Jos sarjataulukko kertoisi kaiken, Sotkamossa voitaisiin huoletta takoa rintaa. Jymy on ollut sarjan piikkipaikalla käytännössä koko kauden ja nytkin sen edellä vain pisteen erolla on yhden ottelun enemmän pelannut Kempele.

Kaikki olisi hyvin, jos sarjataulukko kertoisi koko totuuden. Sotkamon kohdalla se ei kuitenkaan kerro.

Tärkein ero on siinä, ettei Sotkamon pelaaminen ole missään vaiheessa kautta vakuuttanut. Joukkueessa on toki tapahtua merkittäviä muutoksia, mutta asiat, joiden piti olla ratkaistu tai ainakin paremmassa jamassa, eivät ole sitä ainakaan vielä olleet.

Se, miksi Sotkamo on johtanut lähes koko kauden sarjaa, johtuu erikoisesti laaditusta sarjaohjelmasta. Sotkamon alkukausi oli äärimmäisen helppo ja sen lisäksi se pelasi enemmän otteluita kuin monet muut kärkiseurat.

Toinen tekijä on ollut se, ettei miesten Superissa ole ollut aiempien vuosien tapaan yhtään huippuvahvaa ja konemaista joukkuetta. Jopa sarjaa johtava Kempele on hävinnyt tähän mennessä jo neljä ottelua ja kolmantena oleva Joensuu viisi ottelua.

Sarjaohjelman helppous on myös kiistaton asia, varsinkin sarjan alkukierroksilla. Sotkamo kohtasi seitsemässä ensimmäisessä ottelussaan vain yhden ennakolta kärkiseuraksi luetut joukkueen – Kempeleen, jonka se kylläkin voitti kotikentällään 2-1.

Seitsemän ensimmäisen ottelun jälkeen Sotkamo on kohdannut kolme kärkijoukkuetta – Kouvolan, Joensuun ja Mansen – ja hävinnyt kaikki kolme otteluaan. Kärkijoukkueiden päähaastajaksi luokitellun Kiteen Sotkamo voitti viime perjantaina 2-1, vaikka oli avausjaksolla Hiukassa täysin köysissä.

***

Missä siis Sotkamo ”oikeasti” menee?

Sotkamolla on edelleen kaikki mahdollisuudet saada pelinsä jengoilleen siinä missä muillakin kärkijoukkueilla, mutta korjattavia kohtia on useampia.

Ongelmat ovat suurimmat sisäpelissä. Sotkamolle on aiempina vuosina ollut tyypillistä, että sillä on ollut kiveen hakattu kivenkova ykköskärki, mutta tällä kaudella ykköskärki on elänyt ja muuttunut koko ajan.

Suurin tekijä on ollut Kalle Kuosmasen loukkaantuminen. Mansea vastaan keskiviikkona sivussa oli myös Jere Vikström, ja ykköskärjen muodostivat Elmeri Purmonen, Iivari Vihanto ja Seinäjoelta lainalta kotiin hälytetty Veeti Kokko.

Ykköskärjen ongelmaa on korostanut entisestään Niko Korhosen siirtyminen täksi kaudeksi Joensuugun. Vaikka Sotkamo saisi kaikki pelaajansa terveiksi, on hyvä kysymys, pystyykö se silti korvaamaan Korhosta ja ennen kaikkea Korhosen varmuutta numero kolmosena?

Tuskin.

***

Toinen iso ongelma on kotiutukset. Jere Heikkisen ja Aleksanteri Huotarin myötä kotiutusosaston piti olla tällä kaudella entistä leveämpi, mutta totuus on ollut kylmäävällä tavalla erilainen.

Roope Korhonen on yksinään lyönyt 40 juoksua, mutta muista kotiuttajiksi kaavailluista pelaajista Heikkinen on lyönyt kahdeksan, Aapo Komulainen kuusi, Huotari neljä ja viime kauden toiseksi paras kotiuttaja Hannes Pekkinen vain kaksi juoksua.

Sotkamon kotiutusosaston kapeus on lyönyt erityisen rumasti sormille otteluissa kärkijoukkueita vastaan. Neljässä muita kärkijoukkueita vastaan pelaamissaan otteluissa se on – ilman kotiutuslyöntikisoja – lyönyt vain yhdeksän juoksua eli keskimäärin 1,1 juoksua jaksoa kohden.

Vähäisen juoksumäärän lisäksi hälyttävää on ollut se, kuinka aseeton Sotkamon on ollut silloin, kun vastassa on ollut Jani Lassilan, Elias Pitkäsen, Ville Väliahon ja Juha Puhtimäen kaltaiset laatulukkarit.

Kotiutusosaston onnistumisen tärkeyttä on korostanut se, että alkukaudella viitosena pelanneen Jussi Korhosen tehtävänä oli auttaa kotiutuksissa ja avata kakkoskärki. Nyt Korhonen on siirretty kakkoskärkeen ylihypättävälle osastolle Ville Kotron seuraksi. Pelinjohtaja Iiro Haimin oppien mukaan joukkueessa ei pitäisi olla tänä päivänä yhtään yli hypättävää sisäpelaajaa, mutta nyt niitä on Haimilla kaksi.

***

Myöskään ulkopeli ei ole ollut täysin ongelmatonta. Komulainen on pelannut lukkarina erinomaisen kauden ja vaikka Pekkinen on ollut kotiutuksissa kadoksissa, hän on ollut totutun vahva etukentällä.

Huotari on täyttänyt paikkansa toisena etumiehenä, mutta hänestä näkee sen, ettei Huotari oli koulutukseltaan etumies vaan linjan pelaaja. Onkin mielenkiintoista nähdä, kumpi pelaa jatkossa Pekkisen parina etukentällä – Huotari vain Kokko, joka on etumies ja pelasi JymyJusseissakin etumiehenä hyvän alkukauden.

Linjassa on näkynyt Niko Korhosen lähtö ja Kuosmasen poissaolo. Ainoa positiivinen asia on ollut Purmosen kehittyminen ulkopelaajana. Purmonen on saanut otteisiinsa sellaista varmuutta, ettei häntä välttämättä enää tiputeta pelkäksi jokeriksi Kuosmasen palatessakaan, vaan jokeripaitaan siirtyy joku muu.

Jussi Korhosen ja Vihannon muodostama takakenttä on Komulaisen ohella Sotkamon paras ulkokentän osa.

Oma lukunsa Sotkamon kaudessa on myös uudeksi pelinjohtajaksi Kouvolasta tullut Iiro Haimi.

Haimilla on selkeästi ollut alkukankeutta Sotkamon pelinjohtajana, eikä tilannetta ole helpottanut etenkään Kuosmasen loukkaantuminen.

Vaikka Haimin alku ei ole ollutkaan pelillisessä mielessä mitenkään loistelias, luottamus häneen ei helposti horju. Haimia alettiin houkutella Sotkamoon jo kaksi vuotta sitten ja hänen tulostaan Jymyyn sovittiin jo yli vuosi sitten. Lisäksi Haimille lyötiin suoraan 2+2-vuotinen sopimus.

***

Vaikka Sotkamon pelillisesti otteet eivät ole kaikilta osin olleet kuosissa, ongelmia ehditään vielä korjata. Pelin kehittäminen kauden aikana on perinteisesti ollut Sotkamon vahvuus ja tavaramerkki.

Sotkamon loppukauden kannalta ensimmäinen iso kysymys on, mikä on Kuosmasen jalan kunto. Jos kyseessä on sama vamma, jonka hän sai viime syksynä mitalipeleissä ja joka piti hänet yhtä ottelua lukuun ottamatta sivussa myös TalviSuperin otteluista, silloin ollaan huolestuttavien kysymysten äärellä.

Palasipa Kuosmanen kehiin tai ei, Haimin on löydettävä joka tapauksessa vakaa ykköskärki ja luotettava siihen. Varsinkin toissa kaudella Haimi muokkasi Kouvolan lyöntijärjestystä niin paljon ja niin usein, että myönsi itsekin sen sekoittaneen joukkueen pelaamista.

Toinen iso ongelma on kotiutusosasto. Roope Korhoseen Haimi ja Sotkamo voivat luottaa, mutta Roopelle on pakko löytää myös apuja. Jos kotiutukset jäävät jatkossakin ja etenkin syksyn ratkaisupeleissä yhtä järkyttävällä tavalla Roopen hartioille, ollaan ongelmissa.

Pesäpallon historia on opettanut, ettei Sotkamoa kannata koskaan aliarvioida. Kovin moni ei uskonut Sotkamon mahdollisuuksiin kaudella 2020, mutta niin vain mestaruus matkasi kauden jälkeen jälleen Kainuuseen. Myös viime kaudella Sotkamo voitti mestaruuden joukkueella, jota ei parhaalla tahdollakaan voi verrata esimerkiksi Jymyn 2010-luvun alun joukkueisiin.

Kaikki on edelleen siis mahdollista, mutta ei ilman onnistuneita korjausliikkeitä – jos silloinkaan.