Vesterinen otti kiinnityksen tähtirooliin – ”Tarvitaan tylyyttä”
Roope Vesterinen teki kaksi maalia Tanskan verkkoon MM-avauksessa. Hän löysi Suomen pelistä myös parannettavaa.

Nuoret Leijonat kohtasi MM-avauksessaan tapaninpäivänä Tanskan. Joukkueet olivat kohdanneet samoissa mittelöissä vain kolmesti aiemmin. Tanska oli voittanut niistä yhden. Nuoret Leijonat oli viime vuonna MM-finaalissa ja sitä menestystä vasten tämän kauden turnauksen avausottelusta ei odotettu mitään suurta kiekkospektaakkelia. Suomi voitti selkein luvuin 6–2.
Joukkueen tähtihyökkääjän roolin kuittasi omakseen kolmosketjun Roope Vesterinen, 19, kahdella maalillaan. Erityisen vaikea ottelu oli maalivahti Petteri Rimpiselle, jolla meinasi tulla uni maalillaan. Mitään laukaussadetta ei tullut ja Rimpinen torjui lopulta vain kymmenen kiekkoa. Hän antautui kuitenkin kahdesti. Myös muun joukkueen pelin taso ailahteli vielä välillä.
”Kyllä Tanska oli sellainen vastus kuin odotimmekin. Katsoimme videoita ja tiesimme, että vastassa on vastaiskujoukkue. Silti otteluun ei voinut lähteä takki auki. Ihan taitavia yksilöitä silläkin on kuitenkin mukana. Odotetunlainen peli siitä muodostui”, Vesterinen pohti.
Vesterinen teki ensin ottelun avausmaalin ja onnistui uudelleen toisen erän puolivälissä. Vesterisen vitjan tehot olivat lopulta yhteensä huikeat 2+6, kun vierustoverit Jasper Kuhta ja Leo Tuuva poimivat molemmat vielä kolme syöttöpistettä mieheen. Vesterinen näki ketjunsa tekemisessä kuitenkin myös parannettavaa.
”Hyökkäyspäähän oltiin tehokkaita tässä ottelussa. Pelasimme kiekkoa suoraviivaisesti maalille. Kaverit antoi hyviä passeja, niin itsellä oli helppoa pelata”, hyökkääjä analysoi.
”Puolustuspäähän voidaan kyllä vielä hieman parantaa. Tilanteissa on sellaisia pieniä detaljeja mihin pitää kiinnittää huomiota. Esimerkiksi se, miten sijoitutaan, jotta peli ei käy omiin niin helposti.”
Suomen turnaus jatkuu sunnuntaiottelussa Latviaa vastaan. Vesterinen tarjoaa siihen muutamille asioille korjaussarjaa. Vastus on jo pykälää kovempi. Todelliset taidot mitataan silti ennemmin otteluissa Tshekkiä vastaan maanantaina ja torstaina tulikuumassa Kanada-kohtaamisessa. Kanada ja Tshekki kohtasivat jo MM-avauksessaan ja ikäluokan 20 kertainen maailmanmestari Kanada kaatoi Tshekin maalein 7–5.
”Tarvitaan sellaista tylyyttä johtoasemassa pelaamisessa ja pitää myös antaa huolellisia, hyviä syöttöjä. Pieniä yksityiskohtia parannetaan jatkossa”, Vesterinen lupasi.
Suomen joukkueen kokoonpanosta puuttui Tanska-ottelussa yllättäen isoon rooliin Konsta Heleniuksen pois jäännin myötä kaavailtu Julius Miettinen. WHL:ssä pelaava Miettinen on tehnyt kauden 27 ottelussa tehot 18+24. Joukkueen johto on kommentoinut, että Miettinen on loukkaantunut ja huilaa toistaiseksi sen vuoksi.




