Sotkamolla on voitosta huolimatta heikkous, johon Kouvola voi vielä iskeä

Jussi Korhosen (vas.) ja Elmeri Purmosen hymy oli herkässä Purmosen lyötyä kunnarin tyhjään kenttään lauantaina Kouvolassa.

Pesäpallo

Sotkamolla on voitosta huolimatta heikkous, johon Kouvola voi vielä iskeä

Sotkamo otti 2-1-niskalenkin Kouvolasta ja astui askeleen päähän loppuottelusta. Pekka Arffmanin mukaan sarjaa ei ole kuitenkaan vielä ratkaistu.

Jukka Rönkä
TEKSTI Jukka Rönkä
@JukkaRonka
JULKAISTU 31.8.2024 | KUVAT Sotkamon Jymy

Sotkamo haki 2-1 (2-0, 3-10, 0-0, 3-1) -voiton Kouvolasta ja siirtyi samalla välieräsarjassa 2-1-johtoon. Pekka, millainen ottelu Kouvolassa nähtiin?

Jälleen erittäin jännittävä ja mielenkiintoinen ottelu. Toisella jaksolla numerot toki repesivät Kouvolan eduksi, mutta todellisuudessa marginaalit ovat näiden joukkueiden välillä todella pienet.

Ensimmäisellä jaksolla ero tuli lähinnä sitä kautta, että Sotkamo onnistui Roope Korhosen ja Hannes Pekkisen lyönneillä lyömään kaksi juoksua, kun Kouvola ei vastaavasti onnistunut omissa kotiutusyrityksissään.

Toisella jaksolla nähtiin tyypillinen ilmiö, että kun jakso ratkesi, sen jälkeen ei ollut kovinkaan suurta väliä, löikö Kouvola kuusi vai kymmenen juoksua.

Isoa juoksumäärää tärkeämpää Kouvolan kannalta oli, että itseluottamuksensa kanssa tässä välieräsarjassa kamppaillut Patrik Wahlsten löi toisella jaksolla kolme juoksua todella hyvillä lyönneillä.

Hänen onnistumisensa on Kouvolan kannalta elintärkeää, varsinkin, kun Teemu Nikkanen on jäänyt tässä ottelusarjassa likimain työttömäksi. Nytkään hänelle ei tullut yhtään kotiutustilannetta purettavakseen.

Onneksi Juha Korhonen on päässyt hyvään vireeseen ja häntä voidaan jokerina käyttää joustavammin kuin numerolla lyövää Nikkasta. Tänäänkin Korhonen löi kaksi juoksua.

Supervuoro oli molemmilta joukkueilta sisällä heikko esitys, mutta kotiutuslyöntikisassa Sotkamo käytti edukseen aloittavan joukkueen edun ja löi saman tien luun kurkkuun Kouvolalle.

3-0-johto tarkoitti sitä, että Kouvolan kahden ensimmäisen parin olisi pitänyt käytännössä lyödä kaksi juoksua, jotta kotiutuslyöntikisan voittoon olisi ollut realistinen mahdollisuus. Kun onnistumisia kahdelta ensimmäiseltä parilta ei tullut, sitten oltiinkin jo likimain ylivoimaisen tehtävän edessä.

Sanoit toisen välieräottelunn jälkeen, että tämän ottelun voittaja ottaa sarjassa itselleen edun. Miten suuri tuo etu on?

Sotkamolla on yksi voitto enemmän ja se pääsee yrittämään sarjan katkaisua tiistaina kotikentällään Hiukassa. Sotkamo voi lähteä otteluun johtonsa ja kotikenttänsä myötä otteluun luottavaisena ja ilman samanlaisia paineita kuin Kouvola, mutta ei tämä sarja missään tapauksessa ole ohi.

Molempien joukkueiden ulkopeli on huippuluokkaa ja tarttumatta sen enempää joka käänteessä syöttötuomareiden matalaan linjaan, Aapo Komulainen ja Elias Pitkänen pelasivat jälleen loistavan ottelun. Totta kai lukkareiden työskentelyä helpottaa näin matala linja, mutta ei näiden veljesten loistavat esitykset ole pelkästään matalasta syötöstä kiinni.

Ulkopelissä joukkueet ovat käytännössä tasavahvoja, mutta sisäpelissä on selvä ero. Kouvola saa kaksi vahvaa kärkeä eikä se siksi ole yhtä riippuvain ykköskärjen onnistumisesta kuin Sotkamo, joka pelaa sisäpeliä käytännössä viidellä ensimmäisellä pelaajalla ja kahdella jokerilla, Roopella ja Elmeri Purmosella.

Sotkamon ykköskärki pelasi tänään erinomainen ottelun, mutta Sotkamo on ongelmissa, jos ykköskärjen peli yhtään yskii. Se nähtiin avausottelussa, jossa ykköskärjessä petti yksi ainoa ratas, Pekkinen.

Pekkinen on pelannut sen jälkeen kuitenkin omalla tasollaan, eikä Kouvola ole saanut kuriin hänen sen enempää kuin muidenkaan Sotkamon ykköskärjen pelaajien pomppuja.

Tässä on pitkälti myös tämän sarjan ratkaisu jatkossa. On vaikea nähdä, että kummankaan joukkueen ulkopelissä tapahtuisi jatkossakaan mitään suuria heilahduksia. Sisäpeli on sen sijaan haavoittuvampaa.

Sotkamossa nousee myös pomppu, joten Kouvolan tehtävä neljännessä pelissä ei ole helppo, mutta jos he saavat rikottua Sotkamon ykköskärjen, sen mahdollisuudet voittoon parantuvat selvästi.

Kouvolan kannalta toinen iso tekijä on se, miten se ja ennen kaikkea Wahlsten onnistuu kotiutuksissa. Tämä peli antoi lupauksia jälleen paremmasta, mutta siihen Kouvolalla ei ole varaa, että Wahlsten epäonnistuu seitsemässä kotiutusyrityksessä kuten torstaina Sotkamossa.

Nikkasen saaminen mukaan kotiuttajaksi helpottaisi tilannetta, mutta Kouvolan sisäpeli on pyörinyt näissä otteluissa siten, että Nikkanen on joutunut pelkästään vaihtajan rooliin.