Joensuulla on täysi työ saada tähtihankintansa sopimaan täydellisesti palapeliinsä
Joensuun Maila teki viime syksynä kovia hankintoja, mutta kuinka hyvin he istuvat Joensuun kokonaisuuteen? Siinä on yksi kauden kysymyksistä Mehtimeällä.
Joensuun Maila on tällä kaudella mielenkiintoinen seurattava kahdesta syystä.
Ensimmäinen syy on se, oliko heikosti menneen runkosarjan jälkeen viime syksynä voitettu SM-pronssi sattuma vai onko vuosien 2018 ja 2019 Suomen mestari oikeasti palaamassa takaisin pesäpallokartan terävimmillä huipulle?
Toinen kysymys liittyy rahaan ja siihen, mitä sillä saa. Joensuulla on Pesäpalloliiton julkaiseman tilaston mukaan Superin ylivoimaisesti suurin pelaajabudjetti, 381 000 euroa, mikä on lähes 100 000 euroa suurempi kuin seuraavaksi suurin pelaajabudjetti, Mansen 281 000 euroa.
Ensimmäiseen kysymykseen saamme vastauksen kauden aikana. En kuitenkaan usko mihinkään paraatimarssiin loppuotteluun. Joensuu taistelee runkosarjassa sijoista 3-6 ja sen jälkeen alkaa toisenlainen matematiikka.
Viime kaudella Joensuu yllätti puolivälierissä Sotkamon ja ottamatta mitään pois Joensuulta, joku voi kysyä, oliko kysymys pelkästään Joensuun erinomaisuudesta vai kaksi juoksua kolmessa puolivälieräottelussa lyöneen Sotkamon täydellisestä floppaamisesta?
Nyt välieräpaikka ei ainakaan irtoa yhtään helpommalla – tuskin edes yhtä helposti.
***
Toinen kysymys on myös mielenkiintoinen.
Siinä on pohjimmiltaan kysymys samasta asiasta kuin ruokareseptin purkamisesta: ovatko joukkueen eri aineosat sopivia suhteessa toisiinsa ja suhteessa kokonaisuuteen?
Joensuu voitti viime kaudella pronssia joukkueella, jossa oli seitsemän pelaajan muodostama vahva runko.
Konsta Kettunen ja Konsta Piironen olivat erinomainen kärkikaksikko, minkä lisäksi Kettunen oli Elmeri Liedon kanssa johtava linjan pelaaja ja Piironen takakentän johtohahmo.
Lieto pelasi viime kaudella kolmosena, mutta hän on monikäyttöinen pelaaja, jolle nyt on kaavailtu paikkaa viitosena Joensuun keskipalkissa. Liedolle tulee uudella pelipaikalla kotiutusvastuuta, mutta hän pystyy monipuolisuteensa vuoksi avaamaan myös kakkoskärjen ja tekemään myös peliä.
Henri Litmanen on erinomainen saranapelaaja nelosena ja monikäyttöinen luottomies ulkona niin etukentällä kuin linjassakin.
Ulkopelaajista etukenttämies Iiro Kuosa on edelleen pelipaikkansa paras pelaaja Superissa ja Ville Väliaho on yksi Superin kolmesta parhaasta lukkarista.
Jokeriosastolta löytyy joukkueen tärkein kotiuttaja Juho Toivola, joka löi viime kaudella 76 juoksua. Toivolan arvoa nostaa se, että hän on myös erinomainen kakkosvaihdon purkaja.
***
Joensuu oli yksi viime syksyn siirtomarkkinoiden kohuseuroista. Se kaappasi Sotkamosta Joni Rytkösen ja Kouvolasta Juho Hacklinin ja Iiro Nokkalan.
Kukaan ei voi kiistää Rytkösen lahjakkuutta pesäpalloilijana tai Hacklinin varmuutta pomputtajana. Sekin on kiistatonta, että Nokkalassa on potentiaalia, jota ei saatu Kouvolassa täysin ulosmitattua.
Nyt tullaan kuitenkin oleelliseen kysymykseen: Kuinka Rytkönen, Hacklin ja Nokkala sopivat Joensuun kokonaisuuteen? Olivatko he parhaita mahdollisia vahvistuksia juuri Joensuulle?
Huippunopea Rytkönen teki toissa kaudella yhden kauden kaikkien aikojen tuotujen juoksujen ennätyksen, 81 juoksua. Sen hän teki pelaamalla Sotkamon kivikovassa ykköskärjessä numero kakkosena.
Nyt häntä ollaan istuttamassa kuitenkin Joensuussa kolmoseksi, koska se palvelee parhaimmin Joensuun etua. Rytkönen on yllättänyt ennenkin, mutta onko kolmonen kuitenkaan optimaalisin paikka Rytköselle?
Rytkönen pelasi loistavia kausia Sotkamossa etumiehenä, mutta hän on silti parhaimmillaan polttolinjassa. Toki pääpaino Rytkösen hankinnassa oli hänen vahvuutensa sisäpelissä, mutta kaavailiko Joensuu Rytkösestä Sotkamon näyttöjen perusteella toista etumiestä vai hankittiinko hänet alun perinkin linjan pelaajaksi?
Hacklin on myös mielenkiintoinen tapaus. Hänen pomppunsa on edelleen klassikko, mutta Hacklinin ongelmana on hänen epävarmuutensa kopparina. Siksi hänen jatkamisensa Kouvolassa oli jo vuosi sitten vähintäänkin vaakalaudalla. Tätä taustaa vasten Hacklinin hankkiminen ja hänen peluuttamisensa vakiokopparina takakentällä on rohkea ratkaisu Joensuulta.
Kun listalla lisätään vielä Nokkala, päästää kolmanteen mielenkiintoiseen linjaratkaisuun. Joensuu on tähän asti tunnettu ennen muuta tiiviistä ulkopelistä, mutta nyt se hankki kolme pelaajaa, joiden kaikkien vahvuus on sisäpelissä. Ulkona heihin kaikkiin liittyy omat kysymysmerkkinsä.
On myös hyvä kysymys, minkä roolin Joensuu omat juniorit saavat jatkossa JoMa-projektissa. Nyt Hacklinin alta lainattiin Haminaan oma kasvatti Justus Niemeläinen, joka pelasi viime kesänä kopparina lupaavan kauden.
Samuel Tirkkonen oli kaksi vuotta sitten yksi Superin suurimmista lupauksista, mutta hänen roolinsa on todennäköisesti olla Joensuun koosteessa kuuluisa 13:s mies. Toki Tirkkosen kehittymästä ovat vaivanneet sitkeät selkävaivat, mutta selittääkö se sittenkään tarinan kaikkia käänteitä.
***
Paljon käytetyn sanonnan mukaan ne piirtävät, joilla on liitua – ja Joensuulla sitä on. Siitä seuraa on onniteltava. Mutta kuinka paljon Joensuulla on silmää rakentaa muita seuroja selvästi suuremmalla budjetilla menestyvää joukkuetta – ja kenen silmällä pelaajia hankitaan?
Pelillisten yhteensopivuusongelmien lisäksi Joensuun kokoonpanossa arveluttaa se, onko joukkueessa miten paljon johtajuutta? Kun Joensuu voitti kaksi peräkkäistä Suomen mestaruutta, joukkue oli täynnä erinomaisia pelaajia ja sen lisäksi 2-3 Juha Puhtimäen ja Tuomas Jussilan kaltaista vahvaa johtajaa, joita muut pelaajat seurasivat otteluiden ja kauden kriittisimmillä hetkillä.
Toki Joensuun hankintojen takana voi olla myös jokin toinen logiikka. Rytkönen, Hacklin ja Nokkala ovat kaikki värikkäitä ja osin jopa räiskyviä persoonia. Jos Joensuu halusi tuoda Mehtimäelle lisää väriä ja kiinnostavia persoonia, siinä se viime syksynä onnistui.
Mutta soittaako Joensuun viihdeorkesteri kesällä myös sellaista musiikkia, että sillä oikeasti menestytään?
Hyvä on, jos soittavat.
***
Joensuu on edelleen materiaaliltaan yksi sarjan vahvimmista joukkueista, vaikka se häviääkin vertailussa Vimpelille ja Sotkamolle.
Joukkue saa huippunopean ja taitavan ykköskärjen, jonka muodostavat Kettunen, Piironen ja Rytkönen. Litmanen ja Lieto täydentävät ykkösnyrkin nelosena ja viitosena.
Joensuu saa kakkoskärjen, mutta siitä tulee pakostakin lyhyt, sillä Kuosan ja Väliahon vahvuus on yksinomaan ulkopelissä.
Jokereiksi Toivolan lisäksi ovat ehdolla Topi Kosonen sekä hyvässä juoksussa oleva Kasperi Hämäläinen, Nokkala ja Tirkkonen riippuen siitä, kuka heistä pelaa ulkona.
Joensuun ulkokenttä on edelleen kovaa tasoa. Väliaho pelasi viime kesänä loistokauden ja löi pystyyn lukkaritaistelussa edellisenä syksynä suurella kohulla hankitun Kososen.
Kuosa hallitsee suvereenisti etukenttää ja toisen etukentän postin ottaa vaihtotilanteissa Litmanen. Linjassa Lieto, Kettunen ja Rytkönen ottavat kolme paikkaa ja Hämäläinen, Nokkala ja Tirkkonen ratkaisevat neljännen linjan paikan kohtalon. Linja on perushyvä.
Takakenttä on ennakolta Joensuun haavoittuvin kohta. Piironen on osoittanut tasonsa ja vaikka Hacklin onkin kokenut, hänelle sattuu edelleen mustia hetkiä.
***
Pelinjohtaja Mikko Huotari on moderni ihmisjohtaja, mutta pelinjohtajana vesitiiviit näytöt ovat vielä antamatta. Olisi myös mielenkiintoista tietää, mikä Huotarin oma rooli on ollut joukkuetta kootessa ja hankinnoista päätettäessä.
Jos Huotarilla on ollut sanavaltaa, silloin hän on itse soppansa keittänyt – ja sen kanssa hänen on elettävä. Pronssin uusiminen olisi kova temppu Joensuulta ja Huotarilta.
