Tottenhamin kaaoksen ytimessä on kysymys, johon ei ole oikeaa tai väärää vastausta

Mo Salah iski sunnuntaina kaksi maalia Tottenhamin verkkoon.

46 Denton RoadJalkapalloValioliiga

Tottenhamin kaaoksen ytimessä on kysymys, johon ei ole oikeaa tai väärää vastausta

Tottenhamin ja Liverpoolin välinen ottelu jätti jälkeensä kysymyksen, millaista viihdettä Tottenhamin kannattajat haluavat?

Jukka Rönkä
TEKSTI Jukka Rönkä
@JukkaRonka
JULKAISTU 23.12.2024 | KUVAT All Over Press

Pasi Rautiainen ja Mika Kottila pohtivat Tottenhamin ja Liverpoolin sunnuntaisen ottelun jälkeen Viaplayn studiossa mielenkiintoista kysymystä:

Kumpaa kannattajat katsovat mieluummin – Tottenhamin ja Liverpoolin ottelun kaltaista 3-6 päättyvää ottelua vai kuivia, puolustusvoittoisia ja vähämaalisia otteluita?

Kysymys konkretisoituu lihaksi ja vereksi juuri Tottenhamissa.

Tottenham nousi 1950-luvulla englantilaiseksi suurseuraksi ja sitä on pidetty siitä asti suurseurana, vaikka Spurs putosi keväällä 1977 yhdeksi kaudeksi toiseksi korkeimmalle sarjatasolle, silloiseen II divisioonaan.

Tottenhamin tarinassa on leimallista kaksi asiaa: se on ainoa suurseuran statuksella pelaava englantilaisseura, joka ei ole voittanut liigamestaruutta kertaakaan sitten kevään 1961, jolloin Spurs voitti ensimmäisenä seurana 1900-luvulla samalla kaudella liigamestaruuden ja FA Cupin.

Jopa Everton, jolta suurseuran status olisi voitu ottaa pois jo moneen kertaan, on voittanut liigamestaruuden Tottenhamin mestaruuskauden jälkeen neljästi. Suurseurojen lisäksi myös Ipswich, Leeds, Derby, Nottingham, Aston Villa, Blackburn ja Leicester ovat päässeet juhlimaan mestaruutta Tottenhamin kevään 1961 mestaruuden jälkeen.

Mutta Tottenham ei.

***

Toinen leimallinen asia spursilaisessa seurakulttuurissa on vahva pelillinen identiteetti.

Tottenham ja sen kannattajat rakastuivat aikoinaan Arthur Rowen hyökkäävään push-run-push -jalkapalloon, joka toi Tottenhamille sen kahdesta liigamestaruudesta ensimmäisen kaudella 1950-51.

Sen jälkeen Pohjois-Lontoon valkoisessa arvomaailmassa jalkapalloa piti pelata vain yhdellä tavalla – siten, että se oli hyökkäävää ja viihdyttävää.

Jos Tottenham on omassa päättömyydessään palkannut managerikseen Gerry Francisin, George Grahamin tai Jacques Santinin kaltaisen vääräoppisen, hänet on oksennettu ulos seurasta tuloksista riippumatta.

***

Arvomaailmat eivät ole kuitenkaan kiveen hakattuja. Myös spursilainen arvomaailma on jalkapallon nykyisen gloorian ja menestymisen jumaloinnin aikakaudella alkanut vaatia myös tuloksia.

Jos voittaminen ja jalkapallon viihdyttävyys kättelisivät toisiaan samalla tavalla kuin Barcelonan suuruuden vuosina, kaikki olisivat onnellisia. Elämän realismi on kuitenkin raaempi. Kun mestaruutta on odottanut Tottenhamin tavoin jo yli 60 vuotta ja edellisen pokaalin, Liigacupin, voittamisesta on kulunut 16 vuotta, mielen syövereissä alkaa helposti miettiä valintoja:

Kumpi on oikeasti tärkeämpää – menestyminen vai nauttia sellaisesta viihdyttävästä ja hyökkäävästä jalkapallosta, jota Tottenham tarjosi kannattajilleen sunnuntaina?

Kysymyksen tekee mielenkiintoiseksi se, ettei siihen ole oikeaa tai väärää vastausta.

Jokaisella on oikeus määritellä itse se, millaisesta jalkapallosta pitää ja nauttii. Jos jonkun Tottenhamin kannattajan ruumista ravisteli ilon kiima Liverpool-ottelussa, onnittelut siitä.

Tottenham kotiotteluiden seuraaminen ei ole etenkään paikan päällä halpa tapa saada erikoisia nautintoja, sillä Tottenhamilla on Arsenalin jälkeen maailman kalleimmat jalkapallo-otteluiden liput.

***

Vaikka jokaisella on oikeus määritellä oma jalkapallonsa, kysymystä voi lähestyä myös toista kautta.

Jalkapallon kautta.

Kun kuulemme jonkun tutun kappaleen, vaikkapa Queenin Bohemian Rapsodyn, esityksen laadulle on olemassa omat kriteerinsä. Tunnistamme heti, jos joku karaoke-erkki raakkuu jurripäissään kappaletta nuotin vierestä. Vaatisi kovaa luonnetta pitää sellaista taidetta viihteenä. Vitsinä korkeintaan.

Voidaanko jalkapalloa lähestyä samasta näkökulmasta?

Joku perverssi Spursin kannattaja saattoi pitää Tottenhamin pelaamista Liverpool-ottelussa viihdyttävänä, mutta tapaa, jolla Tottenham puolusti Liverpoolia vastaan, ei voi millään jalkapallon mittarilla pitää hyvänä laatuviihteenä.

Kysymys oli huonosta ja amatöörimäisesti organisoidusta puolustuspelaamisesta, jalkapallon irvikuvasta.

Jos Tottenham-Liverpool -ottelu olisi ollut konsertti, johon halvimmat liput maksavat 100-120 euroa, yleisö olisi vaatinut rahansa takaisin.

***

Jalkapalloon kuuluu, että tulokset ja esitykset heittelevät. Sitä ne ovat tehneet myös Tottenhamilla.

Tottenham on voittanut tällä kaudella kahdesti Manchester Cityn ja Manchester Unitedin ja tehnyt noissa neljässä ottelussa yhteensä 12 maalia. Sen lisäksi se on voittanut Aston Villan ja West Hamin 4-1 ja Evertonin 4-0.

Loistavien voittojen lisäksi Spurs on hävinnyt kotikentällään Liverpoolille 3-6 ja Chelsealle 3-4. Brightonille se menetti 2-0-taukohdon ja hävisi 2-3. Lisäksi Tottenham kärsi loka-marraskuussa tappiot Crystal Palacelle ja Ipswichille, joille voitot olivat kauden ensimmäisiä.

***

Tottenhamin kannattajilla on oikeus määritellä, mikä heille riittää. Tottenhamin  kannalta oleellisempi oikeus ja samalla myös vastuu on kuitenkin seurajohdolla: Mikä heille riittää?

Tottenhamin puheenjohtaja Daniel Levy teki kovan ratkaisun palkkaamalla puolitoista vuotta sitten seuran manageriksi toista skottijättiä, Celticiä, valmentaneen Ange Postecogloun.

Australialaismanageri oli jo palkkaushetkellä arpa, josta ei kukaan tiennyt, onko siinä voittoa vai ei.

Nyt Postecogloun arpa on raaputettu ja monessa seurassa olisi johtopäätösten aika. Vai näkeekö Tottenhamin johto jollain taikakiikarilla tunnelin päässä valoa, jota peli ei näe.