Evertonin pitkään jatkunut omistajanvaihdossaaga näyttäisi viimeinkin olevan paketoimisvaiheessa amerikkalaisen Friedkin Groupin päästyä sopimukseen Farhad Moshirin 94 prosentin osakepotin ostamisesta.

Kannattajat haluaisivat huokaista jo helpotuksesta, mutta Evertonin myyntineuvotteluissa on tapahtunut niin monta käännettä, ettei mikään ole varmaa ennen kuin nimet ovat pitävissä papereissa ja niillä on Valioliigan siunaus. Eihän tästä ole kuin reilut kolme kuukautta, kun myös neuvottelut Friedkinin kanssa ehtivät kertaalleen kaatua.

Suurin huoli ei ole kuitenkaan se, meneekö tämä kauppa maaliin vai ei. Nyt ollaan lähellä ja vaikka neuvotteluissa tulisi jälleen kerran joku käänne, Moshirin osakkeille löytyy varmasti ostaja. Se on väistämätöntä.

Varsinainen kysymys kuuluu kuitenkin, mikä Evertonissa muuttuu vai muuttuuko mitään?

***

Moshirin kahdeksan vuotta kestänyt valtakausi on ollut urheilullisesti yhtä ja samaa tussarointia. Everton on ollut välillä vaarassa pudota ja viime kaudella siltä vähennettiin kulurajoitusten ylittämisestä yhteensä kahdeksan pistettä.

Eikä mikään tunnu muuttuneen. Evertonilla on kauden viidestä ensimmäisestä ottelusta koossa vain yksi piste ja se on sarjassa jaetulla jumbosijalla yhdessä Wolverhamptonin kanssa. Manageri Sean Dyche on jo Moshirin ajan kahdeksas manageri Evertonin puikoissa eikä hän ole kaukana potkuista, vaikka seurajohdon onkin väitetty tukevan Dychea.

Ja jotta katastrofi olisi täydellinen, Evertonin entinen toimitusjohtaja Keith Wyness arvioi aiemmin tässä kuussa Football Insiderissa, että Evertonilta saatetaan saksia pisteitä tälläkin kaudella. Evertonin omien laskelmien on sanottu olevan Valioliigan kulurajoitusten raameissa, mutta Wynessin mukaan Everton on vähentänyt laskelmista sellaisia kuluja, jotka eivät välttämättä ole vähennyskelpoisia Valioliigan sääntöjen mukaan.

Ainoa valonlähde Evertonin nykyisessä kaaoksessa on se, että sille valmistuu ensi kauden alkuun mennessä 52 000 katsojaa vetävä uusi stadion Bramley-Mooren Dockille. Stadioneista ja ottelupäivän tuotoista on tullut seuroille elintärkeä instrumentti tulojen kannalta ja uuden, modernin stadionin rakentaminen antaa Evertonille erinomaisen alustan haastaa Liverpoolin asema kaupungin valtaseurana.

***

Mikä siis huolettaa?

Ensimmäinen asia on se, millainen omistajataho Friedkin Group on.

Kysymys ei ole enää nykypäivänä siitä, paljonko omistajilla on rahaa taskussa tai öljykentillä. Moshiri olisi ollut ”riittävän” varakas omistaja Evertonille, mutta häneltä puuttui tärkein ominaisuus – osaaminen.

Moshiri ei saanut Evertonia nousemaan suosta, vaan pikemmin upotti sen sinne entistäkin syvemmälle. Eikä Everton ole ainoa synkeä esimerkki uusien omistajien autuaaksi tekevästä voimasta. Chelsea on ollut viimeiset kaksi vuotta toiminnallisesti täysin täydellinen bordelli ja kun Sir Alex Ferguson lähti Manchester Unitedista, Glazerit ajoivat koko seuran urheilulliseen kaaokseen.

Nyt sitten nähdään ja mitataan Friedkinien osaaminen. Osaavatko he organisoida seuran toiminnan samalla tavalla kuin Fenway Sports Group on tehnyt naapurissa vai tuleeko Evertonista uusi Chelsea?

Friedkineita pidetään niin sanottuina hiljaisina omistajina, jotka ei julkisuudessa juurikaan pällistele. Se ei kuitenkaan takaa vielä mitään. Oleellinen kysymys on se, miten valta jaetaan seuran sisällä? Antavatko he vallan jalkapallon ammattilaisille – ja onnistuvatko he heidän rekrytoinneissaan – vai alkavatko he hämmentää jalkapallopuolta itsekin, kuten esimerkiksi Daniel Levy on tehnyt Tottenhamissa?

***

Sokeakin silmä voi tuurilla valita esimerkiksi ”oikean” managerin, mutta paljon todennäköisemmin kaikki rekrytoinnit osuvat kohdilleen, jos niiden takana on ammattilaiset ja ammattimaiset prosessit.

Seurat eivät ole veljiä keskenään, mutta hyvä esimerkki on AS Roma, jonka Friedkin Group myös omistaa. Kaikki kehuivat, että Friedkinien palkkaama José Mourinho toi Romalle sen ensimmäisen pokaalin 14 vuoteen johdettuaan Roman Konferenssiliigan voittoon kaudella 2021-2022.

On kuitenkin hyvä kysymys, kertoiko Mourinhon palkkaaminen seurajohdon osaamisesta vai osaamattomuudesta?

Ja mitä sen jälkeiset tapahtumat kertovat?

Mourinho sai potkut kesken viime kauden ja hänen tilalleen tammikuussa palkattu seuraikoni Daniele De Rossi sai potkut viime viikolla. De Rossin potkuja ajanut toimitusjohtaja Lina Soukoulou erotettiin De Rossin potkujen jälkeen, mutta se ei hillinnyt fanien raivoa, kuten ei sekään, että De Rossin seuraajaksi palkattiin meriiteiltään vaatimaton Ivan Juric.

***

Eli miten Evertonille käy, jos ja kun Friedkin Group saa Evertonin ostamisen maaliin?

On palattava osaamiskysymykseen ja sen tärkeyteen.

Monet ovat – täysin aiheesta – tuominneet Moshirin alimpaan helvettiin, mutta Evertonin ongelmien juuret ovat paljon syvemmällä Moshirissa.

Jalkapallossa tapahtui 90-luvulla historiallinen vallankumous, jossa oli kolme keskeistä elementtiä – Bosman-case, Mestarien liigan perustaminen ja tv-rahojen räjähdysmäinen kasvu maksu-tv:n myötä.

Tämä johti varsinkin Valioliigassa tilanteeseen, jossa Valioliigan asemalta lähti 90-luvun puolivälissä luotijuna, joka teki sen kyytiin päässeistä seuroista huippurikkaita ja huippumenestyneitä. Ne, jotka jäivät asemalla, joutuivat kadotukseen.

Junan kyytiin pääsi kaksi seuraa – 90-luvulla imperiumiksi noussut Manchester United ja Arsenal, joka sattui elokuussa 1996 puolivahingossa palkkaamaan managerikseen Arsène Wengerin.

***

Lopputulos oli se, että Manchester United ja Arsenal hallitsivat kahdestaan Valioliigaa ja jakoivat kahdestaan kaikki mestaruudet kausina 1996-2004.

Tämän vallan mursi ensimmäisenä Chelsea ja sen jälkeen Manchester City. Ne pystyivät kaatamaan kahden seuran kivimuurin, koska ne kumpikin saivat taakseen upporikkaat omistajat, jotka saattoivat upottaa seuroihin niin paljon rahaa kuin sielu sieti.

Tilanne muuttui dramaattisesti, kun Valioliiga ja UEFA alkoivat rajoittaa rikkaiden omistajien taskuista tulevia rahavirtoja jalkapalloseuroihin. Chelsean ja Manchester Cityn osalta ”vahinko” oli jo tapahtunut ja ne saattoivat istua tyytyväisinä saman luotijunan kyydissä, jossa Manchester United ja Arsenal olivat istuneet 90-luvun lopulta lähtien.

***

Muiden seurojen kannalta haaste oli, että kun jakolinjaa ei ollut mahdollista ylittää enää rahan avulla, tärkeimmäksi pääomaksi nousi jalkapalloseuran pyörittämisessä tarvittava osaaminen.

Haaste kuulostaa helpolta, mutta tosiasiassa kysymys oli ja on edelleenkin likimain ylittämättömästä esteestä.

Leicesterin kauden 2015-2016 liigamestaruutta voi pitää sattumana, mutta muuten todellisuus on raaka: tuohon aiemmin kuvattuun luotijunaan on kyennyt nousemaan vain yksi ainoa seura osaamisen kautta – Liverpool.

Liverpool siirtyi FSG:n omistukseen vuonna 2010. Se oli urheilullisesti kohtalaisessa iskussa, sillä Liverpool oli viidellä edellisellä kaudella sijoittunut neljästi kolmen parhaan joukkoon Valioliigassa.

Silti menestyksen rakentaminen vei aikansa. Jürgen Klopp palkattiin syksyllä 2015 ja ensimmäisen pokaalinsa, Mestarien liigan, Liverpool voitti vasta keväällä 2019 eli yhdeksän vuotta omistajanvaihdoksen jälkeen. Vuotta myöhemmin Anfieldilla juhlittiin ensimmäistä liigamestaruutta 30 vuoteen.

***

Everton ei ole lähellekään samanlaisessa tilanteessa, jossa Liverpool oli FSG:n tultua seuran omistajaksi. Vain stadionkysymys on paremmassa kuosissa kuin mitä se oli Liverpoolilla 2010 – tai mitä se on tänä päivänä.

Stadion ei kuitenkaan yksin riitä. On myös hallittava kokonaisuus: se, miten menestys rakennetaan kentällä, ja miten se rakennetaan kentän ulkopuolella sellaiseksi, että Everton voisi jonain päivänä käyttää rahaa joukkueen rakentamiseen ja palkkoihin sellaisia summia, joita Valioliigan huipulle nousemiseen ja siellä pysymiseen vaaditaan.

Evertonin kannattajat voivat toki unelmoida Evertonista Englannin Bayer Levekusenina, mutta tämän päivän todellisuus Valioliigassa on toinen kuin Bundesliigassa.

Ja se todellisuus kysyy, löytyykö Friedkineilta oikeasti sellaista osaamista, että Everton pystyisi kääntymään Liverpoolille tielle – ja vaikka löytyisi, puhutaanko silloin 10 vuodesta, 20 vuodesta vai ikuisuudesta?

Esimerkiksi Tottenham on etsinyt sitä tietä jo 63 vuotta eikä ole löytänyt sitä vieläkään.