Mestarien liiga tarjosi jälleen hurjaa dramatiikkaa. Illan puheenaihe oli Tottenhamin vt. päävalmentaja Igor Tudorin päätös vaihtaa maalivahti Antonin Kinsky 17 minuutin pelin jälkeen ottelussa Atlético Madridia vastaan. Jukka, mitä sanot?

Olen seurannut jalkapalloa 1960-luvulta lähtien enkä ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa. Jääkiekossa tämä on arkea, mutta ei jalkapallossa.

Ensimmäinen kysymys on, oliko näin poikkeuksellisen ratkaisun tekeminen perusteltua?

On totta, että Kinskyn kaksi virhettä ensimmäisen 15 minuutin aikana maksoivat kaksi maalia. Toinen virhe oli kaikilla mittareilla mitattuna megaluokkaa, mutta ensimmäisessä hän oli epäonninen, sillä hänen tukijalkansa petti pehmeällä nurmella ja siksi hänen laukauksensa epäonnistui kohtalokkain seurauksin.

Mutta mitä teki Micky van den Ven Atlético Madridin 2–0-osumassa? Hän liukastui samalla tavalla pehmeällä ja kostella nurmella kuin Kinsky ja pam!

Lisääkö Arsenali keskiviikkona Tottenhamin tuskaa Mestarien liigassa? Ja miten käy Real Madridin ja Manchester Cityn trillerissä. Tsekkaa kertoimet Mestarien liigan matseihin, nappaa uuden pelaajan bonukset ja pistä pelimerkit sisään 247Betillä!

Sitä, oliko Kinskyn vaihtaminen oikea lopputuloksen kannalta, emme saa koskaan tietää, mutta päätös oli 22-vuotiaan maalivahdin kannalta joka tapauksessa äärimmäisen raaka ja julma.

Tuota päätöstä pahensi se, että yleensä valmentajat yrittävät jollakin tavalla lohduttaa pelaajaa tällaisissa tilanteissa, mutta Tudor seisoi kentän laidalla Niklas Herliniä lainatakseni kuin pystyyn nostettu paska. Ei minkäänlaista lohduttavaa elettä tai empatiaa. Ainoastaan täydellinen nonsoleeraaminen.

Tudorilla on niskassaan valtaisat paineet, sillä hän ei ole saanut minkäänlaista muutosta sen jälkeen, kun hänet nimitettiin helmikuussa Spursin väliaikaiseksi päävalmentajaksi – ja jos tiedot pitävät paikkaansa, hän taistelee tällä hetkellä potkuja vastaan.

Tudor perusteli ottelun jälkeen ratkaisuaan sillä, että hänen piti suojella Kinskya. Selitys kuulostaa inhimillisen miehen puheelta, mutta emme oikeasti tiedä, oliko Tudorin selitys totta vai pelkkää puhetta.

Jos Tudoria yrittäisi jotenkin ymmärtää, Kinskyn vaihtamisessa saattoi hyvinkin olla kysymys valtavien paineiden alla olevan valmentajan paniikkiratkaisusta, jolla hän yritti pelastaa katastrofiksi kehittymässä olevan tilanteen ja sitä kautta ennen kaikkea itsensä.

Tähän viittaa se, ettei hän jäänyt pohtimaan ja miettimään tilannetta, vaan painoi saman tien paniikkinappulaa.

Tottenhamin sisäinen henki ei ole välttämättä parhaassa mahdollisessa moodissa, mutta pelaajat ovat ihmisiä ja he ymmärtävät tämän ratkaisun julmuuden Kinskyn kannalta. En olisi yllättynyt, jos tämä ratkaisu kääntyisi Tudoria vastaan ja vauhdittaisi hänen erottamistaan.

Valmentajilta vaaditaan huippu-urheilussa kovia ratkaisuja, mutta jossain kohtaa kulkee raja, jonka jälkeen kysymys ei ole enää kovasta, vaan epäinhimillisestä ratkaisusta. En syytä Tudoria ihmishirviöksi, mutta eihän tämä episodi anna kovin hyvää kuvaa hänen ihmisjohtamistaidoista.

Tudor oli kuitenkin se, joka päätti pistää kokemattoman ja edellisen kerran lokakuussa pelanneen Kinskyn maalipuiden väliin Guglielmo Vicarion sijasta. Rohkea ratkaisu, mutta kyllähän tässä se on sellainen maku, että joku rykäisi housuun heti, kun ratkaisu löi sormille.

Sanoit viikko sitten, että Tudorin erottaminen kolmen ottelun jälkeen olisi virhe. Onko mielipiteesi muuttunut?

Kolme tai neljä ottelua ovat edelleen liian lyhyt aika arvioida Tudorin onnistumista. Pohdin siksi, että aikaisin kohta miettiä Tudorin kohtaloa olisi 22. maaliskuuta pelattavan Nottingham-ottelun jälkeen, jolloin Tudor olisi ollut puikoissa kuukauden ja hänellä olisi vyöllään seitsemän ottelua. Lisäksi Tottenhamilla alkaisi silloin kolmen viikon tauko.

Tällaisessa tilanteessa, jossa Tudor tällä hetkellä on, jokainen ottelu vaikuttaa siihen, vahvistuuko hänen asemansa vai heikkeneekö se. Tämän ottelun jälkeen Tudorin asema on ennätyksellisen heikko – enkä olisi yllättynyt, jos hän saisi potkut saman tien.

Olen myös itse valmis kääntämään takkiani tiistaisen farssin jälkeen ja sanon, että lankulle vaan per heti.

Kinskyn kohtalo tuo pakostakin mieleen Lorius Kariuksen pahan epäonnistumisen Liverpoolin ja Real Madridin välisessä Mestarien liigan finaalissa kahdeksan vuotta sitten. Karius ei noussut siitä katastrofista. Miten todennäköisesti sama käy Kinskylle?

Jokainen tapaus on oma tapauksensa ja jokainen pelaaja on oma yksilönsä. Siksi en vetäisi suoraa viivaa Kariuksesta Kinskyyn.

On myös muistettava, että jalkapallon pitkä historia tuntee toisenlaisiakin tapauksia.

Syksyllä 2012 Englannin Liigacupissa nähtiin yksi kaikkien aikojen näytelmistä, kun toiseksi korkeimmalla sarjatasolla pelannut Reading iski Arsenalia vastaan 36 minuutissa täysin tajuttomat 4–0-lukemat.

Historia muistaa tuon ottelun siitä, että Arsenal nousi sillasta ja voitti ottelun sensaatiomaisesti 7–5, mutta ottelussa kirjoitettiin toisenlaisenkin tarinan dramaattinen alkupiste.

Lue myös: Liverpoolin itkevä katastrofi istuu mieluummin ja nostaa isoa palkkaa kuin pelaa

Arsenalin maalia vartioi tuossa ottelussa 20-vuotias nuori mies nimeltään Emiliano Martinez. Hän päästi kaksi helppoa maalia. Varsinkin 3–0-osuma oli Martinezilta brutaali epäonnistuminen, sillä hän nyrkkeili ohi menossa olleen pallon näyttävästi omaan verkkoon.

Martinez katosi tuon ottelun jälkeen Arsenalin varjoihin. Hän pelasi kahdeksan kauden aikana vain kuusi kertaa Arsenalin avauksessa Valioliigassa ja kävi lainalla tuona aikana kuudessa eri seurassa.

Sitten koronakesällä 2020 Bernd Leno loukkaantui ja Martinez nousi Arsenalin ykkösmaalivahdiksi. Hän pelasi kauden viimeiset ottelut avauksessa ja kruunasi erinomaiset esityksenä torjumalla Arsenalin FA Cupin voittoon.

Siinä kohtaa Martinezin tarinassa kääntyi uusi sivu. Hän siirtyi samana syksynä 20 miljoonalla punnalla Aston Villaan, nousi Argentiinan maajoukkueeseen ja voitti kaksi vuotta myöhemmin maailmanmestaruuden Argentiinan riveissä. Hänet valittiin MM-kisojen parhaaksi maalivahdiksi ja sen jälkeen sama Martinez on valittu kahdesti maailman parhaaksi maalivahdiksi.

Kukaan ei muista enää, mitä tuona Martinezin kannalta synkeänä iltana lokakuussa 2012 tapahtui – eikä kukaan muista, kuinka pitkään hänen täytyi odottaa seuraavaa tilaisuuttaan.

Kaikki muistavat vain sen, mitä kesän 2020 jälkeen on tapahtunut.

En sano, että Kinskylle kävisi samoin, mutta häntä on turha tuomita ikuiseen kadotukseen. En varmasti ole tänä iltana ainoa ihminen jalkapallomaailmassa, joka toivoo Kinskylle tämän iltaisen näytelmän jälkeen pelkästään hyvää.