Suomi murskasi Slovakian ja teki yhdeksästä maalista viisi tylyllä ykkösaseellaan

Roni Hirvonen viihtyi Slovakian puolustuksen puristuksessa 1+1-tehojen verran.

JääkiekkoU20MM

Suomi murskasi Slovakian ja teki yhdeksästä maalista viisi tylyllä ykkösaseellaan

Suomi otti vakuuttavan 9-3-voiton Slovakiasta alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa. Samuel Savolainen nostaa tikun nokkaan etenkin Suomen ylivoiman.

Jukka Rönkä
TEKSTI Jukka Rönkä
@JukkaRonka
JULKAISTU 14.8.2022 | KUVAT Pasi Mennander, Suomen Jääkiekkoliitto

Suomi murskasi Slovakian lukemin 9-3. Samuel, miten niputtaisit ottelun?

Tämä oli Suomelta lopulta täysi ylikävely. Se, että Slovakia pääsi tekemään kolme maalia noilla laukaisumäärillä, oli lähinnä Suomen oman käden ja omien virheiden kautta. Slovakia varmasti yritti pestä kasvojaan Kanadalta tulleen 11-1-kylvetyksen jälkeen, mutta ei Slovakiasta ollut lopulta mitään vastusta. 48 laukausta maalia kohti ja yhdeksän tehtyä häkkiä kertonee kaiken oleellisen ottelun kuvasta.

Ottelu alkoi Suomelta vahvasti ja ote oli aivan erilainen kuin kahdessa aiemmassa pelissä tähän saakka. Suomi puolusti voimakkaammin eteenpäin puolustaen, mitä tähän saakka, millä varmasti haettiin enemmän tunnetta. Se myös toimi, sillä Suomi oli vahva ottelun alussa ensi kertaa tässä turnauksessa ja sillä saatiin peliin enemmän tunnetta.

4.60 for Finland to beat Canada in their next match on U20 World Championship. Play now at LeoVegas!

Slovakia teki myös prässin alla kömpelöitä virheitä ja Suomi käytti ne tylysti avauserässä hyväkseen. Suomi teki myös omia virheitään. Kasper Simontaival esimerkiksi heitti huolimattoman syötön Slovakian 1-1-tasoituksessa ja Brad Lambert veteli hyökkäyssiniviivan tuntumassa täysin käsittämätöntä kärkikynää, josta alkoi Slovakian toisen maalin vastaisku. Lambert yritti hieman takakarvata, mutta lopetti sitten pelaamisen ja omissa soi. Lambert jäikin sitten jälleen vilttiin.

Täytyy myös nostaa isoin kirjaimin esiin Suomen ylivoima. Se on tällä hetkellä todella tylyssä iskussa ja tässäkin ottelussa nähtiin peräti viisi ylivoimamaalia. Se on ehdottomasti Suomen ase. Ja jos on välillä arvosteltu Suomen jäähykuria, tänään se piti, Suomi pelasi vain kerran alivoimalla ja senkin siinä vaiheessa kun peli oli jo aikaa sitten ratkennut.

Onko päävalmentaja Antti Pennanen liian ankara Lambertille?

Ei ole. Uskoisin, että Lambertia on moneen kertaan huomautettu tällaisista ylimielisistä ja peliltä varastavista peliteoista, mutta ei se vain näytä menevän nuorelle miehelle jakeluun. Silloin mielestäni valmentaja toimii oikein, ettei sitä kerta kaikkiaan hyväksytä ja lasketa sormien läpi. Ymmärrän täysin päävalmentajan ratkaisut. Joku vastuu pitää olla pelaajallakin, sillä Pennanen on osoittanut että hänelle pelin tietyt arvot eivät ole kaupan.

Millainen vastustaja Slovakia oli?

Slovakian aiempaa lahjakkaammista ikäluokista on puhuttu, mutta kyllä tämä joukkue jätti itsestään hyvin keskenkasvuisen kuvan. Kanadalta saadun kylvetyksen jälkeen joukkueen kehonkieli oli valmennusta myöten jokaisesta puhalluksesta valittava ja turhautunut. Sitten viljeltiin muutama vaarallinen polvitaklauskin ja mailaa sai hakata turhautuneena epäonnistumisten ja vihellysten jälkeen. Ei näin. Tältä joukkueelta puuttuu vielä kirkkaasti voittamisen kulttuuri ja se näkyi juuri tällaisissa asioissa.

Ja tässä asiassa näkyy, miten tärkeää on vaalia joukkueen arvoja ja ottaa pelaajia luokalle välinpitämättömyydestä. Muuten joukkueet alkavat muistuttaa Slovakiaa. Siksi Pennasta en lähtisi kyseenalaistamaan vaikkapa Lambertin penkittämisistä, vaan toteaisin ennemmin, että sitä kutsutaan valmentamiseksi.

Sanon vielä sen, että tätä vastustajaa vastaan kannatti prässätä, mutta on mielenkiintoista nähdä, miten Pennanen lähestyy asiaa esimerkiksi Kanadaa vastaan. Liika innokkuus voi nimittäin maksaa ylivoimahyökkäyksiä, minkä Kanadan kaltainen joukkue kyllä sitten hyödyntää paljon kovemmalla tehokkuudella.

Pennanen oli tehnyt paljon muutoksia Suomen kokoonpanoon. Olivatko ne oikeita?

Kyllä, sillä kaikki kentät, ketjut ja pakkiparit onnistuivat paremmin eikä sellaista selvää kahden kerroksen väkeä ollut havaittavissa. Muutama yksilö ehkä ei onnistunut, mutta parannusta oli selvästi tullut. Pidin erityisesti siitä ryhdistä, jonka Oliver Kapanen toi sentteripelaamiseen. Uskon, että hän pelasi tällä esityksellä itseään joukkueeseen vahvemmin mukaan.

Juha Jatkola pelasi tässä ottelussa Suomen maalilla. Millaisena näet nyt maalivahtiosaston tilanteen?

Leevi Meriläinen on pelannut nyt kaksi ottelua ja Jatkola yhden. Suomi on voittanut toki kaikki pelit, mutta sanotaanko näin, että sellaista superpeliä ei ole vielä kummaltakaan nähty. Ei suoranaisia katastrofejakaan tietysti, mutta ei myöskään sellaista, että osasto näyttäisi vielä tällä hetkellä tämän joukkueen vahvuudelta. Päinvastoin, se näyttää kysymysmerkiltä. Kanada-pelissä nähdään jo aika paljon enemmän, jossa panoksena onkin lohkovoitto.