Sami Lepistö pukeutui pitkästä aikaa Leijona-paitaan – taas löytyi kipinää

Sami Lepistöllä on peli-iloa ja hän on iloinen, että vielä 38-vuotias pelaaja kutsuttiin mukaan EHT:lle

Leijonat

Sami Lepistö pukeutui pitkästä aikaa Leijona-paitaan – taas löytyi kipinää

Sami Lepistö kieltäytyi pitkään Leijona-kutsuista, koska puolivaloilla ei kannata lähteä mukaan.

Mari Salmela
TEKSTI Mari Salmela
JULKAISTU 15.12.2022 | KUVAT Melina Heimsch

Sami Lepistö teki paluun Leijona-paitaan torstaina Euro Hockey Tourin ottelussa Tshekkiä vastaan. Edellisestä Leijona-ottelusta oli aikaa jo lähes viisi vuotta. Luottopuolustaja tahkosi torstai-illan ottelussa reilut 14 minuuttia ja keräsi yhden tehopisteen syötettyään Joonas Kemppaisen tekemän maalin aivan ottelun lopulla. Leijonat hävisi Tshekille maalein 2-3.

”Oli tosi kiva pitkästä aikaa päästä pelaamaan näitä pelejä. Aika paljon jätkät ovat vaihtuneet siitä, kun viimeksi olin mukana. Onneksi kuitenkin osa joukkueesta on vielä vanhoja tuttuja”, Lepistö hymähti.

Lepistö sanoo, että Leijona-tiedusteluja oli kyllä aiemminkin, mutta aika ei ollut hänelle sopiva. Hän kertoi, että parina viime vuotena on ollut hetkiä, jolloin lätkän pelaamisesta ei välttämättä ole niin nauttinut.

”Silloin sitä koki, ettei olisi paukkuja antaa mitään. Puolivaloilla ei kannata lähteä mukaan. Nyt on uutta kipinää ja tosi kiva, että pääsin vielä mukaan.”

Lepistö pelasi neljättä kautta Jokereissa KHL:ää, kun kausi keskeytyi viime talvena. Rankka koronavuosi ja sitä seuraava tynkäkausi söivät miestä.

”Ei siinä mitään pahaa masista ollut tai mitään, mutta ilo pelata löytyi taas vasta siirtymällä muualle.”

Torstain maaottelussa Lepistö oli kentän vanhin pelaaja. Se ei näkynyt tekemisessä. Hän uskoo, että MM-valintaan se saattaa vaikuttaa, mutta paikka MM-kisajoukkueessa ei muutenkaan ole vielä mielessä.

”Ajattelin, että jos nyt 38-vuotiaana pyydetään vielä mukaan Leijoniin, niin kyllä täytyy lähteä. Ja tosi innokkaana lähdinkin mukaan. MM-kisoihin asti en ole miettinyt. Ajattelin lähtiessä lähinnä, että katsotaan miten tämä menee. Lastenkin takia lähdin mukaan, jotta he näkevät minut Leijonissa. Jos vaikka isän pelaamisesta jäisi joku muistijälki.”

KHL-pelien loppuessa, Lepistö siirtyi aluksi Ruotsin liigan Luulajaan ja sitten täksi kaudeksi Sveitsin Langnau Tigersiin. Siellä 29 ottelussa on tullut viisi maalia ja seitsemän syöttöä.

”Tasokas sarja. Vähän meni aikaa, että tottui siihen. Aina on uusia juttuja ja pitää oppia miten kaikki toimii. Sveitsissä ulkomaalaiskiintiötä on nostettu, joten siellä on todella hyviä pelaajia mukana.”

Suomi kohtaa EHT:n Sveitsin turnauksessa seuraavaksi Ruotsin lauantaina.