Pep Guardiolan lähtö on maata järisyttävä asia, mutta rankat City-uutiset eivät tähän lopu
Pep Guardiola jättää Manchester Cityn tämän kauden jälkeen. Jukka Rönkä avaa Manchester Cityn ympärillä kuplivaa näytelmää.

Hurjat manageriuutiset jatkuvat entistä hurjempina, sillä useat mediat uutisoivat maanantai-iltana Pep Guardiolan jättävän Manchester Cityn tämän kauden jälkeen. Jukka, miten kommentoit?
Uutinen ei sinällään yllätä, sillä Pep Guardiolan lähdöstä on puhuttu viime vuoden lopulta saakka. Välillä puntari näytti siihen suuntaan, että Guardiola jatkaisi sopimuksensa loppuun asti eli vielä ensi kauden. Välillä pidettiin taas puolivarmana, että Guardiola lähtee jo tänä kesänä ja Enzo Marescasta tulee hänen seuraajansa.
Uutinen ei ole yllättävä, mutta tämä on yksi Valioliigan historian merkittävimmistä uutisista. Guardiola on voittanut Manchester Cityssa kymmenen vuoden aikana kuusi liigamestaruutta, kolmesti FA Cupin, viidesti Liigacupin ja kerran Mestarien liigan. Ja onhan Guardiolalla edelleen mahdollisuus voittaa liigamestaruus myös tällä kaudella.
Guardiola on kiistatta yhdessä Sir Alex Fergusonin kanssa Valioliigan historian menestynein manageri, joten siinä mielessä näyttämöltä poistuu jättiläinen – ja se tekee tästä niin valtavan uutisen.
Nyt on pakko kysyä, liittyykö Guardiolan lähtö Manchester Cityn 115 caseen?
Kyllähän tässä sellainenkin skenaario on mahdollinen.
Kun Manchester Cityn 115 syytettä nousivat ensimmäisen kerran julkisuuteen, Guardiola ilmoitti, että jos City todetaan syylliseksi yhteenkin syytteeseen, hän eroaa saman tien – ei syytteiden vuoksi, vaan siksi, että silloin hänelle on valehdeltu.
Sen jälkeen Guardiola on toki lieventänyt alkuperäistä lausuntoaan, mutta Guardiolan lähdön uutisen vuotaminen julkisuuteen osuu hyvin lähelle toista uutista. Jalkapallotalouden asiantuntija Stefan Borson ennakoi lauantaina, että päätös 115 casessa tulisi heti kauden päättymisen jälkeen.
Jos Borson olisi oikeassa, silloin päätös olisi jo tehty ja olisi todennäköistä, että siitä olisi annettu jonkinlainen indikaatio myös Manchester Citylle.
Varmasti se päätös tulee joku päivä, mutta tässä on turha mennä asioiden edelle ja varsinkaan niin paljon, että Guardiolan lähtö ja 115 case kytkettäisiin pitävästi toisiinsa.
Guardiolan lähdön takana voi olla myös inhimilliset syyt. Hän oli Manchester Cityyn tullessaan kesällä 2016 sitä mieltä, että kolme vuotta on managerille sopiva aika yhdessä seurassa. Nyt tuo sopiva aika on venynyt jo kymmeneen vuoteen.
Guardiola piti Barcelonasta lähtönsä jälkeen vuonna 2012 sapattivuoden, jonka aikana hän asui New Yorkissa, latasi akkujaan ja tutki pelin evoluutiota.
Guardiola on vasta 55-vuotias, joten hän palaa vuorenvarmasti vielä takaisin valmentamaan, mutta en olisi yllättynyt, jos hän pitäisi nytkin sapattivuoden tai jopa kaksi.
Guardiola on sanonut useissa haastatteluissa, että häntä kiinnostaisi valmentaa tulevaisuudessa maajoukkuetta – eikä maajoukkueen tarvitse välttämättä olla Espanjan maajoukkue.
Jos siis pitäisi ennustaa, Guardiola pitää todennäköisesti seuraavaksi sapattia ja tarttuu sitten jonkun maajoukkueen peräsimeen. Hän on espanjalainen, tai oikeammin katalonialainen, ja hän on pelannut Espanjassa, Italiassa, Qatarissa ja Meksikossa ja valmentanut Espanjassa, Saksassa ja Englannissa.
Guardiolan ura ja asuminen New Yorkissa osoittavat, että hän on maailmankansalainen ja siksi hän voi valmentaa hyvinkin yllättävää maajoukkuetta, jos ja kun hän päättää siirtyä jossain vaiheessa maajoukkuevalmentajaksi.
Kuinka varmana pidät Enzon Marescan valintaa Guardiolan seuraajaksi Manchester Cityn managerina – ja millainen valinta hän olisi?
En halua olla kuiva, mutta odotetaan ensin Manchester Cityn virallista ilmoitusta Guardiolan lähdöstä ja sen jälkeen virallista ilmoitusta Marescan mahdollisesta nimityksestä. Lisäksi on odotettava sitä, millainen Manchester Cityn mahdollinen tuomio olisi.
Jos kuitenkin lopputulema on se, että City pelaa ensi kaudella Valioliigassa ja sitä valmentaa Maresca, niin ei siitä mihinkään päästä, että onhan se iso kysymysmerkki Cityn kannalta.
Vaikka Maresca luotsasi Chelsean vuosi sitten seurajoukkueiden maailmanmestariksi ja vaikka Chelsea pelasi parhaimmillaan taktisesti todella hyvää jalkapalloa, niin todellisuus on se, että Maresca ei ole vielä osoittanut vedenpitävästi olevansa raskaimman mahdollisen sarjan valmentaja ja pitkien prosessien suvereeni osaaja.
Se ei tarkoita, etteikö hänestä voisi kasvaa ja kehittyä loistava ja voittava manageri, mutta hänen valmennusuransa ei välttämättä tue tällaista näkymää. Hän sai Serie B:ssä pelanneesta Parmasta potkut heikon menestyksen vuoksi jo puolen vuoden tuherruksen jälkeen ja vaikka hän nosti kaudella 2023-2024 Leicesterin Valioliigaan, hän oli Leicesterin pahan syöksykierteen aikana hyvin, hyvin lähellä potkuja. Siis Mestaruussarjassa pelaavasta joukkueesta
Chelseassakin hänen jakkaransa heilui niin viime kaudella kuin myös tällä kaudella – ja lopulta tilanne ajautui sellaiseen umpisolmuun, että osapuolet päätyivät yhteisymmärryksessä Marescan eroon.
Manchester Cityssa tilanne on toki toinen kuin Chelseassa. Seuraorganisaatio on monin verroin ammattimaisempi ja vakaampi kuin Chelsealla, ja lisäksi Maresca tuntee Manchester Cityn sisäiset virtaukset työskenneltyään ennen Leicester-pestiään Cityssa akatemiavalmentajana ja Guardiolan apulaismanagerina.
Toisaalta on hyvä kysymys, saisiko Maresca Manchester Cityn managerin paikkaa, jollei hänellä olisi aiempaa City-taustaa. En itse asiassa usko, että saisi.
Mutta niin kihelmöiviä kuin kaikki Manchester Cityn ympärillä olevat mahdolliset ja mahdottomat käänteet ovatkin, nyt on vain odotettava – Guardiolan ratkaisua, 115 case-päätöstä ja sitä, onko Maresca Cityn seuraava manageri vai ei.





