaria.

Lopputulos oli juuri se, miten rangaistuspotkukisojen logiikka toimii. Jos ensimmäinen laukoja epäonnistuu ja vastustajan vetäjä onnistuu rangaistuspotkukisan käsikirjoitus muuttuu ja paineet saavat uuden muodon. Siksi ensimmäiseksi laukojaksi pitäisi aina laittaa huippuvarma kokenut pelaaja, koska avausrankkarin rooli on kriittinen. Jos hän epäonnistuu, se vaikuttaa suoraan myös muiden laukojien paineisiin, jos vastustaja pistää samaan aikaan pallot sisälle.

Tämä näkyi hyvin myös Brasilian neljännen laukojan, Marquinhosin, kohdalla. Hän ei ikimaailmassa vetäisi sellaisessa tilanteessa tolppaan, jossa hän on saanut maalivahdin aavistamaan väärään nurkkaan. Mutta kun niskassa on julmimmat mahdolliset paineet, helppo sijoitus muuttuu yhtä helposti laukaukseksi tolppaan. Marquinhosin epäonnistuminen ei ollut kuitenkaan syy, vaan seuraus siitä, että Rodrygo epäonnistui ensimmäisessä rankkarissa.

Brasilia saa syyttää putoamisestaan vain itseään. Lopputulos oli murheellinen, mutta Brasilian esitys ei – lukuun ottamatta sitä yhtä koomailun hetkeä jatkoajan loppuhetkillä ja vääriä valintoja rangaistuspotkukisan laukojiksi.

***

Brasiliassa on seuraavat päivät maansuru, mutta Kroatiassa juhlitaan. Ja on syytäkin juhlia – niin välieräpaikkaa ja Brasilian pudottamista kuin sitä, miten joukkue säilyttänyt jäisen otteensa ja uskonsa vaikeuksienkin hetkillä.

Kroatia on täynnä sankareita, mutta sanoisin jälleen, että tässäkin ottelussa lopulta se tärkein sankari oli maalivahti Dominik Livakovic. Hän torjui kolme rankkaria neljännesvälierissä Japania vastaan – ja tänään hän kruunasi loisto-ottelunsa torjumalla rangaistuspotkukisassa elintärkeän ensimmäisen rankkarin.