Englannissa on julkaistu mielenkiintoinen jalkapallokirja, joka pitää jostain kaivaa. Kyseessä on Harry Masseyn kirja ”A Life in Football and a Coach to the Stars”.

Kuka on Harry Massey?

Varmaankin helppo arvata, että joku harmaatukkainen vanha Arsenal-rauta.

On totta, että Masseylla on jo kohtalainen määrä kilometrejä lasissa. 79 vuotta tarkkaan ottaen.

Hän pelasi omalla peliurallaan Rotherhamissa, Leyton Orientissa ja Colchesterissa vuosina 1964-1971. Ei siis mitään järin suurta tai merkittävää.

Mutta sitten alkoi toisenlainen tarina – ura valmentajana, joka lopulta toi Masseyn Arsenaliin vuonna 1999. Hän ei ollut Arsenaliin tullessaan siis enää poikanen, vaan kuuttakymppiä lähestyvä harmaasulka, joka sai vastuulleen aluksi Arsenalin nuorimmat ikäluokat, pääasiassa alle 9- ja 10-vuotiaat pelaajat.

Ja tästä alkaa Masseyn varsinainen tarina.

***

Masseylla oli kiistatta silmää ja lahjaa juniorivalmentajana. Siitä kertoo se, että Arsenal houkutteli Masseyn jatkamaan valmentamista 72-vuotiaaksi, kunnes hän päätti 16 vuotta kestäneen Arsenal-uransa vuonna 2015.

Tänä aikana Masseyn ja muiden akatemiavalmentajien käsissä ehti kasvaa ja kehittyä lukuisia Arsenalin folkloreen ikuisesti jääviä pikkupoikia Jack Wilsheresta, Bukayo Sakasta ja Emile Smith-Rowesta alkaen. Sen lisäksi Massey oli antamassa akatemiavalmentajana vauhtia hieman vanhempina junioreina Arsenaliin hankituille lupauksille, kuten Nicklas Bendtnerille ja Wojciech Szczesnylle.

Massey ei tokikaan yksin ollut vastuussa nuorten lahjakkuuksien kehittämisestä, mutta yhdessä asiassa hänellä oli keskeinen vastuu:

Hänelle oli suurin sanavalta siinä, keneen junioripelaajan Arsenal satsasi ja uskoi, ja kenen nimen yli se veti ruksit.

***

Jalkapallossa tehdään joka päivä junioripelaajien potentiaalia arvioidessa oikeita ja vääriä ratkaisuja, joita on helppo jälkikäteen kehua tai haukkua. Se on sitä kuuluisaa jalkapallon arkea. Siksi myös Masseyta on turha määräänsä enempää tylyttää päätöksistä, joille koko maailma voisi jälkikäteen naureskella.

Mutta se ei myöskään muuta historiaa. Jokainen juniorivalmentaja, myös Massey, on tehnyt aikoinaan ratkaisuja, joista on helppo repiä otsikoita.

Lue myös: Messi ei ollut Barcelonan juniorijoukkueen suurin tähti – mitä sille parhaalle tapahtui?

Masseyn urallaan kaksi pelaajaa nousee ylitse muiden.

Ensimmäinen on Harry Kane.

Kane on ollut lapsesta lähtien Tottenhamin kannattaja, mutta liittyi kahdeksanvuotiaana Arsenalin akatemiaan. Kanesta ei kuitenkaan koskaan tullut Arsenalin supertähteä, sillä Massey arvioi, ettei Kane ollut riittävän hyvä pelaaja Arsenalin akatemiaan. Kane oli hänen mukaansa liian pieni, eikä hän liikkumisensa ollut terävää. Kanea pidettiin kaiken lisäksi pyylevänä.

Massey on vakuuttanut, ettei hän – sen enempää kuin koko akatemiasta vastannut Liam Brady – kadu Kanen päästämistä käsistään. Mutta eipä hän myöskään elämöinyt asialla. Arsenalin manageri Arsène Wanger sai kuulla Kanen olleen hänen aikanaan Arsenalissa vasta vuonna 2015 luettuaan siitä lehdestä. Wenger myönsi, että hän oli asiasta ”hieman vihainen”.

Kane ei ollut ainoa Masseyn koukusta karannut maailmantähti.

Toinen oli muuan nuori belgialaispoika Kevin De Bruyne. Hänenkään lahjansa eivät vakuuttaneet Masseyta. De Bruynea pidettiin pelillisten puutteidensa lisäksi liian ujona.

Kaneen verrattuna De Bruynen tarina Arsenalissa oli lyhyempi. Hän tuli juniorina koeleirille Pohjois-Lontooseen, mutta Massey raakkasi hänet saman tien. Ei tule tästäkään pojasta Arsenalin pelaajaa.

***

Kane ja De Bruyne ovat esimerkkejä siitä, kuinka vaikeaa junioripelaajien tulevaisuutta on ennakoida.

Tottenham voi nyt perustellusti nauraa Arsenalin virheelle, mutta on hyvä muistaa, että myös Tottenham heitti Kanen ensimmäisellä kerralla bumerangina takaisin Ridgeway Roversiin. Tämä tapahtui vieläpä Kanen Arsenal-uran jälkeen.

Tottenhamin ovet avautuivat pysyvästi Kanelle vasta vuonna 2004, kun Watfordissa pelannut Kane oli kentän tähti junioriottelussa Tottenhamin vastaan.

De Bruynen kohdalla Arsenalin virhe on vielä inhimillinen verrattuna Chelsean virhearvioon. Chelsea hankki De Bruynen tammikuussa 2012 Genkistä 7 miljoonalla punnalla. De Bruyne pelasi Chelseassa vain kolme liigaottelua, kunnes Chelsea myi hänet tammikuussa 2014 18 miljoonalla punnalla VfL Wolfsburgiin. José Mourinho katsoi, että siitä vaan – otetaan rahat ja juostaan.

De Bruyne ei ollut tuohon aikaan Chelsean ainoa hilpeä virheratkaisu. Samainen Chelsea päästi käsistään myös kaksi muuta nuorta pelaajaa, joissa se ei nähnyt potentiaalia – Mohamed Salahin ja Romelu Lukakun.

***

Wenger voi toki vapaasti olla pikkuisen vihainen Kanen päästämisestä, mutta hänelläkin sattui  kaikkien loistavien hankintojen vatsapainoksi muuta karkea ohilaukaus.

Niistä legendaarisin oli Zlatan Ibrahimovićin siirron kaatuminen Arsenaliin vuonna 2000. Ibrahimovićille oli painettu jo ysipaita valmiiksi, koska Arsenalin kykyjenetsijät olivat vakuuttuneita 18-vuotiaan ruotsalaisen poikkeuksellisista lahjoista.

Wenger vaati, että Lontooseen siirrosta sopimaan tulleen Ibrahimovićin piti ennen sopimuksen allekirjoittamista läpäistä Arsenalin testileiri, mutta se ei itseluottamuksen Euroopan mestarille sopinut.

”Minä en käy testileireillä”, Ibrahimović ilmoitti – ja se oli siinä.

Toinen kohtalaisen uran tehnyt pelaaja, Yaya Touré, tuli kyllä testileirille ja pelasi jopa harjoitusottelun Arsenalissa, mutta Wengerille sekään ei riittänyt. Velipoika Kolo kelpasi kyllä, Yaya ei.

Ja löytyy niitä muitakin. Cristiano Ronaldon äiti oli jo sopinut Wengerin kanssa nuoren Cristianon siirrosta Pohjois-Lontooseen kesällä 2003, mutta Wengerin hidastelu siirron viemisessä maaliin päästi Manchester Unitedin iskemään väliin – ja sekin oli siinä.

Arsenalin verkoista luiskahti myös myös sellaisia nuoria pelaajia kuin nuori Lionel Messi, nuori Gerard Piqué, nuori Petr Čech ja nuori Gareth Bale.

Kaikkien siirtojen kariutumisesta ei voi syyttää Arsenalia, mutta kaatunut maito on aina kaatunut maito syistä riippumatta.

***

Wenger oli tarkan punnan mies myös siirtosummien suhteen.

Le Mans olisi ollut vuonna 2000 valmis myymään muuan 24-vuotiaan Didier Drogban 100 000 punnalla Arsenaliin, mutta Wenger oli sitä mieltä, ettei Drogbasta kannata maksaa edes 100 000 puntaa.

Wenger piti aikoinaan myös Anderlechtin pyytämää 5 miljoonan punnan siirtosummaa Vincent Kompanysta ja Celticin 4,25 miljoonan punnan siirtosummaa Virgil van Dijkista liian suurina.

Luis Suárez oli jo sopinut kesällä 2013 Arsenalin kanssa siirrosta Emiratesille. Ainoa mitä Arsenalin tarvitsi enää tehdä, oli maksaa Liverpoolille Suárezin sopimuksessa ollut 40 miljoonan punnan siirtosumma, jolla uruguaylaisen sopimus olisi ollut purettavissa.

Wenger tarjosi Liverpoolille Suárezista yhden punnan yli 40 miljoonaa puntaa. Siis tällaisen summan: 40 000 001!

Vittuilla voi, muttei sitä kannata tehdä väärässä paikassa. Liverpoolin omistajat loukkaantuivat yhdestä ylimääräisestä punnasta niin verisesti, että kaatoivat saman tien koko siirron. Sana se, oliko Suárezin sopimuksessa purkupykälää vai ei.

Toinen Liverpool-vitsi nauratti vieläkin vähemmän.

Xabi Alonso oli kesällä 2008 yksi Valioliigan parhaista keskikenttäpelaajista ja todistanut tasonsa aina Espanjan maajoukkuetta myöten. Kun hänen välinsä Liverpoolin silloisen managerin Rafael Benítezin kanssa viilenivät, Benítez päätti myydä Alonson ja ostaa hänen tilalleen Aston Villan Gareth Barryn.

Kaikki oli sovittu Barryn ja Aston Villan kanssa – ja kaikki oli sovittu Alonson kanssa siirrosta Arsenaliin. Alonson ja Benítezin välirikon vuoksi espanjalaisen siirtosumma olisi ollut vain 12 miljoonaa puntaa, mutta tunnettuna tinkijänä Wenger tarjosi vain 10 miljoonaa puntaa.

Ja miten kävi?

Liverpool ei myynyt Alonsoa, eikä voinut ostaa Barrya, koska Alonson myyminen oli Liverpoolin johdon asettama ehto Barryn ostamiselle.

Sillä, olisiko Arsenalin historia muuttunut Alonson hankinnan myötä, voidaan spekuloida loputtomiin.

Se sen sijaan on fakta, että vuotta myöhemmin Liverpool myi samaisen Alonson Real Madridiin – 30 miljoonalla punnalla.

Sellainen säästö sillä kertaa.