Manchester City päätti kautensa kärsimällä FA Cupin finaalissa yllättävän tappion surkean kauden pelanneelle Manchester Unitedille. Jukka, sanoit vuosi sitten, että viime kauden City oli kaikkien aikojen paras jalkapallojoukkue. Entä tämän kauden City?

Myönnän mieltymykseni sen tyyppisiin ilmaisuihin kuin paras ja huonoin, mutta rehellisyyden nimissä tällaisten ilmaisujen kanssa pitää olla varovainen. Miten esimerkiksi paras tai kaikkien aikojen paras määritellään ja miten käsitteet ymmärretään?

Sanoin viime kauden Citya kaikkien parhaaksi joukkueeksi sillä perusteella, että jos se olisi kuvitteellisesti kohdannut minkä tahansa historiallisen suurjoukkueen, City olisi voittanut jokaisen vastustajan suurinumeroisesti.

Näkemyksen pohjalla oli se, kuinka valtavaa pelin evoluution on ollut. Sitä kautta katsottuna City teki viime kaudella pelillisen maailmanennätyksen pelaamisen laadussa ja tasossa.

Toinen tapa katsoa asioita on katsoa niitä omaa aikaa vastaan. Paavo Nurmen ajat olivat 1920-luvulla sen ajan perspektiivistä katsottuna sensaatiomaisia, mutta eihän niillä ajoilla päästäisi Etiopiassa palkinnoille tänä päivänä edes koululaisten kisoissa.

Sama on jalkapallossa Ferenc Puskásin Unkarin ihmejoukkue, Alfredo di Stáfanon Real Madrid ja Matt Busbyn Busby Babes olivat omana aikanaan mielikuvituksellisia jalkapallojoukkueita, mutta tämän päivän City kyykyttäisi niitä 20-30 maalilla.

Kysymys on siksi siitä, mistä näkökulmasta asioita katsotaan.

Urheilussa yksi kriteeri on katsoa tuloksia ja siinä mielessä tämän kauden City ei ollut viime vuoden Cityn tasoinen joukkue, sillä vuosi sitten City voitti Valioliigan mestaruuden lisäksi FA Cupin ja Mestarien liigan. Nyt käteen jäi ”vain” Valioliigan mestaruus, joka on toki jo itsessään jäätävän kova saavutus.

Toinen tapa on pyrkiä vastaamaan kysymykseen sitä kautta, miten hyvä tämän kauden City oli pelillisesti viime kauteen verrattuna. Se on jo paljon vaikeampi kysymys.

Isot numerot Valioliigassa, joka mittaa parhaiten joukkueen kokonaisvaltaista suoritustasoa, ovat suunnilleen samat. City sai tällä kaudella 91 pistettä, vuosi sitten 89. Sen maaliero oli tällä kaudella 96-34  ja viime kaudella 94-33.

Maaliodottamien piirtämä kuva on mielenkiintoinen. Understatin mukaan Cityn olisi pitänyt saada tällä kaudella xG:n perusteella 83 pistettä eli se ylitti xG-pistemääränsä kahdeksalla pisteellä. Viime kaudella City keräsi 89 pistettä, mutta sen xG-pistemäärä oli sama 83 pistettä kuin tällä kaudella.

Ja lisää mielenkiintoisia tilastoja. City voitti viime kaudella muita viittä kärkiseuraa vastaan pelaamistaan 10 ottelusta kuusi, mutta tällä kaudella vain kaksi – ja nekin se voitti hurjan loppuvetonsa aikana huhti-toukokuussa.

Ehkä kuvaavin ja tyrmäävin esimerkki oli ottelut Arsenalia vastaan. Viime kaudella City voitti molemmat ottelut yhteismaalein 7-2. Tällä kaudella se sai lauottua kahdessa ottelussa Arsenalin maalia kohti vain kaksi laukausta. Ensimmäisen yhteenoton Lontoossa se hävisi 0-1 ja toinen ottelu päättyi tasan 0-0.

City ei myöskään onnistunut voittamaan Real Madridia Mestarien liigan kummassakaan puolivälieräottelussa ja hävisi nyt Manchester Unitedille FA Cupin finaalissa.

Real Madridille putoamista rankkareilla ja FA Cupin finaalitappiota Manchester Unitedille voidaan selittää marginaaleilla, mutta kun päälle lisätään 10 sarjaottelua viittä muuta kärkiseuraa vastaan, silloin kysymys on jo 13 ottelun otannasta, ja sen perusteella uskaltaa vetää sellaisen johtopäätöksen, ettei City pystynyt tällä kaudella puristamaan samanlaisia äärimarginaaleja kuin viime kaudella.

Miksi ei?

Siihen on loogiset syyt.

Ensimmäinen iso asia on, että vastustajat pystyivät tällä kaudella eliminoimaan paremmin Erling Hålandin. Kysymys ei ollut vain siitä, että hänen maalimääränsä sarjaotteluissa putosi 36 maalista 27 maaliin. Håland vaelteli otteluissa usein täysin toimettomana, koska vastustajat olivat blokanneet syöttölinjat norjalaiselle eikä norjalainen päässyt enää samalla tavalla maalipaikoille tai repimään tilaa muille pelaajille kuin viime kaudella.

Hålandin maallistuminen näkyi erityisesti otteluissa huippujoukkueita vastaan.

Lisäksi City menetti suuren roolin pelaajistaan viime kesänä Ilkay Gündoganin ja Riyad Mahrezin. Varsinkin Gündoganin menetys teki kipeää, eikä Mahreziakaan pystytty täysin korvaamaan. Matheus Nunes oli samanlainen susihankinta kuin Kalvin Phillips vuotta aiemmin eikä Chelseasta tullut Mateo Kovačić ollut enää takavuosien vedossaan.

Lisäksi ultraelintärkeä Kevin De Bruyne oli puolet kaudesta sivussa loukkaantumisen vuoksi eikä Jack Grealish tuntunut toipuvan koko kauden aikana viime kauden triplamestaruusjuhlista.

Monet asiantuntijat ovat olleet sitä mieltä, että Vuoden pelaajaksi ja Vuoden jalkapalloilijaksi valittu Phil Foden voitti mestaruuden Manchester Citylle. Vaikka näkemys on kärjistetty, siinä on myös totuuden vinha siemen. City olisi ollut ilman Fodenin loistokautta naksun heikompi ja on hyvinkin todennäköistä, että mestaruus olisi mennyt Etihadin sijasta Emiratesille.

Jotkut ovat puhuneet myös Pep Guardiolan väsymisestä, sillä tämä kausi oli jo hänen kahdeksas kautensa Manchester Cityssa ja kuudes liigamestaruus. Mitä sanot?

Väite on niin järjetön, ettei sitä kannata edes kommentoida.

On puhuttu myös siitä, että Cityn niskassa olevat 115 syytettä talousrikkomuksista heittävät varjon sen menestyksen ja suuruuden päälle. Heittävätkö?

Ne ovat jo heittäneet varjon Cityn saavutusten päälle. Jos syytteet pystytään näyttämään toteen, varjo ja häpeä ovat ikuisia – ja vaikka syytteet kaatuisivat, näiden syytösten jättämä tahra jää pysyvästi Cityn historiaan.

Urheilullisesti isoin kysymys Cityn syytösten kohdalla on, onko se saavuttanut näiden väitettyjen väärinkäytösten myötä sellaista etua, joka on heijastunut sen menestykseen?

Syytteet koskevat valtaosin vuosia 2009-2018. Näihin vuosiin mahtuu myös Guardiolan aikakauden alku ja hänen ensimmäinen liigamestaruutensa Cityssa.

Oleellisempaa on kuitenkin se, kuinka paljon City on hyötynyt mahdollisista väärinkäytöksistään rakentaessaan kivijalan nykyiselle menestykselleen.

Minusta tämä kysymys on jäänyt turhan pienelle huomiolle. Cityn menestystarinaa ei voida jakaa siten, että olisi joku hetki – esimerkiksi kesä 2018 –, jota ennen saavutettiin jotakin hieman likaisemmilla keinoilla ja jonka jälkeen on taisteltu puhtain asein. Kysymys on paljon pidemmälle ja syvemmällä ulottuvasta nauhasta.

City oli esimerkiksi kaudella 2017-2018 jo niin vahva, ettei sen ole tarvinnut käyttää rahaa ja aikaa massiiviseen uudelleenrakentamisprojektiin. On riittänyt, että joka vuosi vanhojen pohjien päälle on ostettu yksi tai kaksi täsmähankintaa, ja jos he ovat maksaneet jättiläissummia, mitä sitten.

Tuolla 2017-2018 kaudella Cityssa pelasivat nykyisestä joukkueesta jo muun muassa De Bruyne, Bernardo Silva, Ederson, Kyle Walker ja John Stones, kun esimerkiksi Arsenalissa omat kasvatit mukaan lukien ainoa kauden 2017-2018 joukkueesta jäljellä oleva pelaaja on päättyneellä kaudella 25 minuuttia Valioliigan otteluissa pelannut Mohamed Elneny.

Cityn on turha itkeä sitä roinaa, mitä sille näiden syytösten seurauksena sataa. Sellaista kauraa niität, mitä olet itse kylvänyt.