Viimeiset vuodet ovat olleet FC Barcelonalle raskaita. Edellisen presidentin Josep Maria Martomeun riskialtis rahankäyttö on iskenyt Barcelonan taloudellisesti sellaiseen siltaan, että siitä ei ole pelkästään Buranaa syömällä toivuttu.

Barcelona joutui myymään omaisuuttaan ja tulevien vuosien tv-sopimustensa oikeuksia, jotta se sai viime vuonna vahvistettua joukkuettaan. Tämäkään ei ole ratkaissut ongelmia. La Liga esti jo tammikuun siirtoikkunassa Barcelonaa ostamasta uusia pelaajia ja nyt sama kielto uhkaa sitä myös kesällä, ellei Barcelona onnistu leikkaamaan kulujaan 200 miljoonalla eurolla.

Tehtävää pidetään niin haastavana, että La Ligan puheenjohtajan Javier Tebasin mukaan Barcelonan on käytännössä mahdotonta ostaa kesällä uusia pelaajia.

Taloudellinen kriisi on yksi asia – toinen on tässä: perjantaina oikeudessa luettujen syytteiden mukaan Barcelona maksoi vuosina 2001-2018 Espanjan erotuomarikomitean varapuheenjohtajalle Jose Maria Enriquez Negreiralle 8,4 miljoonaa euroa, jotta tämä painostaisi erotuomareita suosimaan Barcelonaa erilaisissa tuomariratkaisuissa ja tuomaritoimintaan liittyvissä linjauksissa.

Syytteiden mukaan 8,4 miljoonasta eurosta 1,4 miljoonaa euroa maksettiin Negreiran yhtiön kautta ja seitsemän miljoonaa suoraan hänelle henkilökohtaisesti.

***

Länsimaisen oikeuskäytännön mukaan syytetty on syytön, kunnes toisin todistetaan. Siksi Barcelonaa ei kannata tuomita ennen oikeuden päätöstä.

Mutta mitä tapahtuisi, jos Barcelona todettaisiin syylliseksi tässä skandaalissa? Mikä olisi sille oikea rangaistus?

Vastauksia kaksi – helppo ja vaikea.

Helppo vastaus on se, miten Barcelonaa pitäisi rangaista. Sitä pitäisi rangaista suunnilleen samoin kuin Juventusta surullisen kuuluisassa Calciopoli-skandaalissa vuonna 2006. Juventukselta vietiin kaksi Serie A:n mestaruutta ja se pudotettiin Serie B:hen, jossa siltä vähennettiin valitusten jälkeen kaupan päälle seitsemän pistettä.

Vanhojen mestaruuksien auki repiminen on toki keinotekoista ja tässä tapauksessa jopa tarpeetonta, mutta Barcelonan pudottaminen sarjaporrasta alemmaksi Segunda Divisioniin olisi vähimmäisrangaistus. Kysymys ei niinkään ole siitä, miten paljon Barcelona olisi oikeasti hyötynyt väitetystä lahjonnasta, vaan lahjonnan moraalisesta tuomittavuudesta.

Barcelonan rankaiseminen ei ole kuitenkaan helppoa.

Barcelona ei ole vain Real Madridin ohella Espanjan suurin ja juhlituin jalkapalloseura. Se on instituutio, johon liittyy muitakin ulottuvuuksia kuin jalkapallo. Barcelona on Katalonian suuri ylpeydenaihe, ja vaikka muutaman vuoden takaisia Katalonian itsenäisyyspyrkimyksiä onkin pystytty suitsimaan, Barcelonan rankaisemisessa on otettava huomioon myös jalkapallon ulkopuoliset tekijät. Kataloniassa syntyisi raivo, jos Barcelona pantaisiin pelaamaan Segundaa.

Siksi todennäköinen rangaistus olisi – jos syytökset ylipäätään osoittautuvat todeksi – huomattavasti lievempiä. Puhuttaisiin pisteiden vähentämisestä 10-15 pisteellä tai tuntuvista, maksimissaan useamman miljoonan euron sakoista, jotka toki tässä taloudellisessa tilanteessa voisivat vaikeuttaa entisestään Barcelonan tukalaa asemaa.

***

Barcelonan lahjusepäilyt eivät ole kiusallinen asia vain Barcelonalle ja La Ligalle. Ne ovat uusin todiste siitä, millaisia mädännäisyyksiä jalkapallon sisältä löytyy.

Barcelonan syytöksiä puidaan samaan aikaan, kun toinen eurooppalainen jättiseura, Juventus, on jälleen myrskyn silmässä. Tällä kertaa sitä syytetään kirjanpitonsa systemaattisesti väärentämisestä usean vuoden ajalta.

Eivätkä Barcelonan ja Juventuksen tapaukset ole kuin pelkkä jäävuoren huippu. Erilaisia väärinkäytöksiä putkahtelee julkisuuteen jatkuvasti ja mikä vastenmielisintä, niihin on vuosien aikana syyllistyneet myös jalkapallopyramidin suurimmat vallankäyttäjät.

Joku voi kysyä, miksi juuri jalkapallo?

Kysymys on perusteltu, mutta vastauksen varsinainen ydin ei ole jalkapallo, vaan raha.

Jalkapallo oli pitkään urheilua, jossa toki huijattiin ja tehtiin vilppiä siinä missä muissakin urheilulajeissa, mutta joka oli kuitenkin lajina taloudellisten amatöörien käsissä.

Sitten raha löysi tiensä jalkapalloon. Tämä tapahtui 1970-luvulla.

Jalkapalloon alkoi virrata rahaa jättiläismäisiä summia mielipuolisesti kiihtyvällä vauhdilla. Vauhti oli niin raju, että jalkapallon oli vaikea pysyä rahan kyydissä mukana. Se tarkoitti käytännön tasolla sitä, että kun valvonta ja kontrolli olivat heikkoja, kiusaus hyödyntää valvonnan heikkouksia kävi monille liian suureksi. Voitiin mellastaa kuin siat vatukossa ilman, että kukaan olisi sitä nähnyt saati siihen puuttunut.

Kierrettä syvensi se, että kun tietoa hunajapurkista alkoi levitä, se levisi myös rikollisten keskuuteen. Lopulta oltiin klassisessa tilanteessa, jossa kiukkuinen mies juoksee viiden omenavarkaissa olleen pojan perässä ja koettaa saada heistä edes yhden kiinni.

Jalkapallon kohdalla on ollut tosin se ero, että yhtä yhtä kiukkuista miestä karkuun juosseita on ollut 50 ellei jopa 500 poikaa.

***

Myös Barcelonan tapauksessa on yksi ongelmaa kuvaava tekijä. Barcelonan mahdollista lahjontaa ei juossut kiinni jalkapalloviranomainen, vaan verottaja, joka tutki Negreiran yrityksen verotusta.

Jos verottaja ei olisi kiinnostunut täysin muista syistä Negreiran liiketoimista, olisiko kukaan saanut koskaan tietää, millaista rahaa Barcelonan ja Negreiran välillä liikkui?

Nythän Barcelona ei ole kiistänyt kaikkea rahaliikennettä Negreiralle. Sen mukaan kysymys on ollut kuitenkin tekniikkaan liittyvistä konsulttipalkkioista.

Niinpä tietenkin.