Sotkamo näytti jälleen suuruutensa, mutta Vimpeliltä jäi osa panoksista piippuun
Sotkamon Jymy on Suomen mestari vuosimallia 2023. Pekka Arffman avaa, miksi Sotkamo oli finaalisarjassa Vimpeliä parempi.
Sotkamon Jymy otti seurahistorian 20. Suomen mestaruuden, kun se kaatoi neljännessä finaalissa Vimpelin kotikentällään 1-0 (1-1, 3-2). Pekka, mihin neljäs finaali ratkesi?
Kyllähän tälle neljännelle finaalille oli leimallista sää. Kylmä keli ja sade söivät sisäpelistä paljon tehoja pois ja läpilyönnit olivat lähestulkoon mahdottomia kentän takana olleiden lammikoiden vuoksi. Ottelusta tuli varsin nihkeä näytelmä, jossa pienet asiat ja pienet marginaalit ratkaisivat ottelun voittajan.
Näillä Vimpelin kahdella lahjajuoksulla – yhdellä harhaheitolla ja Teemu Kinnusen vapaataipaleella – voidaan spekuloida vaikka hamaan tappiin asti, mutta jos katsomme näitä neljää finaalia kokonaisuutena, niin Sotkamo oli paremmin valmistautunut finaaleihin ja oli varsinkin avausviikonlopun kahden voiton jälkeen myös henkisesti kuskin paikalla.
Vimpeli pelasi finaaleissa vain yhden pelin omalla tasollaan – lauantaisen kolmannen finaaliin.
Sotkamon pelinjohtaja Mikko Kuosmanen vähätteli omaan rooliaan Ylen haastattelussa ja sanoi, että joukkueen takana on valtava valmennuksellinen koneisto. Niin varmasti on, mutta kyllähän Kuosmanen osoitti, että hän muutamasta välivuodesta huolimatta edelleen täysin kartalla siinä, missä pesäpallo pelinä menee.
Tämä näkyi siinä, millaisia pelaajia Sotkamo hankki viime syksynä ja miten se muokkasi joukkuetta kesän ja jopa vielä finaalien aikana. Hannes Pekkinen oli viime syksynä loistohankinta ja kesken kauden hankittu Jere Vikström nousi yhdeksi kulmakivipelaajaksi Jymyn mestaruudessa.
Totta kai Roope Korhosen merkitys mestaruudessa oli täysin keskeinen eikä Vuoden pesäpalloilijasta ole tänä vuonna epäselvyyttä.
Roopen, Vikströmin ja Pekkisen lisäksi nostaisin Jymyn mestaruudessa tikun nokkaan Iivari Vihannon, jonka saaminen takaisin kärkimieheksi tässä neljännessä finaalissa oli iso asia Jymyn kannalta. Muutenkin Vihannon nousu Superin eliittiin on ollut sensaatiomainen.
Niilo Piiponniemi pelasi hurjan finaalisarjan ja Niko Korhonen on sellainen luottopelaaja, johon vai aina luottaa.
Ulkopelistä erityismaininnan ansaitsee kopparipari Jussi Korhonen – Iivari Vihanto. Kun monilla muilla joukkueilla on vaikeuksia löytää yhtä hyvää kopparia, Sotkamolla on takakentällä kaksi huippukopparia.
Millainen maku Vimpelistä jäi?
Vimpeli ei ollut näissä finaaleissa parhaimmillaan. Sille riitti runkosarjassa se, etteivät kaikki sylinterit rullanneet aina täydellä teholla, mutta nyt vastaan tuli joukkue, joka pystyi hyydyttämään sen hurjan sisäpelin.
Vertaaminen viime kauden Vimpeliin on toki turhaa, mutta tämän kauden Vimpeli ei ollut niin terävä kuin viime kauden Vimpeli. Loukkaantumiset sotkivat sen kautta jo runkosarjassa ja myös välierissä ja finaalisarjassa Vimpelin piti muokata kokoonpanoaan.
Vimpelillä on Sotkamon tavoin huippuluokan materiaali. Jukka-Pekka Vainionpää ja Janne Mäkelä ovat Superin parhaita kotiuttaja ja korvaamattomia pelaajia Vimpelin kannalta, mutta kuten tässä neljännessä finaalissa nähtiin, jos heidän parhaita lyöntiään voidaan pelata pois tai ainakin vaikeuttaa, silloin tilanne muuttuu haastavaksi.
Nyt Sotkamo pystyi vaikeuttamaan niin Vimpelin pääkotiuttajien kumuroiden lyömistä kuin myös kolmatta finaalia lukuun ottamatta syömään vaihtolyöjien läpilyönnit. Se oli kova saavutus Sotkamon ulkokentältä.
Sotkamo oli miettinyt tosi tarkasti, miten eri tilanteissa ja eri pelaajia vastaan kannatti pelata. Esimerkiksi tänään neljännessä finaalissa Vainionpäätä vastaan oli räätälöity oma puolustuskuvionsa, jossa Sotkamon polttolinjan pelaajista kolme pelasi todella syvällä rinnakkain ja veivät näin tilaa Vainionpään kumuroilta.
Olisi pitänyt löytyä syvälle meneviä pussinpohjalyöntejä tai lyöjiä, jotka olisivat osanneet lyödä erilaisia kotiutuslyöntejä, kuten Sotkamo teki.
Esimerkiksi Aapo Komulaisen 3-1-johtojuoksu pussinpohjaan oli erinomainen lyönti ja myös Roopen 2-1-juoksu oli väkisin otettu juoksu.
Finaaleissa pelasi joka tapauksessa kauden kaksi parasta joukkuetta ja erot niiden välillä olivat todella pienet, kuten nämä neljä finaalia osoittivat.
Kempele oli yksi kauden suolaajista ja oli hieno asia, että mitaleilla nähtiin nyt joukkue, jota siellä ei ole vielä koskaan aiemmin nähty.
Kempeleelle ja muille kärkijoukkueilla jää sopiva haaste ensi kautta ja tulevaisuutta ajatellen, jos ne aikovat ajaa Vimpelin ja Sotkamon kiinni. Nämä kaksi joukkuetta ovat pelillisesti vahvimmat joukkueet ja niillä molemmilla on takanaan myös kovimmat seurakoneistot juniorityö mukaan lukien.
Mikään ei ole kuitenkaan ikuista ja on mielenkiintoista nähdä, mitä Kempele tekee ensi kaudella tai missä vaiheessa Joensuun ja Mansen juniorityö alkaa kantaa vieläkin isompaa hedelmää.
