Superpesiksen kolmijaon takana on iso muuttuja, joka voi olla avain menestykseen
Miesten Superpesis-kausi pääsee tällä viikolla täyteen vauhtiin. Pekka Arffman avaa, mitä muuttujia kauden sisältä löytyy.
Pekka, olet käynyt läpi nyt jokaisen miesten Superin seuran. Miten niputat koko sarjan yhteen?
Olen jo aiemmin jakanut miesten Superin runkosarjan kolmeen eri kategoriaan – neljän joukkueen kärkiryhmään, viiden joukkueen haastajaryhmään ja kolmen joukkueen pohjaryhmään.
Runkosarjassa neljän joukkueen kärkiryhmään kuuluvat Manse, Sotkamo, Kouvola ja Vimpeli, sitten tulevat Joensuu, Kitee, Kempele, Hyvinkää ja Pattijoki, ja viimeisen ryhmän muodostavat Imatra, Alajärvi ja Koskenkorva.
Jokaisella joukkueella Superissa on oma strategiansa pelata pesäpalloa ja asiat, joihin ne luottavat omassa pelaamisessaan. Kaikki pyrkivät pelaamaan sisäpeliä kahdella kärjellä ja tärkeimmät kotiuttajat ovat lyöjäjokereita, joita tukee yksi tai useampi numerolla lyövä kotiuttaja.
Näitä joukkueita erottaa toisistaan se, mistä asetelmasta ne lähtevät otteluihin. Neljä kärkijoukkuetta ovat suurimmassa osassa otteluita ennakkosuosikkeja ja vaikka jokaisessa ottelussa tehdään vastustajakohtaisia säätöjä, niille riittää runkosarjassa oman strategiansa mukainen pelaaminen.
Heikoimmassa ryhmässä olevat joukkueet ovat altavastaajia kaikkia muita paitsi oman ryhmänsä joukkueita vastaan pelattavissa otteluissa. Näin ne joutuvat jokaisessa ottelussa miettimään, millä tavalla ne voisivat raapaista jakson tai jopa voiton. Jos he lähtevät pelaamaan peruspeliään, se ei välttämättä riitä kuin tasaisiin otteluihin ja niukkoihin tappioihin.
Mielenkiintoisimman ryhmän muodostavat viisi haastajaryhmän joukkuetta.
Niillä on kolmenlaisia vastustajia:
Ottelut heikoimman ryhmän joukkueita vastaan niiden pitäisi pääsääntöisesti voittaa. Keskiryhmän muita joukkueita vastaan pelattavista otteluista osa on sellaisia, että ne voivat olla esimerkiksi kotikentällään suosikkeja, mutta osassa otteluissa ne ovat altavastaajia – ja kärkijoukkueita vastaan ne ovat lähes aina altavastaajia.
Yksi kesän avainkysymyksistä onkin se, miten haastajaryhmän joukkueiden kannattaa pelata sellaisissa otteluissa, joissa ne ovat altavastaajia? Riittääkö niille näissä otteluissa oman strategian mukainen sisäpelin pelaaminen vai kannattaisiko niiden muuttaa normaalia pelistrategiaansa ja sitä kautta yrittää horjuttaa vastustajia ja voittaa jaksoja tai kokonaisia otteluita?
Kysymys on käytännössä usein riskitasojen nostamisesta, mutta monessa tapauksessa suurin riski on se, ettei ota mitään riskejä.
Oma arvioni on, että joukkueet, jotka uskaltavat altavastaajina pelata röyhkeämpää ja riskialttiimpaa sisäpeliä, ovat tasaisessa haastajaryhmässä vahvoilla – ja ne, jotka pelaavat liiaksi varman päälle ”omaa peliään”, ovat heikoilla.
Kaudessa on toki muitakin muuttujia. Yksi sellainen on loukkaantumiset. Kärkiseurat kestävät laajempien rinkiensä ansiosta paremmin loukkaantumisia ja hätätilassa ne voivat hankkia pelaajia myös kesken kauden. Huonoimmassa asemassa ovat Imatra, Alajärvi ja Koskenkorva. Jokainen ymmärtää, että jos esimerkiksi Imatra menettäisi Ville-Veikko Ollin pitkäksi aikaa, Imatralla oltaisiin silloin pulassa.
Toinen muuttuja on se, miten kausi lähtee käyntiin. Joukkueet, jotka saavat hyvän lähdön kauteen, saattavat lentää kesällä yllättävän pitkälle. Toisaalta Manse oli hyvä esimerkki viime kesänä toisenlaisesta tarinasta: se oli runkosarjassa tahmea, mutta loppuottelussa kukaan ei kysellyt, miten runkosarja meni.
Nostit Mansen, Sotkamon, Kouvolan ja Vimpelin neljäksi kärkiseuraksi runkosarjassa. Onko niiden keskinäisessä voimasuhteissa eroja?
Manse ja Sotkamo ovat materiaaliltaan ennakolta runkosarjan vahvimmat joukkueet ja sitten tulee Kouvola.
Vimpeli on koko sarjan suurin arvoitus. Se erittäin lyöntivoimainen joukkue, jolle on valtavasti hyötyä omasta kotikentästään, ja vaikka Vimpeliä pidetään sisäpelijoukkueena, se on myös erittäin hyvä ulkopelijoukkue.
Materiaalinsa puolesta Vimpeli voi jopa voittaa runkosarjan, mutta arvoituksellisuus liittyy siihen, saako pelinjohtaja Jussi Parvi joukkueesta kaikki tehot irti. Pelinjohtajan roolia ei pidä ylikorostaa, mutta Vimpelin kaudessa suurimmat paineet kohdistuvat Parviin.
Vimpelin kohdalla kannattaa odottaa rauhassa juhannukseen asti. Siihen mennessä on nähty, onko Parvi Vimpelille uhka vai mahdollisuus. Ääripäät ovat joka tapauksessa kaukana toisistaan, sillä runkosarjan voiton vastapainoksi Vimpeli voi ainoana näistä kärkijoukkueista jäädä runkosarjassa myös neljän parhaan ulkopuolelle.
Kärkijoukkueista silmiinpistävää on se, että vanhat jakolinjat eivät enää päde yhtä selvästi kuin aiemmin.
Sotkamosta ja Kouvolasta sanottiin aiemmin, että ne perustavat pelinsä ennen muuta loistavaan ulkopeliin, mutta Sotkamo on muuttanut selvästi painatusta ja sillä on alkavalla kaudella peräti kuusi kotiutusvoimaista pelaajaa – lyöjäjokerit Roope Korhonen ja Aapo Hiltunen sekä Hannes Pekkinen, Huotarin veljekset ja Veeti Kokko.
Mansella on Superin hurjin kotiuttajatrio – Jukka-Pekka Vainionpää, Perttu Ruuska ja Antti Korhonen –, mutta Mansellakaan ei ole kuutta kotiuttajaa, vaikka Aapo Komulainen säestääkin kolmea supermiestä.
Myös Kouvolalla on hyvä kotiuttajanyrkki – Patrik Wahlsten, Teemu Nikkanen, Elmeri Lieto ja Elias Pitkänen –, mutta Kouvolalla avainkysymys on se, miten paljon vastuuta jaetaan vai kasataanko kaikki hiilet Wahlstenin päälle?
Vaikka Sotkamo oli jopa mestaruusvuosinaan kotiutuksissa lähes yksinomaan Roope Korhosen varassa, viime kauden loppu osoitti Kouvolalle, että yhdellä kotiuttajalla pelaamisessa on omat riskinsä.
Manse, Sotkamo, Kouvola ja Vimpeli muodostavat joka tapauksessa runkosarjan vahvimman nelikon – sillä reunahuomautuksella, että Vimpeli voi jäädä heikoimmillaan TOP4:n ulkopuolelle.
Entä viiden joukkueen haastajaryhmä – voiko sitä jakaa osiin?
Joensuu ja Kitee ovat ennakolta keskiryhmän vahvimmat joukkueet ja on epätodennäköistä, että kumpikaan niistä pelaisi niin huonoa kautta, että ne jäisivät pudotuspelien ulkopuolelle.
Se, miksi laitan tähän haastajaryhmään viisi joukkuetta, on, että mikä tahansa näistä joukkueista voi oman pelaamisensa kautta nostaa sijoituksiaan arvaamattoman korkealle.
Jos Vimpelillä kausi ei menisi putkeen, Kitee, Joensuu ja ehkä myös Kempele voisi olla runkosarjassa jopa neljäs. Myös Hyvinkää ja Pattijoki voivat yllättää, mutta tuskin TOP4:ään asti.
Näiden joukkueiden kaudessa yksi iso muuttuja on juuri se, millaisella pelistrategialla ne lähestyvät otteluita kärkijoukkueita vastaan ja niitä otteluita, joissa ne ovat altavastaajia.
Kitee on Sami Partasen aikana pelannut reilut kaksi vuotta erilaista pesäpalloa kuin muut joukkueet – ja se on tuonut hyvän tuloksen. Nyt myös Kempele ja Pattijoki ovat siirtymässä pelaamaan erilaista ja ennen kaikkea yllätyksellisempää sisäpeliä.
On todella mielenkiintoista nähdä, mitä tekevät Joensuu ja Hyvinkää, joissa molemmissa on uusi pelinjohtaja, Joensuulla Markus Wirzenius ja Hyvinkäällä Eero Pitkänen.
Onko pohjaryhmässä nähtävissä eroja?
Imatralla on Alajärveen ja Koskenkorvaan verrattuna parempi materiaali ja sillä on parhaat lähtökohdat välttää putoamiskarsintaan joutuminen. Mikään ei ole kuitenkaan taattua. Viime kausi ei ollut pelinjohtaja Atte Hakalalta mitenkään vakuuttava näyttö, sillä Imatra oli hiuskarvan päässä pudota Ykköspesikseen.
Nämä joukkueet pelaavat toisiaan vastaansa runkosarjassa vain kuusi ottelua. Kaikki muut 27 ottelua ovat sellaisia, joissa ne ovat altavastaajia – ja jokainen näissä otteluissa hankittu piste voi merkitä enemmän kuin sataa jänistä. Siksi näissä joukkueissa korostuu se, löytävätkö ne keinoja horjuttaa itseään parempia joukkueita vai eivät?
Pohjaryhmässä korostuvat myös loukkaantumiset ja se, miten kausi lähtee käyntiin. Helppo niiden kenenkään alkuohjelma ei ole, mutta niistä otteluista se mahdollinen hyvä alku on vain revittävä.
Runkosarja pelastaa yhden näistä kolmesta joukkueesta, mutta kahdella joukkueella kauden tärkeimmät pelit pelataan vasta runkosarjan jälkeen. Yksi putoaa suoraan Ykköspesikseen, joten putoamiskarsinnassa kannattaa olla iskussa.
