Arsenal ratkaisee mestaruuden Manchester Cityn kanssa – mutta ”prosessissa” on riskinsä

Declan Ricesta tuli Arsenalin historian kallein pelaaja, kun hän siirtyi kesätauon aikana Itä-Lontoosta Pohjois-Lontooseen.

JalkapalloValioliiga

Arsenal ratkaisee mestaruuden Manchester Cityn kanssa – mutta ”prosessissa” on riskinsä

Arsenal lähtee viikon päästä käynnistyvään uuteen Valioliiga-kauteen suurimpana mestarisuosikkina yhdessä Manchester Cityn kanssa.

Jukka Rönkä
TEKSTI Jukka Rönkä
@JukkaRonka
JULKAISTU 4.8.2023 | KUVAT All Over Press

Kausiennakko: Arsenal

Viime kausi

Arsenal oli viime kauden sensaatio. Se johti Valioliigaa 27 viikkoa, kunnes tahti hyytyi kevään aikana ja Manchester City ajoi sen ohi mestariksi.

Gabriel Jesusin kahden ja puolen kuukauden poissaolon Arsenal vielä kesti, mutta ei loistokauden pelanneen William Saliban loukkaantumista Eurooppa-liigan ottelussa maaliskuussa. Hänen tilallaan lähes koko loppukauden pelannut Rob Holding ei pystynyt täyttämään ranskalaisen saappaita.

Kesän siirtoikkuna

Arsenalissa tiedostettiin kaksi asiaa – joukkuetta pitää vahvistaa niin laadullisesti kuin leveyssuunnassa. Sekin ymmärrettiin, että Arsenal on jo tasolla, jossa laatu maksaa.

Kai Havertzin ura jatkuu seuraavaksi Arsenalissa.

Siksi Arsenal on käyttänyt jo nyt yli 200 miljoonaa puntaa uusien pelaajien hankintaan. Kesän tähtihankinta oli Englannin maajoukkueen ja West Hamin keskikenttäpelaaja Declan Rice, joka maksoi bonuksineen 105 miljoonaa puntaa. Kai Havertzista Arsenal maksoi Chelsealle 65 miljoonaa puntaa ja puolustaja Jurrien Timberista Ajaxille 38,5 miljoonaa puntaa.

Eikä ovi ole vieläkään kiinni. Uusin kaappaus on yllättävä, sillä Arsenal neuvottelee Brentfordin maalivahdin David Rayan ostamisesta. Arsenal on tutkinut myös keskikenttäpelaajien markkinaa, mutta uuden keskikenttäpelaajan hankinta riippuu siitä, mitä Thomas Partey tekee. Myös Gabriel Jesusin loukkaantuminen voi sotkea suunnitelmia, jos poissaolon pituus osoittautuisi pidemmäksi kuin ”muutaman viikon”.

Arsenal sai myös tehtyä kesän aikana jatkosopimukset Bukayo Sakan, William Saliban, Gabriel Martinellin, Aaron Ramsdalen, Reiss Nelsonin ja Ethan Nwanerin kanssa.

Nimekkäin lähtijä on toistaiseksi Granit Xhaka, josta Bayer Leverkusen maksoi 21,4 miljoonaa puntaa. Pablo Mari lähti Monzaan 5 miljoonalla punnalla. Ainsley Maitland-Nilesin sopimus päättyi eikä sitä uusittu. Viime kaudella 21 maalia Reimsissa tehneen Folarin Balogunin tilanne on auki.

Manchester City, Arsenal or Manchester United? Check the odds for new Premier League season and play now at Stake.com!

Elokuusta on tulossa joka tapauksessa vilkas, sillä oven suussa ovat Nicolas Pepe, Rob Holding, Nuno Tavares, Albert Sambi Lokonga, Charlie Patino ja Cedric Soares. Myös kakkosmaalivahti Matt Turnerin kohtalo on auki, jos Arsenal saa hankittua David Rayan.

Kausi 2023-2024

Arsenalilla voi olla tulevalla kaudella vai yksi tavoite – Valioliigan voittaminen ensimmäisen kerran sitten kauden 2003-04.

Viime kaudella mestaruus oli jo lähellä, mutta materiaali loppui keväällä kesken. Arsenal ei kestänyt etenkään Saliban loukkaantumista eikä Mikel Arteta uskaltanut kierrättää pelaajia riittävästi kauden aikana.

Nyt Arsenal on askeleen tai jopa kaksi valmiimpi taistelemaan liigamestaruudesta – ja samalla palaamaan kuuden vuoden tauon jälkeen Mestarien liigaan. Materiaalissa on syvyyttä ja laatua on tullut lisää, minkä lisäksi pelillisen prosessin pitäisi mennä kriittisiä naksauksia eteenpäin nuoren joukkueen kehittymisen sekä Ricen, Havertzin ja Timberin hankintojen myötä.

Myös Arsenalin manchestercitymainen moderni pelitapa on osoittanut toimivuutensa, mistä kertoo se, että Arsenal voitti viime kaudella 26 liigaottelua ja jo toissa kaudellakin 22 ottelua.

4.30 for Arsenal to win the Community Shield match vs. Manchester City on 6/8/2023. Play now at Stake.com!

Yksikään joukkue ei kestä rajattomasti avainpelaajiensa loukkaantumisia, ei myöskään Arsenal. Toinen kysymysmerkki on henkinen. Kehittymisvaiheessa olevalle joukkueelle käy ensimmäisen huippukauden jälkeen usein siten, että konetta ja fokusta on henkisesti haastavaa säätää uudelleen maksimiasentoon. Jos vanha oppi toimisi Arsenalin kohdalla, mestaruutta juhlittaisiin Lontoossa vasta keväällä 2025.

ARVIO: Arsenal on paljon puhutussa prosessissaan siinä moodissa, että se on ennakolta Valioliigan vahvin joukkue yhdessä Manchester Cityn kanssa. Ratkaisee sijat 1-2. Liigamestaruus erittäin lähellä.

Jurrien Timber on Ajaxin kuuluisan juniorimyllyn kasvatti.

Suurennuslasissa

Jurrien Timberin siirto jäi Declan Ricen ja Kai Havertzin siirtojen varjoon, mutta Ajaxista hankitussa 22-vuotiaassa puolustajassa on potentiaalia nousta zintšenkomaiseksi puheenaiheeksi tulevalla kaudella.

Timber on äärimmäisen tekninen ja pallotaitava pelaaja, jolla on erinomainen syöttöarsenaali. Hollantilainen pystyy pelaamaan topparina ja molemmilla puolilla laitapuolustajana.

Timberille on kaavailtu samanlaista roolia kuin Oleksandr Zintšenkolla viime kaudella – eli Timber nousee hyökkäysvaiheen aikana keskikentälle ylimääräiseksi keskikenttäpelaajaksi, mikä tuo lisää pelinteko- ja murtautumisvoimaa ja vapauttaa muut keskikenttäpelaajat hyökkäävämpään rooliin.