Perinteikäs helsinkiläinen pesäpalloseura Puna-Mustat julkisti uuden johtokuntansa kokoonpanon sekä kunnianhimoiset visionsa. Niiden mukaan Puna-Mustien pitäisi pelata miesten Superpesiksessä kesällä 2027 ja olla Suomen suurin pesäpalloseura vuonna 2030.

Visioita on tunnetusti helppo piirtää, mutta todellinen haaste on visioiden siirtäminen käytäntöön. Toisin sanoen se konkreettinen päivittäinen, viikoittainen, kuukausittainen ja vuosittainen työ, jota visioiden toteuttamisen eteen tehdään.

Puna-Mustilla on vielä matkaa kuljettavaan, mutta tällä hetkellä tilanne näyttää lupaavalta.

Vaikka kysymyksessä on uudelleen henkiin herätetyn Superpesis Oy:n korostama ja useissa yhteyksissä alleviivaama Helsinki-hanke, tämä ei ole kuitenkaan ylhäältä johdettu operaatio.

Superpesispesis Oy:n vahvat vaikuttajat, Juha Tanskanen ja Ari Mononen, ovat varmasti tukemassa PuMun suunnitelmia, mutta tässä tapauksessa varsinaisena moottorina on Puna-Mustat itse, mikä on erinomainen ja Helsinki-hankkeen onnistumisen kannalta keskeinen asia.

PuMu organisoi itse oman toimintansa, hankkii tarvittavan rahoitukset ja vastaa markkinoinnista, yhteiskuntasuhteiden luomisesta ja kaikesta siitä, mitä menestyvän pesäpalloseuran ja ylipäätään urheiluseuran pyörittäminen tänä päivänä edellyttää.

***

Superpesiksessä on useita seuroja, joiden johtokunta on harvojen käsissä. Tässä mielessä PuMun johtokunnan nimilista on vakuuttava.

Vakuuttavaa on myös se, että PuMu on saanut houkuteltua johtokuntaan useita meritoituneita yritysmaailman osaajia. Se kertoo siitä, että PuMun suunnitelmat ovat vahvalla pohjalla. Harva tuon tason ammattilainen hyppäisi savijaloilla seisovaan organisaatioon munaamaan mainettaan.

Vakuuttavaa on myös se, että PuMun budjetti on jo tällä kaudella Suomensarjassa 400 000 euroa, kun esimerkiksi miesten Superpesiksessä pelaavien Alajärven Ankkureiden budjetti on 419 000 euroa ja Haminan Palloilijoiden budjetti 490 000 euroa.

Myös pelipaikkakysymys on kypsymässä oikeaan suuntaan. PuMu on aloittanut yhteistyössä Helsingin kaupungin kanssa Meilahden liikuntapuiston kehittämisen. Liikuntapuiston keskipisteenä tulee olemaan uusi pesäpallostadion.

Nykyisen kenttään verrattuna uusi kenttä on suunnitelmissa käännetty toisin päin eli kotipesä olisi tulevaisuudessa nykyisen takarajan ja pukukoppien tuntumassa.

Olosuhteiden kuntoon laittaminen on keskeinen kivijalka PuMun suunnitelmissa ja Helsingin nostamisessa takaisin Superpesikseen.

***

Myös urheilussa mielessä PuMu on tekemässä asiat oikealla tavalla. Se ei lähde tavoittelemaan Superin sarjapaikkaa kabinetin kautta, vaan pelaamalla.

Itse asiassa PuMu olisi noussut jo viime kesänä Ykköspesikseen, ellei Ari Monosen johtaman (!) Joensuun Mailan kakkosjoukkue olisi kaatanut helsinkiläisiä nousukarsinnassa.

Nousu Ykköspesikseen ei ole PuMulle ylivoimainen haaste eikä sitä ole myöskään Ykköspesis, jossa esimerkiksi tällä kaudella nousua Superiin tavoittelevaa vakavissaan vain 3-4 joukkuetta. Kysymys on vain siitä, milloin PuMu saa rakennettua joukkueen, jolla on realistiset mahdollisuudet nousta Superpesikseen ja myös juurtua sinne.

Vuosi 2027 ei tunnu tässä mielessä mitenkään utopistiselta tavoitteelta, varsinkin, kun Helsinkiin on helppo houkutella pelaajia muualta Suomesta työ- ja opiskelupaikkojen perässä.

PuMu sanoo, että se haluaa olla Suomen suurin pesäpalloseura vuonna 2030. Tässä kohtaa kannattaa katsoa sanaa suurin. Se ei tarkoita, että PuMu olisi vuonna 2030 välttämättä Suomen mestari, vaan käytännössä sitä, että seuralla olisi pelaajia ja harrastajia enemmän kuin millään muulla pesäpalloseuralla.

Sekin on merkki siitä, että PuMu on rakentamassa taloa oikein päin. Se on tehnyt jo useamman vuoden vahvaa juniorityötä niin pojissa kuin tytöissä ja tulee tekemään sitä jatkossakin.

PuMulla on miehissä suomensarjajoukkueen lisäksi akatemia ja maakuntasarjajoukkueet ja naisissa suomensarja- ja maakuntasarjajoukkueet. Lisäksi PuMulla on kuntopesis- ja Lady-pesis-joukkueet ja se vastaa Helsingin kuntopesissarjan pyörittämisestä.

***

Pesäpallon ja Helsingin mainitseminen samassa lauseessa on monille punainen vaate. Myös monille pesäpalloihmisille.

Pesäpallokentällä on edelleen muistissa Kaisaniemen Tiikereiden surullisesti syntynyt ja surullisesti päättynyt tarina 1990-luvulla.

Nyt Helsinki on palaamassa takaisin miesten Superpesiksen kartalle ainoaa oikeaa reittiä pitkin – normaalin kilpailun kautta.

Tässä mielessä joidenkin pesäpalloihmisten itkua on vaikea ymmärtää.

Helsinki ei ole pesäpallossa mikään kummajainen, vaan koko lajin keskeinen syntykehto, josta pesäpallo lähti leviämään muualle Suomeen ja maakuntiin vasta myöhemmin. Vielä 1960-luvulla SM-sarjassa pelasi parhaimmillaan kolme helsinkiläistä seuraa.

Helsinkiläisseurat ovat voittaneet miehissä yhdeksän Suomen mestaruutta, joista viimeisimmän voitti Puna-Mustat 1973. Naisissa Helsingin valta-asema oli aikoinaan vieläkin selvempi.

Toinen väistämätön asia on se, mitä Suomessa on tapahtunut viimeisten vuosikymmenten aikana. Pesäpallo ei voi päättää sitä, missä ihmiset asuvat. Se voi vain miettiä, onko pesäpallolla tulevaisuutta sellaisilla paikkakunnilla, jossa syntyy vuodessa alle 20 lasta.

Jos mitään yllättävää ei tapahdu, Helsinki palaa takaisin miesten Superpesikseen jo lähivuosina. Myös Jyväskylän Kirin projekti kypsyy koko ajan, vaikka villeimmät visiot eivät olekaan toteutuneet. Oulu on myös sellainen pesäpallokaupunki, joka palaa jossain vaiheessa takaisin Superpesikseen.

Pienten paikkakuntien tuskan voi toki ymmärtää, mutta siihen ei voi liiaksi juuttua. Vimpeli ja Sotkamo ovat osoittaneet, että pieniltäkin paikkakunnilta voidaan ponnistaa kuinka korkealle tahansa, jos seurat hoitavat oman pesänsä ammattitaitoisesti.

Siksi Helsinki, Tampere, Jyväskylä ja Oulu eivät ole pienempien paikkakuntien seuroille uhka, vaan haaste.