A-lohkossa joudutaan pohtimaan kysymyksiä Qatarin MM-kisojen mustasta puolesta

Senegalin ykköstähden Sadio Manén MM-kisat ovat vaarassa loukkaantumisen vuoksi.

Jalkapallon MM2022

A-lohkossa joudutaan pohtimaan kysymyksiä Qatarin MM-kisojen mustasta puolesta

A-lohkossa on yksi vastenmielinen kysymys: Onko Qatar vienyt MM-kisojen järjestämisen niin sanotusti loppuun asti?

Joel Perovuo
TEKSTI Joel Perovuo
JULKAISTU 16.11.2022 | KUVAT All Over Press

Lohko A

Millainen lohko?

A-lohkossa on MM-kisojen avausottelussa sunnuntaina pelaavien isäntämaa Qatarin ja Ecuadorin lisäksi Senegal ja Hollanti.

Näitä MM-kisoja ajatellessa on päässäni liikkunut paljon asioita. Yritän keskittyä vain kentällä tapahtuviin asioihin, mutta eihän tässäkään kohtaa pääse pakoon kaikkea sitä, mitä matkalla tähän päivään on tapahtunut.

En väitä, että näin olisi tapahtunut, mutta kyllähän mielessä pakostakin pyörii ajatus, onko Qatar vienyt näiden kisojen järjestämisen niin sanotusti loppuun asti – eli suoraan ja suomeksi sanottuna: onko Qatar yrittänyt vaikuttaa jotenkin otteluiden lopputulokseen?

Hollanti tuskin on ”ostettavissa” millään verukkeella, mutta Ecuadorista ja Senegalista en mene takuuseen. Sopupelit ovat jalkapallossa piilossa oleva ongelma, mutta jos joku asia ei näy ulospäin tai siihen ei uskota, se ei tarkoita, etteikö sopupelejä pelattaisi. Onhan me jo nähty, kuinka korruptoinut ja mätä esimerkiksi Fifa on pahimmillaan ollut.

Toki emme tiedä, mitä kaikkea tässä vielä tulee vastaan, mutta esimerkiksi netissä leviävät videot paikallisista ihmisistä eri maiden väreissä jonkinlaisina kannattajia esittävinä ”teatterilaisina” ovat todella surullista katsottavaa. Samoin sellaiset tapahtumat, jossa tanskalaista tv-ryhmää kiellettiin kuvaamasta yleisellä paikalla ja heiltä uhattiin hajottaa kamera. Tällaiset asiat tekevät kyllä kenttätoiminnastakin kiinnostumisen koko ajan vaikeammaksi.

Qatar

Fifa ranking: 50

Lähtökohtaisesti isäntämaa Qatar on lohkon jumbo, vaikka maassa löytyy rahaa panostaa lajiin ja olosuhteet ovat monilla joukkueilla viimeisen päälle.

Qatar iskukyky kisoissa on kysymysmerkki. Joukkue on saavuttanut tämän vuoden aikana muutamia hyviä tuloksia, joten lohkon heittopussia Qatarista tuskin tulee.

A-lohko on Hollantia lukuun ottamatta tasainen, mikä antaa Qatarille pienen sauman yllättää. Varsinkin avausotteluun ei olisi muuta mahdollisuutta kuin Qatarin voitto – jos kisajärjestäjät saisivat laatia ottelun käsikirjoituksen.

Ecuador

Fifa ranking: 44

Qatarin avausvastustaja Ecuador selvitti vaativan Etelä-Amerikan karsinnan sijoittumalla karsinnassa neljänneksi. Sen taakse jäivät muuan muassa Kolumbia ja Chile.

Ecuador on sitkeästi puolustava joukkue. Se on sen ehdoton vahvuus. Toisaalta hyökkäyspelaaminen ja varsinkin maalinteko ovat olleet nihkeää. Tätä kuvaavat hyvin tämän vuoden maaotteluiden tulokset. Ecuador on voittanut kuudesta edellisestä maaottelustaan kaksi ja pelannut neljästi tasan. Maaliero on näissä otteluissa on häikäisevä 2-0.

Kuuden ottelun putkeen mahtuvat muun muassa 1-0-voitto Nigeriasta maalittomat tasapelit Meksikoa ja Japania vastaan. Viimeisessä MM-karsintaottelussa Ecuador pelasi 1-1-tasapelin Argentiinan kanssa.

Fenerbahçessa pelaava kokenut Enner Valencia ja Cruz Azulin Michael Estrada kantavat joukkueen maalintekovastuun.

Ecuador taistelee Senegalin kanssa lohkon toisesta jatkopaikasta.

Senegal

Fifa ranking: 18

Senegal lähtee selkeästi tavoittelemaan jatkopaikkaa. Alkulohkoon jääminen olisi Afrikan maiden mestaruuden viime talvena voittaneelle Senegalille järkyttävä pettymys.

Senegalin MM-joukkueessa on laadukkaita pelaajia joka linjassa. Suurin huolenaihe on joukkueen tähtipelaajan Sadio Manén loukkaantuminen. Tämän hetken tiedon mukaan Mané on sivussa alkulohkon otteluista, eikä hän luonnollisesti ole täydessä iskussa missään vaiheessa turnausta, vaikka pääsisikin kentälle.

Senegal on pelannut tänäkin vuonna hyvin Aliou Cissen alaisuudessa. Joukkueen pistekeskiarvo on yli kaksi pistettä, mikä on hyvä lukema. Mané on kuitenkin iso menetys ja se asettaa Senegalin jatkopaikan vaakalaudalle. Todennäköiset sijat Senegalille alkulohkossa ovat 2-3.

Hollanti

PSV:n Cody Gakpo on ollut yksi Hollannin liigan sensaatioista tällä kaudella. Myös MM-kisoissa hänelle on varattu paikka otsikoissa.

Fifa ranking: 8

Hollanti on kiistatta lohkon ennakkosuosikki. Louis van Gaalin suojatit ovat pelanneet vahvasti, mistä viimeisin näyttö saatiin kesän ja syksyn Kansojen liigassa, kun Hollanti voitti lohkonsa näytöstyyliin ennen Belgiaa ja Puolaa.

Memphis Depayn loukkaantuminen sotkee hiukan joukkueen hyökkäämistä, mutta Depay nähdään todennäköisesti Qatarissa kentällä jossain vaiheessa turnausta.

Van Gaalin joukkueilla on vahva identiteetti. Kaikki tietävät, miten joukkueessa toimitaan niin kentällä kuin kentän ulkopuolella.

Hollantia ei ole ennakolta hirveästi hehkutettu, mutta jos Depay on iskussa, Hollannissa voisi olla ainesta jopa kisojen mustaksi hevoseksi. Ainakin alkulohkosta sen pitäisi mennä heittämällä jatkoon.

Sen jälkeen alkaa korkeampi matematiikka, sillä A-lohkon parina pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella on B-lohko, jossa pelaa muun muassa Englanti. Kaavio sanoo, että A-lohkon voittaja kohtaa B-lohkon kakkosen ja B-lohkon voittaja A-lohkon kakkosen. Ei siis kannata jäädä alkulohkossa kakkoseksi, sillä silloin posti tuo vastaan todennäköisesti kovan paketin.

Arvio

Hollanti vie lohkon. Sengal olisi kakkossuosikki, jos Sadio Mané olisi pelikunnossa, mutta Sané loukkaantuminen ja todennäköinen poissaolo alkulohkon otteluissa avaa Ecuadorille sauman yllättää. Qatarin on ennakolta selvästi lohkon heikoin joukkue.