Rajut realiteetit raatelevat HPK:ta, eikä tilannetta helpota seurajohdon merkillinen toikkarointi

Jarno Pikkaraisen selän takana vehkeillään tällä hetkellä.

JääkiekkoLiiga

Rajut realiteetit raatelevat HPK:ta, eikä tilannetta helpota seurajohdon merkillinen toikkarointi

HPK:n tilanne synkkenee kovaa vauhtia, mutta Samuel Savolainen ihmettelee silti, mitä ihmeen peliä seurajohto pelaa Jarno Pikkaraisen selän takana.

Jukka Rönkä
TEKSTI Jukka Rönkä
@JukkaRonka
JULKAISTU 19.10.2022 | KUVAT All Over Press

TPS-HPK päättyi kotijoukkueen voittoon 3-0. Samalla HPK:n tappioputki venyi neljän ottelun mittaiseksi. Samuel, millainen ottelu nähtiin?

TPS oli odotetun vahva uusilla vahvistuksillaan ja HPK oli repaleinen kuten kokoonpanonsakin tällä hetkellä. On sanottava, että hieman paremmalla hyökkäyspelaamisella ja juuri hyökkäysten päättämisillä, TPS olisi voinut lyödä paljon murskaavammat luvut taululle.

Mutta vaikka TPS:lle voi nostaa hattua, ohi TPS:n tässä ottelussa oli kyse HPK:n tilanteesta. Olen nähnyt sattuneesta syystä lähes kaikki HPK:n ottelut tällä kaudella, mutta tämä oli niistä sellainen, että tämä oli jopa vaisuin kaikista.

Sille on myös syy. Niin reippaasti kuin HPK on taistellut  pisteitä alkukaudella, vaikka loukkaantumishuolia on ollut, niin nyt alkaa näkyä jo aika rajut realiteetit.

Mitä tarkoitat rajuilla realiteeteilla?

Otetaan rautalankaesimerkki. TPS esimerkiksi vahvistui tuoreeltaan kahdella ulkomaalaisvahvistuksella: NHL-pelejäkin vyölleen kerryttäneellä Michael Dal Collella ja SHL:ssä pitkän uran tehneellä Martin Johanssonilla. HPK puolestaan ”vahvisti” keskustaansa Mestiksen Kiekko-Vantaasta jo kertaalleen riittämättömäksi pelaajaksi todetun Erkka Seppälän. Tietysti TPS on TPS ja HPK on HPK, mutta isoja ovat erot.

Kun vielä otetaan laskuihin mukaan se, että HPK:n nelosketju sai jälleen hädin tuskin edes jääaikaa, joten joukkue meni käytännössä kolmella kentällä pelin läpi.

Kerhon TPS-ottelun kokoonpano on jo sellainen, että vaikka joukkueessa löytyy Michael Jolyn ja Juuso Hietasen kaltaisia huippunimiä, en tiedä vaihtaisiko mikään joukkue Liigassa tämänhetkistä kokoonpanoaan kokonaisuutena HPK:n kanssa päittäin.

Se on kuitenkin juuri se raju realiteetti, jossa HPK nyt loukkaantumishuoliensa kanssa on.

Vaikka loukkaantumisia tulee kaikille joukkueille, tällaiset määrät ovat jo kohtuuttomia ja HPK:n miehistö ei ole esimerkiksi nelosketjultaan liigatasoa. Jostain Eskil Woldista puhuttiin seuratiedotteessa hänen hankkimisestaan mahdollisesta tulevasta NHL-pelaajasta ja miten tyytyväisiä oltiin suoran kahden vuoden sopimukseen, niin nyt on sanottava, että Woldista ei ole näyttänyt, että korvanpuolikaskaan hänestä olisi ollut edes liigatasoa. Siksi ymmärrän, että hän ei jääaikaa saa.

Sikäli riittää ymmärrystä Jarno Pikkaraiselle, sillä HPK:lta puuttuu riveistään tästä ottelusta Daniel Lebedeffin, Joel Janatuinen, Arttu Pelli, Miro Karjalaisen, Mathias Trettenesin ja vielä tuoreeltaan loukkaantuni kolmeksi viikoksi ykkössentteri Matti Järvinen. Samalla kuuden pelaavan pakin joukossa olleen Jaakko Niskalan lainasopimus päättyi tähän otteluun ja Kärppiä vastaan HPK saa nippa nappa kolme puolustajaparia täyteen, kun penkin päässä ollut Mikael Tapio nousee Niskalan tilalle. Ja viikonlopun tuplaotteluissa vastassa on tosiaan tähtinippujen tähtinippu Kärpät.

Pitäisikö HPK:n seurajohdon reagoida tähän tilanteeseen?

Se on ilmeistä, mutta en pidättele hengitystä. Esimerkiksi seurajohdosta toimitusjohtaja Antti Toivanen on puhunut seuran taloudellisesta tilanteen olevan hyvä ja myös takaa löytyvästä selkänojasta, mutta nyt voisi olla kohtuullinen hetki käyttää sitä. Tietysti jossain vaiheessa pelaajat kuntoutuvat iskuun, mutta ennen maaottelutaukoa on vielä moni peli pelaamatta ja jaossa on tärkeitä pisteitä.

Tietysti toimitusjohtajan oma sarjataulukko voi olla viivan alle jäävä luku ja voi tietysti sanoa, että pelaajabudjetti on kasvanut – kuten se on kasvanut kaikissa muissakin liigaseuroissa – ja että ei ole varaa nyt hankkia pelaajia. Mutta toisaalta voi miettiä onko varaa olla hankkimattakaan?

Jotain sekin nimittäin maksaa, jos pudotuspelit ja niistä saatavat tuotot menevät sivu suun.

HPK:lla on ennen maaottelutaukoa vielä jäljellä useampia otteluita ja kauheasti helpotusta kokoonpanotuskiin ei sairaslistalta näytä olevan ihan heti tulossa.

Joukkue tarvitsisi nyt aitoja apuja, eli sellaisia pelaajia, jotka vahvistavat joukkuetta eivätkä vain täytä päälukua.

Esimerkiksi HPK:n riveihin Mestiksestä hankittu Erkka Seppälä todettiin jo kerran riittämättömäksi pelaajaksi Hämeenlinnassa Liigaan, mutta nyt hänet tuotiin takaisin tähän hätään, mikä kertoo jo aika paljon millaista apua tarjolla on ollut joukkueelle.

Millainen viesti tämä on päävalmentaja Jarno Pikkaraisen suuntaan, kun julkisuuteen on vuotanut tietoa, että seurajohto on keskustellut KooKoon päävalmentaja Olli Salon kanssa tämän ensi kauden tilanteesta?

Varmaankin samalla tavalla kuin kuka tahansa muu, joka saisi tietää, että työpaikalle on kaavailtu muita henkilöitä selän takana. On siinäkin tilanne lähteä rakentamaan seurassa hyvässä hengessä loppukautta. Varsinkin kun nyt joukkue on aivan repaleinen kentällä. Joku ilkeämpi voisi ajatella, että halutaanko tässä saada Pikkaraista savustettua ulos?

Tilanne on vähintäänkin merkillinen. Samalla seurajohdosta kerrotaan miten tyytyväisiä he ovat olleet Pikkaraisen tuloksiin, mutta samalla sitten flirttaillaan muiden valmentajien kanssa. Paketti vaikuttaa olevan melko lailla sekaisin monessa suhteessa tällä hetkellä. Joukkue on kuitenkin pystynyt pelaamaan melko tasaisesti tällä kaudella, joten parempaankin olisi varaa, jos nyt vain perusasiat kuten päävalmentajasopimuskuviot seurajohtamisessa saataisiin kuntoon ja edes kokonaisuutena riittävä joukkue jäälle.