Suuret otsikot Manchester Unitedin ympärillä ovat jatkuneet päivittäisinä. Milloin puhutaan uudesta stadionista, milloin uusista johtajista, milloin ostettavista ja myytävistä pelaajista ja milloin spekuloidaan manageri Erik ten Hagin kohtalolla. Jukka, missä tilassa punainen tankkeri on tällä hetkellä?

Manchester United on ollut urheilullisesti enemmän tai vähemmän tuuliajolla siitä lähtien, kun Sir Alex Ferguson erosi kesällä 2013. Nyt tilanne on kuitenkin selkeästi muuttumassa Sir Jim Ratcliffen hankittua viime kuussa 27,7 prosentin siivun seurasta ja saatuaan operatiivisen vallan.

Old Traffordilla on Sir Jimin myötä alettu tehdä sellaisia linjauksia ja ratkaisuja, joissa on aivan erilainen ote kuin aiemmin – ja mikä tärkeintä: ratkaisuissa on myös oikeanlainen logiikka.

Toistaiseksi tärkein ratkaisu on ollut Brightonissa ja Newcastlessa erinomaista työtä tehneen Dan Ashworthin houkutteleminen jalkapallopuolen vetäjäksi. Ashworth on huippuluokan osaaja, mutta hänen palkkaamisensa kertoo ennen kaikkea siitä, että Sir Jim lähtee rakentamaan jalkapalloilullisesti taloa juuri oikeasta päästä.

Otsikot rakastavat sitä, pitäisikö Erik ten Hag erottaa, onko Marcus Rashford siirtymässä kesällä PSG:hen ja onko Jarrad Branthwaite tulossa kesällä 100 miljoonalla punnalla Evertonista, mutta oleellista on, kuka näistä asioista päättää:

Kuka on se, joka linjaa koko Manchester Unitedin jalkapalloilullisen strategian ja linjan tuleviksi vuosiksi? Millainen on Unitedin pelillinen identiteetti, kuka sellaiseen identiteettiin on oikea manageri ja millaiset pelaajat sellaisen pelillisen identiteetit toteuttamiseen tarvitaan?

Kun Ed Woodward nimitettiin vuonna 2013 Manchester Unitedin toimitusjohtajaksi, hän ilmoitti uudelle managerille David Moyesille hankkivansa Gareth Balen, Cesc Fàbregasin ja Toni Kroosin. Jokainen tietää, ettei kukaan pelaajista tullut Unitediin, mutta vielä oleellisempaa oli se, että Woodward itse oli pähkinyt omassa päässään ilman minkäänlaista jalkapalloilullista osaamista, ketä Unitedin kannattaa ostaa.

Sir Jim olisi voinut syyllistyä samaan, mutta Ashworthin palkkaaminen ensimmäisenä tekona on merkki siitä, että Sir Jim ei ole yhtä egoistinen puusilmä jalkapalloseuran johtajana kuin Woodward ja moni muu seurajohtaja.

Toivottavasti Sir Jim antaa ammattilaisten päättää managerista ja hankinnoista eikä mene itse sorkkimaan ja sähläämään pelaajakauppoja. Alku näyttää ainakin hyvältä.

Englannissa on spekuloitu, ratkaiseeko sunnuntaina FA Cupin ottelu Liverpoolia vastaan manageri Erik ten Hagin kohtalon. Ratkaiseeko?

Minusta ten Hagin kohtalo on mitätön tahra paperilla suurten kysymysten rinnalla. Manchester Unitedin on ensin määriteltävä Ashoworthin johdolla jalkapallopuoleen liittyvät strategiset kysymykset ja lyötävä ne yhdessä Sir Jimin kanssa lukkoon.

Osana tätä prosessia myös ten Hagin kohtalo nousee pöydälle päätettäväksi. Itse en usko, että ten Hag olisi ratkaisu Manchester Unitedin tulevaisuuden haasteisiin. Kysymys on vain siitä, milloin hänelle näytetään ovea ja kuka hänen tilalleen palkataan.

Sama koskee myös pelaajia. Ymmärrän hyvin, että nyt revitään erilaisia otsikoita Rashfordista, Branthwaitesta  ja kaikista muistakin pelaajista, mutta nämä spekulaatiot ovat ennenaikaisia.

Vaikka Ashworth onkin toistaiseksi niin sanotulla puutarhalomalla eli hän on vielä Newcastlen palkkalistoilla ilman työvelvoitetta siihen saakka, kunnes seurat saavat sovittua korvauksen Ashworthin sopimuksen purkamisesta, hän pystyy varmasti epävirallisesti linjaamaan jo asioita. Pidän myös selvänä, että hänet saadaan Unitediin ennen kesän siirtoikkunan avautumista kesäkuussa.

Kysymys Unitedin kurssin reivaamisessa ei ole muutamasta kuukaudesta tai yhdestä siirtoikkunasta.

Liverpool nousu takaisin huippuseuraksi omistajanvaihdoksen ja Michael Edwardsin ja Jürgen Kloppin kaltaisten uusien avainhenkilöiden palkkaamisen jälkeen kesti useita vuosia. Edu ja Mikel Arteta tulivat molemmat Arsenaliin vuonna 2019 ja Arsenal oli valmis taistelemaan Valioliigan mestaruudesta ensimmäisen kerran vasta viime vuonna.

Sitä, meneekö Manchester Unitedilla vastaavanlaiseen nousuun kolme vai viisi vuotta, voidaan aina pureskella, mutta jos pohjat tehdään kunnolla, kysymys on joka tapauksessa useammasta vuodesta.

Ihmeitä voi toki aina tapahtua, kuten Bayer Leverkusenissa tällä kaudella, mutta toisaalta on hyvä muistaa, että vaikka uuden managerin rekrytointi tehtäisiin kuinka ammattitaitoisesti tahansa, siinä voidaan myös epäonnistua. Unai Emery oli hukkaputkivalinta Arsenalilta Arsène Wengerin seuraajaksi eikä Brendan Rodgers onnistunut ennen Kloppia palauttamaan Liverpoolia voittavaksi joukkueeksi kolmen ja puolen vuoden aikana.

Manchester Unitedilla on sama tie kuljettavanaan. Tärkeintä on saada perustat kuntoon ja alkaa rakentaa sen päälle uutta joukkuetta.

Nyt puhutaan siitä, että United etsii ostajia lukuisille nykyisille pelaajilleen. Varmasti etsii, mutta Unitedin vallankumouksessa ei ole kysymys siitä, myydäänkö kesällä viisi vai kymmenen pelaajaa. Jos kuuntelemme historiaa, se sanoo, että 3-4 vuoden päästä Unitedin avauksessa pelaa 1-3 nykyistä pelaajaa.

Sen kokoluokan remontti Unitedia odottaa.

Manchester Unitedin ainoa mahdollinen pokaali tällä kaudella on FA Cup. Kuulostaa siltä, ettet anna sillekään suurta arvoa? Eikö siis sunnuntaiselle ottelulla Liverpoolia vastaan ole mitään merkitystä?

Jos United voittaisi FA Cupin tällä kaudella, siitä jäisi toki historiaan merkintä ja FA Cupin voitto varmistaisi Unitedin pääsyn ensi kaudeksi Eurooppa-liigaan.

Isossa kuvassa se, mitä tällä kaudella tapahtuu tai on tapahtumatta, on toissijaista. Nyt kysymys on siitä, löytääkö Manchester United takaisin sille tielle, joka vie sen takaisin huipulle vai jääkö se kiertelemään tällä keskinkertaisuuden kiertoradalle, jolla se on kymmenen viimeistä vuotta ollut.

Sitä paitsi on vaikea nähdä, millä ihmeen logiikalla United pysyisi sunnuntaina nykytasoisen Liverpoolin kyydissä, vaikka ottelu pelataankin Old Traffordilla.