11. Jukurit (83 pistettä)

Analyysi kaudesta

Viime kauden runkosarjan sensaatiojoukkue Jukurit putosi viime kauden glooriasta korkealta. Keltanokkakoutsi Olli Jokinen valittiin viime kauden vuoden valmentajaksi siitä huolimatta, että Tapparan Jussi Tapola vei runkosarjan ja mestaruuden, eikä olisi voinut enempää palkinnon eteen käytännössä tehdä.

Ihmettelin jo ennen kautta, että onko todella niin, että Jukurit pyrkisi toistamaan temppunsa Liigan kapeimmalla valmennustiimillä, johon kuului toista liigakauttaan päävalmentajana toimiva Jokinen, totaalinen keltanokkavalmentaja myöskin ex-NHL-peluri Toni Lydman ja maalivahtivalmentaja Mika Tarvainen.

Valmennustiimistä olivat kadonneet viime kauden apuvalmentajat Sergei Krivokrasov ja Vesa Surenkin, jostain kai sekin mahtaa kertoa?

Jukureilla oli tietysti omat loukkaantumismurheensa ennen kautta, mutta Jukureiden materiaali oli monta luokkaa esimerkiksi Olli Salon KooKoota parempi. Nyt kuitenkin vaikka Jokisesta on kohuttu valmentaja ympäri Suomea, niin Salo peittoaa Jokisen jo toista kevättä putkeen.

Kun pudotuspelijuna karkasi, voi kysyä monta kysymystä sen perään, että miksei Jukureiden prosessi enää kehittynytkään? Toivottavasti media niitä kysyykin tasapainottaakseen Jokisen saamaa suunnatonta hypetystä.

Tulevaisuus

Olli Jokista voi ehdottomasti arvostaa siitä, että hän valmentaa todennäköisemmin enemmän rakkaudesta lajiin kuin rakkaudesta rahaan. Jälkimmäistä kun hänellä on varmasti jo ihan omaksi tarpeekseen. Niitäkin on, joilla on toiset motiivit. Se mahdollistaa myös tietyn rehellisyyden. Frans Tuohimaan tapaus ei kuitenkaan jättänyt Jokisesta maailman tyylikkäintä kuvaa, vaikka hänellä oli potutukseen omat syynsä.

Nyt Jokisen pitäisi kuitenkin silkan selittelyn sijaan katsoa myös omaa toimintaansa tarkkaan. Mistä löytyisi seuraavaksi vuodeksi kehitys? Ei kai ensimmäinen kausi voinut olla sittenkään ainoastaan Petrus Palmun, Aatu Rädyn ja Oskari Salmisen aikaansaannosta?

Jokisen valmennusotetta on enemmän kuvailtu NHL-tyyliseksi pelinjohtamiseksi ja esimerkiksi pienten yksilötaitojen yksityiskohtien hiomiseksi kuin pelin valmentamiseksi. Nyt peli varioitui. Se ihmetyttää, että miksi niin suunnattoman paljon kehuttu peliote nyt varioitui tällä kaudella niin paljon? Eikö Jokinen enää uskonut siihen?

Jokinen valmentanee ensi kaudella Mikkelissä viimeistä kautta. On ollut nähtävillä, että Jukurit voi jäädä lopulta eräänlaiseksi keppihevoseksi tai ponnahduslaudaksi seuraaviin haasteisiin Suomessa tai vielä todennäköisemmin ulkomailla. Mutta mitä silloin Jokisen lähtiessä Mikkeliin jää? Jäikö jokin identiteetti johon tukeutua tulevaisuudessa? Vai alkaako kaikki Jukureissa taas alusta?

Monella valmentajalla ensimmäinen kausi on usein paras, jonka jälkeen jyvät alkavat erottua akanoista. Nyt Jokisen ja Jukurien käyrä romahti jo rajusti alaspäin ja pudotuspeleistä ulosjääminen on siitä selkeä osoitus. Mutta mitä kolmas tuo tullessaan?

Se on ainakin selvää, että Jokinen on osoittanut olevansa kelpo valmentaja liigatasolle. Hänen kuitenkin kannattaisi harkita vahvistusta valmennustiimiinsä.

12. HPK (83 pistettä)

Analyysi kaudesta

Yhtäkään joukkuetta ei raadellut loukkaantumiset tällä kaudella yhtä paljon kuin Jarno Pikkaraisen HPK:ta.

Viime kaudella HPK:n jumbopaikalta pudotuspeleihin pelastanut Pikkarainen ei tällä kaudella yltänyt enää ihmeeseen, vaikka kaikki jäi lopulta yhden maalin päähän. Ihme se kuitenkin sikäli on, kun joukkue joutui tulemaan toimeen useammassa ottelussa kolmella kentällä kuin yksikään toinen joukkue koko Liigassa.

Pikkarainen on avoin persoona ja hänen antamansa lausunnot viime kaudella esimerkiksi tällä sivustolla ”hutiloiden kasatusta joukkueesta” suututtivat niin paljon HPK:n herkkähipiäistä seurajohtoa, että Pikkaraisen valmennusosaaminen jäi paitsioon ja hänelle ei tarjottu jatkosopimusta.

Sen sijaan pesitä alettiin kulisseissa tarjoamaan muille. Kuten esimerkiksi nyt viimeisen pudotuspelipaikan nenän edestä napanneelle Olli Salolle.

Pikkaraisen olosuhde valmentaa tällä kaudella oli liki sietämätön ja välillä joukkueen jättäminen raajarikkoiseen tilaan tuntui jo silkalta kiusanteolta seurajohdon puolelta.

Pikkarainen teki voitavansa ja oli isossa roolissa esimerkiksi Liigan pistepörssin voittaneen Michael Jolyn metamorfoosissa. Kun Pikkarainen saapui HPK:hon, Joly oli tuoreeltaan penkitetty ja joukkue oli jumbona. Sen kauden aikana niin Joly kuin HPK puhkesivat kukkaan.

Urheilujohtaja Mika Toivolakin sai lähteä kesken kauden ja hänen aikanaan pelaajahankintoja jarruteltiin. Seurajohdon vitkastellessa joukkueen vahvistamisessa tuli maksaneeksi nyt pudotuspelipaikan.

Kun toimitusjohtaja Antti Toivanen otti vt. urheilujohtajan tehtävät itselleen, yhtäkkiä pelaajiin alkoikin löytyä nappulaa. Toimet jäivät silti liian vähäisiksi ja liian myöhäisiksi. Nyt kävi niin, että niin taloudesta kuin urheilusta vastaavalle toimitusjohtaja-urheilujohtaja Toivaselle jäi käteen urheilullisesti ja taloudellisesti alamittainen kausi.

Se kysymys tässä herää, että kun Toivola ja Pikkarainen ovat nyt lähteneet, kääntyvätkö katseet jonnekin muualle? Ja ehkä ammattilaisten sijaan siihen perimmäiseen syyhyn, miksi seura on tilassa, jossa se on?

Tulevaisuus

HPK:n ensi kauden joukkuetta on kasannut nyt toimitusjohtaja Toivanen ja ensi kaudeksi joukkueen peräsimeen on tulossa Mestis-luotsi RoKin Matias ”Maso” Lehtonen, joka joutuu kovaan paikkaan. HPK:n kurssi on mestaruuskevään 2019 jälkeen ollut rajussa liuskassa ja kokemattoman Lehtosen pitäisi nyt olla kurssin muuttava vapahtaja. Ei Hämeenlinnassa luulisi enää kauaa tulevan katsotuksi sitä, että kolmen viime kauden aikana on pelattu yksi kotiottelu pudotuspeleissä.

Ensi kaudessa on kuitenkin hälyttäviä piirteitä. Joukkuetta Lehtoselle on kasannut urheiluasioissa täysin riittämättömällä tasolla oleva toimitusjohtaja Toivanen neuvonantajineen. Melkein sääliksi käy jo Lehtosta, jolla on tietojeni mukaan annettu käsittämätön 1+1+1-vuotinen sopimus. Se tarkoittaa, että Lehtonen on kovassa paikassa heti syksystä alkaen. Voidaan puhua siitä, että aikaa tulisi antaa, mutta tuo sopimus on tulos tai ulos -sopimus.

Ja kun mietitään, että HPK rakentaa nyt toivomaansa uutta nousua toimitusjohtajan joukkueen kasaamisella ja kokemattomalla valmentajalla, niin onko se tie, jolla HPK kuroo eroa kärkeen umpeen – vai muistuttaisiko se sittenkin enemmän SaiPan tietä. Kuten sanoin, kova on Lehtosella paikka, varsinkin kun sopimusrakenteen myötä hänestä on helppo päästä eroon.

HPK on kyllä palkkaamassa urheilujohtajaa avoimella haulla. Sekin tosin hämmentää. Seuran tiedossa pitäisi olla se kourallinen jääkiekkotekijöitä, jotka homman pystyisivät hoitamaan. Tämän pestin pitäisi olla headhunttauksen kautta tehty.

13. JYP (74 pistettä)

Analyysi kaudesta

JYP lähti kovin odotuksin kauteen pelastamaan kasvojaan. Penkin taakse oli haalittu Jukka Rautakorven kaltainen kokenut ja menestynyt valmentaja ja Ville Nieminen apuvalmentajaksi. Metsään kuitenkin meni ja JYPin pudotuspelihaaveet olivat jo yllättävän varhaisessa vaiheessa ohi.

JYPille voi toki antaa kiitosta sarjan ja seuran uskottavuuden nimissä siitä, ettei se tyhjennysmyyntejä harrastanut, mutta kalliiksi se päätös joka tapauksessa nyt kävi. Tähän joukkueeseen panostettiin kovalla kädellä, mutta hintalapulle on ilmeisesti olemassa jo maksajat.

JYPin kauden osalta jäi ihmetyttämään monet asiat. Eikä vähiten se, että mitä ihmettä tapahtui viime syksynä säväyttäneen Joakim Kemellin pelaajakehitykselle? Tehot 12+3=15 43 ottelussa eivät ole sellaisia tehoja, joilla ollaan matkalla NHL-kaukaloihin ratkomaan pelejä.

Kaiken kaikkiaan JYPin kokonaisuus oli yllättävän sekava ja kaikki satsaukset tämän kauden osalta murenivat nyt hiekkaan. Kysymys kuuluu, että saatiinko multaan nyt jotain kylvämään, että tulevaisuudessa tulos on toisenlainen?

Sitä on vielä todella vaikeaa arvioida.

Tätä kautta ei ole: Suhteessa odotuksiin ja mahdollisuuksiin, tulos oli katastrofi.

Tulevaisuus

JYPillä on ammattimiehiä puikoissa valmennuksessa, mutta jotenkin Jukka Rautakorven olemuksen jähmeys tarttui myös joukkueeseen.

JYP ei oikeastaan missään vaiheessa kautta lopulta noussut sille tasolle kuin siltä sopi odottaa. On kuitenkin oletettavaa, että ensi kaudella JYP ei kolmen viimeisen joukossa enää ole.

Kysymyksiä herää myös tulevaisuuden suhteen. Jukka Rautakorpi tulee vaatimaan jälleen joukkueeseen remonttia, joka voi olla kallis.

Kuinka kauan JYPin rahoittajat jaksavat pumpata kyhnyä kehiin, jos tulosta ei tule siitäkin huolimatta?

JYPin sisäiset analyysit tulevat vielä tehdyksi, mutta epäilenpä, että ihan kivuttomia keskusteluja ei ole edessä. Kysymyksiä on jo sisäpiirissä herännyt urheilujohtaja Mikko Viitasen tulevaisuudesta.

14. Sport (63 pistettä)

Analyysi kaudesta

Sportilta ei kukaan odottanut juuri mitään, eikä kukaan siltä myöskään lopulta mitään saanut.

Sportin urheilujohtaja Markus Jämsän aikana ulkomaalaisvahvistukset ovat olleet niin kirjavaa ja osumaprosentiltaan heikkoja, että hirvittää. Tällä kaudella vihdoin tärppäsi ja Sport oli sentään uskottava ilmestys ajoittain pelillisesti ruotsalaishankintojensa voimin. Sekään ei kuitenkaan riittänyt.

Päävalmentaja Risto Dufva tuli Vaasaan eräänlaisena pelastajana, mutta eipä Dufvan aikakausi Vaasassa ole ollut mitään riemumarssia. Onkohan jatkossakaan?

Kysymys on karu: Onko Dufva enää Liigassa voittava valmentaja? Vastaus on tosin vielä karumpi: Ei ole.

Tyhjennysmyyntien jälkeen Sport aloittaa jälleen alusta ja rakentaa sirpaleista jälleen. Se tie on tuttu ja tuttua on myös se, millaisiin tuloksiin se on yleensä johtanut.

Tulevaisuus

Risto Dufva lupaili ilmeisesti jo lehdissä, että Sport ei ensi kaudella enää pudotuspelien ulkopuolelle jää.

Mutta kun seuran toimintaa katsoo, niin voiko tuollaiseen puheeseen oikeasti uskoa mitenkään?

Nyt seura palkkasi totaalisen tuntemattomuuden Herkko Kosken urheilujohtajaksi. Junioripäällikkö on kuitenkin junioripäällikkö ja ammattilaissarjan voittava toiminta ammattilaissarjan voittavaa toimintaa, vaikka miten päin asioita yrittäisi väritellä. Kamalinta on, että Sportin alueen junioriseurat pelaavat Tapparan pussiin.

Sisäpiirissä puhutaan jo, että seura valmistautuu mahdollisesti jo Brynäsissä todella ahtaalle ajautuneen Mikko Mannerin aikaan. Manner osti jo siivun Sportista sen osakeannin kautta.

Tämän kauden tyhjennysmyynnit olivat taloudellinen pakkorako, mikä kertoo sekin osaltaan Sportin tilasta kun ne tehtiin vaikka pudotuspeleihin olisi vielä ollut ohkainen sauma. Ja pahinta on, että ne hyväksyi vielä Liigan puheenjohtaja Heikki Hiltunen.

Onkohan Liigan mystisessä ja harvan silmäparin näkemässä osakassopimuksessa jotain mainintaa esimerkiksi sarjan maineen pilaamisesta?

Mutta kun seuran kokonaisuutta junioreita, käsittämättömyyksiä solkenaan julkisuuteen laukovaa seurajohtoa ja urheilun tekijöitä katsoo, kysymys kuuluu, että näilläkö eväillä Sport todella juoksee kiinni kärkeä? Vai karkaako se vain entistä kauemmas?

15. SaiPa (48 pistettä)

Analyysi kaudesta

SaiPan kausi jää Liigan historiaan yhtenä kaikkien aikojen surkeimmista.

On jälkikäteen jopa surkuhupaisaa lukea niitä ilakointeja, kuinka seuran kurssi mukamas kääntyi kun se pääsi Pekka Virrasta eroon. Siis ennen SaiPaa Lukossa mestaruuden voittaneesta valmentajasta. No, se pieni piristys loppui Ville Hämäläisenkin johdolla kuin kananlento ja entistä surkeammaksi vain meni.

Entinen isompiaan kiusannut SaiPa on Jussi Markkasen johdolla valunut Liigan häpeäpilkuksi. Markkanen on Lappeenrannassa ollut kuninkaan asemassa, mutta jostain syystä esimerkiksi Tero Lehterä, Ari Santanen ja Virta ovat tuntuneet olevan seurajohdon arvioissa suurimpia syyllisiä seuran surkeuteen. Missähän vaiheessa seurassa harrastetaan edes auttavaa itsetutkiskelua sen suhteen, että millainenhan sakki tässä oikein seuran naruista vetää?

Missä on SaiPan herrojen näytöt valmentajana, urheilujohtajana tai seurajohtajana? Onko niitä muusta kuin seuran tuhoamisesta?

Jos seura jatkaa jatkuvien epäonnistumisten ulkoistamista talosta jo poistuneiden laskuun, seura ei ikinä tule kehittymään mihinkään. Olisiko esimerkiksi alkajaisiksi syytä katsoa Markkasen ajan aikaansaannoksia ja miettiä sen työnjäljen kyseenalaistamista? Vai mennäänkö kaverihengessä ja toisiaan selkää taputellen loppuun saakka pinnan alle.

Yksi mielenkiintoinen huomio on, että niin hyvä maalivahti kuin Markkanen oli, ei hän ole kovinkaan hyvin onnistunut rekrytoimaan seuraan mitat täyttävää maalivahtia. Ajoittain lupaavasti esiintynyt Niclas Westerholmkin alkaa vaikuttaa jatkuvasti enemmän kuplalta.

Tulevaisuus

Seura on tällä hetkellä niin kamalassa tilassa, että pahaa tekee.

Nyt kun seura on jatkamassa uutisointien mukaan ilmeisesti Ville Hämäläisen johdolla, on mietittävä, että onko seurassa edes kunnianhimoa nousta enää huipulle vai onko kyse siitä, että SaiPa ei enää kiinnosta ketään itseään kunnioittavaa osaajaa?

Hurjimmat sisäpiirissä huhuavat jo, että seuran seuraava urheilujohtaja olisi Jarno Koskiranta. Niin tai näin, niin ei yllättäisi SaiPan tekemisiä seuranneena, että tuosta noin vain aloitusympyrästä otetaan mies urheilujohtajaksi. Niinhän oli Markkasenkin kohdalla. Mutta ei kai sentään?

Kun SaiPan nelijalkaa – seurajohtoa, valmennusta, pelaajamateriaalia ja junioripuolta – katsoo, niin käytännössä kaikki huojuu. Koska näin todella on, niin kyllä se pöytä taitaa luhistua ensikin kaudella.