Sen jälkeen, kun Barcelona pääsi eroon edellisestä presidentistään Josep Maria Bartomeusta, eurooppalaisen jalkapallon suurin hullunmylly on siirtynyt Länsi-Lontooseen, Chelseaan.

Chelsean meno oli jo edellisen omistajan Roman Abramovitšin aikana tivolia, mutta venäläisoligarkin valtakauden aikana hulluus satoi kuitenkin kentälle ja sen urheilullisissa ratkaisuissa oli useimmiten jokin järki takana.

Keväällä 2022 kaikki muuttui. Venäjä hyökkäsi Ukrainaan ja lännen pakotelistalle joutunut Abramovitš joutui myymään Chelsean. Ostajaksi ilmaantui Todd Boehlyn ja Clearlake Capitalin johtama liittoutuma, joka maksoi Chelseasta 4,8 miljardia euroa – jäädytetylle tilille.

Valioliigassa viikkokierros! Tsekkaa kertoimet, nappaa uuden pelaajan bonukset kyytiin ja pistä pelimerkit sisään 247Betillä!

Sen jälkeen Chelsea on ostanut vajaassa neljässä vuodessa 47 pelaajaa ja käyttänyt rahaa heidän ostamiseensa 1,5 miljardia puntaa eli noin 1,7 miljardia euroa.

Chelsea voitti viime kesänä Boehlyn ajan ensimmäisen pokaalin, seurajoukkueiden maailmanmestaruuden, mutta menestyksen hinta on ollut kova. Yksistään viime kaudella Chelsea teki tappiota 405 miljoonaa euroa.

Se on Valioliigan yhden kauden kaikkien aikojen ennätys – ja eurooppalaisessa rankingissa toiseksi suurin yhden kauden tappio Barcelonan viisi vuotta sitten tekemän 550 miljoonan euron tappion jälkeen.

***

Raha on yksi ulottuvuus Chelsean hullunmyllyssä.

Toinen on se, miten Chelseaa johdetaan – tai ainakin on johdettu.

Suurinta valtaa Chelseassa on käyttänyt viimeisen neljän vuoden ajan seuran puheenjohtaja Todd Boehly, 52-vuotias amerikkalainen sijoittaja, jonka omaisuuden arvoksi The Forbes arvioi viime vuoden maailman rikkaimpien ihmisten listauksessaan 7,2 miljardia euroa.

Se teki Boehlysta maailman 353. rikkaimman ihmisen.

Kova niska siis – sijoittajana.

Boehly oli viime viikolla Global Alts -tapahtumassa Miamissa yksi tähtiesiintyjistä. Hän nousi lauteille ja avasi haastattelussa bisneslogiikkaansa. Vaikka pääpaino oli muissa aiheissa kuin urheilussa, Boehly raotti myös aikaansa Chelseassa.

Monet kyynikot ja yleiset rienaajat – kuten minä – olemme epäilleet neljä vuotta, ettei Chelsean toiminnassa ole mitään logiikkaa.

Boehlyn lyhyt puheenvuoro kesän 2022 tapahtumista todisti kuitenkin toisin.

***

Boehly totesi, että Chelsean kaupan jälkeen seuran koko johtoryhmä katosi alta – mukaan lukien urheilujohtaja. Niinpä Boehly huomasi olevansa vastuussa kaikista operatiivisista asioista, myös niistä, jotka olivat aiemmin kuuluneet urheilujohtajan tontille.

Boehly tunnusti kuulijoille, ettei hänellä ollut minkäänlaista osaamista arvioida, kuka oli hyvä jalkapalloilija ja kuka ei.

Kun Boehlyn piti päättää, ostaako Chelsea yhden sen hetken kuumimmista laitapuolustajista, Marc Cucurellan, Boehly turvautui omaan logiikkaansa.

Cucurellan täytyi olla hyvä pelaaja, jos myös Manchester City oli valmis maksamaan hänestä jättisumman, kuten se oli kesällä 2022.

Niinpä Boehly päätti maksaa Cucurellasta enemmän kuin Manchester City, 62,5 miljoonaa puntaa.

Cucurella ei ollut sen kesän ainoa kauppa The Bridgella.

Chelsea osti samana kesänä myös muun muassa Wesley Fofanan 70 miljoonalla punnalla, Raheem Sterlingin 48 miljoonalla punnalla, Kalidou Koulibalyn 37 miljoonalla punnalla, Carney Chukwuemekan 15 miljoonalla punnalla, Cesare Casadein 13 miljoonalla punnalla, Pierre-Emerick Aubameyangin 10,5 miljoonalla punnalla ja Gabriel Sloninan 8 miljoonalla punnalla.

Ostiko Chelsea heidät kaikki samalla logiikalla kuin Cucurellan – ja toimiko se puolta vuotta myöhemmin samoin, kun Chelsea ilmestyi tyhjästä ja varasti viime senteillä Arsenalin lähes valmiiksi neuvotteleman kaupan Mykhailo Mudrykista maksamalla Shakhtar Donetskille 62 miljoonaa puntaa ja sen päälle vielä 27 miljoonan punnan mahdolliset bonukset?

***

Mikään ei olisi niin hupaisaa, koomista ja irvokasta kuin se, että Boehly olisi puhunut Miamissa totta.

Että Chelsea olisi päättänyt Cucurellan kaupasta juuri, kuten Boehly sanoi, vaikka seuran managerina kesällä 2022 oli itse Thomas Tuchel?

Että pelaajien ostamisesta edes poikkeusoloissa päättäisivät Boehlyn kaltaiset jalkapalloummikot – ja, että he määrittelisivät markkinatilanteen perusteella pelaajan lahjakkuuden, siirtosumman ja sen, tarvitaanko joukkueessa sen kaltaista pelaajaa?

Vaikka kysymys on Chelseasta ja vaikka Chelsean neljän viimeisen vuoden päättömyys tukisikin Boehlyn puheita, niin eihän tuo voi yksinkertaisesti pitää paikkaansa.

Vai voiko?

Ja jos se voi pitää paikkaansa Lontoossa, voisiko se pitää paikkaansa muuallakin? Jopa meidän rakkaassa Suomessamme?