Kitee tasoitti puolivälieräsarjan Sotkamoa vastaan 2-2:een kaadettuaan Jymyn Rantakentällä tiistaina 2-0 (8-5, 1-0). Pekka, melkoinen yllätys?

Kyllähän ajatus ennen puolivälieräsarjan alkua oli, että Sotkamo menee heittämällä jatkoon. Kitee on pistänyt kuitenkin Sotkamon todella ahtaalle ja tiistaina se voitti ottelun yksinkertaisesti siksi, että se oli pelillisesti parempi joukkue.

Kiteen ulkopeli oli parempaa kuin Sotkamon ulkopeli ja sisäpeli oli parempaa kuin Sotkamon sisäpeli. Kitee oli saanut karsittua pelistään aiempia otteluita leimanneet helpot virheet lähes kokonaan pois eikä se hätkähtänyt edes sitä tilannetta, että Jymy meni avausjaksolla jo 4-1-johtoon.

Kiteellä koko joukkue pelasi todella hyvän ottelun ja onnistujia oli laajalla rintamalla. Juho Keinänen ja Samu-Kalle Varonen olivat tiistainakin joukkueen kantavia voimia, mutta nostaisin esille myös kaksi muuta pelaajaa:

Lukkari Rasmus Surakka on pelannut loistokauden ja tiistaina hän sotki jälleen todella tehokkaasti Jymyn lyöjiä. Yksi ottelun ratkaisevista asioista oli se, että Sotkamon kärki Iivari Vihanto pääsi kahdeksalla yrityksellä kentälle vain kerran – ja tästä suurin ansio lankeaa juuri Surakalle.

Surakka oli myös  yksi syy muun ulkokentän kanssa siihen, että Roope Korhosen ase löi tiistaina pelkästään tyhjää. Toisaalta Roopelle ei tullut myöskään niin hirveästi tilanteita, sillä hän pääsi yrittämään kotiutusta vain neljästi.

Surakka syötti myös toisen jakson kolmannen tasoittavalla palottomassa ajossa umpihärskin matalan, jonka Sotkamon kaari huusi vääräksi, mutta syöttötuomari piti syöttöä oikeana. Kun kyseessä oli ajolähtö ja viimeinen lyönti, jonka lyöjä jätti lyömättä, tuloksena oli kerralla kolme paloa. Sotkamolla olisi ollut hyvät perusteet protestoida, mutta eivätpä he siitä suurta ääntä pitäneet.

Toinen pelaaja, joka kannattaa nostaa esille, on jokeri Niko Halttunen, joka on tullut ryminällä mukaan Kiteen pelaavaan kokoonpanoon kauden ratkaisuhetkillä. Halttunen on esimerkki juuri siitä, mitä tapahtuu, kun pelinjohtaja luottaa nuoriin ja antaa heille vastuuta, kuten Sami Partanen on luottanut.

Onnistumisia voi tulla monelle nuorelle, mutta kysymys on, kuka onnistuu painepaikoissa. Avausjakso kulminoitui Keinäsen komeaan läpilyöntiin 4-5-tilanteessa, mutta ajolähtöä ei olisi syntynyt, ellei Halttunen olisi edellisenä lyöjänä purkanut viimeisellä lyönnillään 1-3-tilanteen ajolähdöksi jäätävällä kakkosrajanäpyllä.

Viides ottelu pelataan Sotkamossa torstaina. Onko Kiteellä jakoa?

Kitee oli pitkään joukkue, joka roikkui pudotuspeliviivan tuntumassa. Vaaraa putoamisesta ei ollut, mutta toisaalta ero kärkiseuroihin oli niin suuri, että Kitee oli ennen tätä syksyä voittanut 20 vuoden aikana vain muutaman yksittäisen pudotuspeliottelun. Myös tänä syksynä sen piti olla helppo pala Sotkamolle.

Tämä ottelusarja on kuitenkin osoittanut, että tilanne on nyt muuttunut – ja muutos on tapahtunut ennen kaikkea Kiteen pelaajien asenteessa. He eivät enää pyydä Sotkamoakaan vastaan pelatessa anteeksi olemassaoloaan tai mitään armopaloja, vaan kuten tiistaina nähtiin, he pelaavat sillä asenteella ja sillä itseluottamuksella, jolla kärkiseurojen pitääkin pelata.

Totta kai Sotkamo on kaiken rutiininsa ja kokemuksensa ansiosta edelleen suosikki torstaina, mutta tämä Kitee lähtee Hiukkaan torstaina voittamaan – ja sillä on tällaisella pelillä mahdollisuus voittaa Sotkamo. Niin pitkän askeleen Kitee on Partasen aikana ottanut.

Jo nyt voidaan sanoa, että Kitee on palannut yhdeksi kärkiseuroista ja kolmanneksi pienen paikkakunnan suureksi seuraksi Sotkamon ja Vimpelin lisäksi taistelemaan samoista sijoista suurten kaupunkien seurojen kanssa.

Onko Sotkamon pelaamisessa jotain sellaista, mistä pitää oikeasti olla huolissaan?

Tämä kausi ei ole mennyt Sotkamon kannalta suunnitelmien mukaisesti, vaikka se sijoittuikin runkosarjassa kakkoseksi. Sami Haapakosken hankinta oli sinällään erinomainen ratkaisu, mutta jo se, että tällainen laastarihankinta jouduttiin tekemään kesken kauden, kertoo ongelmista.

Sotkamon pelaaminen ei ole ollut koko kauden aikana täysin jiirissä. Ulkopeli on kyllä pitänyt, mutta sisäpeli on yskinyt. Ykköskärki ei ole kulkenut niin hyvin kuin on totuttu ja joukkue on edelleen pelottavan riippuivain Roopen kotiutuksista. Tiistainakin nähtiin, että jos Roope ei lyö juoksuja, Sotkamo on silloin vaikeuksissa.

Torstain viides ottelu Kiteetä vastaan on Sotkamon kannalta suuri ottelu, sillä putoaminen puolivälierissä runkosarjan seiskalle olisi Sotkamolle katastrofi.

Toisaalta mitään ei ole vielä hävitty. Sotkamo on ennenkin näyttänyt, että se voi huonollakin pelillä mennä tappiin asti ja juhlia Suomen mestaruutta. Esimerkiksi syksyn 2020 mestarijoukkue oli Sotkamon mittapuulla varsin vaatimaton joukkue, mutta niin vain sekin puristi mestaruuden Kainuuseen.

Sotkamo pystyy myös tänä syksynä kirjoittamaan samanlaisen tarinan, vaikka Kitee onkin ajanut sen kuilun reunalle.

Myös Kempele venytti puolivälieräsarjan viidenteen otteluun voitettuaan Vimpelin Sarkkirannassa 1-0 (11-6, 1-1). Miten Saarikentällä käy torstaina?

Täysin mahdoton sanoa. Vimpelin alkukausi oli aika hapuilevaa pelaamista, mutta se löysi hyvän tekemisen meiningin runkosarjan lopussa ja se on edelleen parempi joukkue kuin Kempele.

Pesäpallo on kuitenkin arvaamaton peli ja Saarikentän painekattilassa voi tapahtua torstaina mitä tahansa, kuten vuosi sitten nähtiin näiden samojen veljesten mittelössä.

Kempele on osoittanut olevansa äärimmäisen sitkeä joukkue, jonka usko omaan tekemiseen ei horju, vaikka yksi jakso menisikin penkin alle. Sellainen asenne sopii hyvin pudotuspeleihin, jossa ei pelata pisteistä, vaan vain ja ainoastaan voitosta.

Vimpeli on toki suosikki, mutta Saarikentällä ja Hiukassa on torstaina luvassa todellista pesäpalloherkkua.