PSG ei päässyt Arsenalin kilpikonnan kuoren sisälle, mutta sydämen se mursi
PSG kaatoi Arsenalin Mestarien liigan finaalissa rangaistuspotkukisan jälkeen. Jukka Rönkä purkaa ottelun käänteet.
PSG voitti toisen kerran peräkkäin Mestarien liigan, kun se kaatoi finaalissa Arsenalin rangaistuspotkukilpailun jälkeen. Varsinainen peliaika ja jatkoaika päättyivät 1–1. Jukka, onko rangaistuspotkukisa oikea tapa ratkaista Mestarien liigan voitto?
Varmasti jokainen toivoo, että ottelut ratkeaisivat normaalilla peliajalla tai jatkoajalla, mutta jollakin tavalla voitto pitää ratkaista – ja rankkarit ovat parempi tapa ratkaista voitto kuin entisaikojen uusintaottelut ja välillä käytössä ollut äkkikuolema.
Monet pitävät rangaistuspotkukisaa kolikonheittona, mutta vaikka siinä on myös onnen elementti, kysymys ei ole mistään arvonnasta. Kysymys on ensinnäkin valtavista paineista, jotka rankkareiden antajat joutuvat kohtaamaan. Sen lisäksi kysymys on maalivahtien onnistumisesta ja kyvystä torjua rankkareita.
Maalivahtien takana on myös seurojen analyysiosastot, jotka tutkivat laukojien jokaista jalkaterän asentoa ja vauhtia ja vauhdin suuntaa.
Näistä kaikista muuttujista syntyy se kokonaisuus, jotka rangaistuspotkukisoissa vallitsevat ja jotka ne ratkaisevat.
Tässä mielessä PSG on Mestarien liigan voittonsa ansainnut. Heidän historiankirjoituksessaan se, että voitto tuli tänä keväänä rangaistuspotkukisassa, on kärpäsen ruikkauksen kokoinen marginaalihuomautus.
Arsenalille tämä tekee varmasti kipeää, mutta kuten eräs Arsenalin kannattaja laittoi heti rankkarikisan jälkeen WhatsApp-viestin, että Mestarien liiga olisi ollut kirsikka kakun päälle, mutta tärkeintä on kakku.
Tarkoitti siis sitä, että Arsenalin tärkein tavoite oli voittaa tällä kaudella Valioliigan mestaruus ja päättää 22 vuoden piinaava odotus. Se on saavutettu ja helpottaa varmasti sitä tuskaa, että Mestarien liigan voitto karkasi sen käsistä rangaistuspotkukisassa.
Mennään itse otteluun. Miten sen paketoisit?
Ottelua mainostettiin maailman tämän hetken kahden parhaan joukkueen kohtaamisena vielä sellaisella alaviitteellä, että vastakkain oli maailman paras hyökkäys vastaan maailman paras puolustus.
Jos tämän ottelun perusteella pitäisi päättää, kumpaan jalkapallossa kannattaa ramata, silloin vastaus olisi puolustus.
Juttelimme Joelin (Perovuon) kanssa ottelun aikana ja Joel sanoi osuvasti, että se, kuinka Arsenal puolusti maailman parasta hyökkäystä vastaan, oli jalkapalloa kauneimmillaan. Ei siksi, etteikö jalkapallossa haluttaisi nähdä maaleja, vaan siksi, mitä huippuunsa viety puolustaminen voi parhaimmillaan olla.
PSG:llä ei yksinkertaisesti ollut paikkoja, minne pelata palloja. Ei ollut tilaa, syöttöpaikkoja muodon sisälle eikä tilaa linjan takana. Näin PSG päässyt hyödyntämään nopeita vastaiskujaan ja juoksuja linjan taakse. Kun Arsenal söi PSG:ltä tilan ja vauhdin, PSG oli ihmeissään.
Se, miten Arsenal jäätävän hyvin Arsenal puolusti, ei ollut sattuma. Mikel Arteta muutti kesällä 2024 Arsenalin lähestymistapaa otteluihin ja yksi ase, jonka hän silloin kehitti ja toi Arsenalin pelaamiseen, oli juuri tällainen kilpikonnapuolustaminen.
Siitä saatiin ensimmäinen esimerkki syksyllä 2024 pelatussa ottelussa Manchester Citya vastaan, jossa Arsenal johti toiselle puoliajalle lähdettäessä 2–1, mutta joutui juuri ennen taukoa vajaalle. Silloin Arsenal pysäytti Manchester Cityn lisäajan viimeistä sekuntia lukuun ottamatta.
Arteta on tiennyt koko ajan, että sillä on tämä ase käytössä – ja kun Kai Havertz vei Arsenalin kuuden minuutin jälkeen 1–0-johtoon, sen jälkeen Arsenal vetäytyi kuoreensa – ja vetäytyi sinne mestarillisesti. Ratkaisu tuli suoraan Artetan pelisuunnitelmasta.
PSG:tä pidetään perustellusti maailman parhaana joukkueena hyökkäyspelissä, mutta se sai avausjakson aikana yhden ainoan laukauksen maalia kohtaan ja sen maaliodottama oli vain 0,24 maalia.
Sitten tuli se ottelun kulminaatiopiste, kun ottelua oli pelattu 60 minuuttia. Cristhian Mosquera oli pelannut siihen asti likimain täydellisen ottelun ja pimentänyt lähes täysin Khvitša Kvaratskhelian. Sitten tuli yksi pienen pieni särö, jossa Mosquera kaatoi Kvaratskhelian ja pallo pantiin pisteelle.
PSG:n maalin jälkeen pelin henki muuttui. Tuollaisen kilpikonnamoodin jälkeen on vaikea vaihtaa sormia napsauttamalla hyökkäävämpään jalkapalloon eikä Arsenal saanut kaikkia sylinteriään enää käyntiin koko ottelun ja jatkoajan aikana. Toki vastassa oli huippujoukkue, mutta kyllähän PSG hallitsi 1–1-tasoituksen jälkeen ottelua ja Arsenal pääsi yrittämään maalintekoa lähinnä yksittäisten hyökkäysten kautta.
Oleellista tänä iltana oli, että marginaalit kahden huippujoukkueen välillä olivat olemattomat. Tässä mielessä ottelu oli pelillisesti oodi molemmille joukkueille, mutta urheilun julmien oppien mukaan vain toinen voi voittaa ja toisen on pakko hävitä.
Tänään voittaja oli PSG ja Arsenal häviäjä.
Vielä yksi kysymys: Olisiko Arsenalin pitänyt saada Noni Madueken kaatamisesta toisella jaksolla rankkari?
Fifty-sixty. Tuollaisista tilanteista on vihelletty rankkareita ja moni erotuomari olisi tänäänkin viheltänyt, mutta tuomaria on turha syyttää väärästä tuomiosta. Jalkapallo olisi helppo peli tuomita, jos eri rikkeissä ei olisi myös niitä kuuluisia harmaita värisävyjä.
Tämäkin tuomio menee sinne unohdettujen tuomioiden loputtomalle suolle.
