Jalkapallon uusi isäntä ei katsele pitkään MM-finaalin kaltaista luokatonta kuraa
Jalkapallon MM-kisojen finaalin kauneus on katsojan silmissä. Katsoivatko sitä jalkapallosilmät vai rahan ja markkinavoimien silmät?
Näiden jalkapallon MM-kisojen henki tiivistyi täydellisesti sunnuntaiseen finaaliin. Me katsoimme kyllä jalkapallon suurinta mahdollista näytelmää, mutta katsoimme jotain muutakin.
Katsoimme, mihin suuntaan jalkapallo on menossa.
Me jalkapallopuritaanit näimme kentällä kaksi jalkapalloa pelaavaa joukkuetta, pelitapansa modernisoineen eurooppalaisen huippujoukkueen ja joukkueen, joka yritti roikkua tuloksessa kiinni kaikin mahdollisin keinoin. Ketään ei sentään purtu eikä kukaan käynyt tarpeillaan maalitolpilla, mutta ei se kauaksi koiramaisesti pelanneelta ja käyttäytyneeltä Argentiinalta jäänyt.
Jalkapallon tulevaisuuden kannalta paljon oleellisempaa oli kuitenkin se, mitä amerikkalaiset katsoivat ja näkivät.
***
Fifa on ansiokkaasti muuttanut jalkapallon kahden mantereen urheilusta maailmanlaajuiseksi ilmiöksi. Afrikka ja Aasia vallattiin jo aikaisemmin, mutta maihinnousu Pohjois-Amerikan ja etenkin Yhdysvaltojen kultakentille on vienyt aikansa.
Ampere Analysis -tutkimuslaitoksen mukaan jalkapallo – siis tämä soccer – on ohittanut baseballin ja noussut amerikkalaisen jalkapallon ja koripallon jälkeen maan kolmanneksi suosituimmaksi urheilulajiksi.
Yhdysvallat ei ole kuitenkaan vielä jalkapallomaa, kaukana siitä. Kansainvälinen Jalkapalloliitto Fifa on tämän ymmärtänyt ja siksi me jalkapallopuritaanit ja Fifa lähestyimme näitä MM-kisoja eri kulmasta:
Meille puritaaneille jalkapallo on maailman kauneinta peliä, mutta Fifalle se on bisnestä. Viihdeteollisuutta, jossa vallitsivat samat lainalaisuudet kuin muussakin viihdebisneksessä.
***
Me saatamme nauraa sille, että Hollywood testaa kohdeyleisöiden kanssa, millainen loppu elokuvalle kannattaa valita kahdesta tai kolmesta erilaisesta vaihtoehdosta, jotta katsojat ovat tuotteeseen tyytyväisiä.
Fifa oli tuonut yhdessä amerikkalaisten bisneshaukkojen kanssa MM-finaalin keskelle tähtiesiintyjien ympärille rakennetun viihdespektaakkelin, jonka seurauksena puoliaika kesti 27 minuuttia ja 21 sekuntia.
Oliko siinä minkään valtakunnan järkeä?
Riippuu näkökulmasta.
Saatan juuri ja juuri ymmärtää, jos joku pitää Justin Bieberia jonkin sortin joikujana, mutta miksi ihmeessä hänet ja muut tähtiartistit pitää raahata esiintymään jalkapallo-ottelun keskelle?
Eikö muka pelkkä MM-finaali riitä?
***
Sunnuntainen MM-finaali oli kysymykseen täydellinen vastaus.
Jos tavoitteena on voittaa amerikkalaisten ja muiden uusien katsojien sydämet ja nostaa sitä kautta bisneksen arvoa, tauko-ohjelma oli sen tavoitteen kannalta pelastus.
Jos socceria olisi pitänyt myydä amerikkalaisille MM-finaalin perusteella, mitä he olisivat sunnuntaina nähneet?
He olisivat nähneet ihmeellisen esityksen, jossa toinen joukkue ei edes yritä tehdä maalia eikä pääse yrittämään maalintekoa kuin vasta 115 minuutin nuhjaamisen jälkeen. Toinen joukkue yrittää toki tehdä maalin – ja onnistuukin siinä lopulta kerran –, mutta muun ajan sekin vain hieroo palloa ja käy ruikkaamassa muutaman laukauksen kohti toisen joukkueen maalia.
Tämäkö on nyt sitä maailman hienointa urheilua – ja tästäkö kannattaa maksaa 10 000 tai 20 000 dollarin pääsylippuja?
Ja keitä nämä maailman parhaat jalkapalloilijat muka olivat?
Nuori poika sentään yritti, mutta se setämies, jota vielä pidetään maailman kaikkien aikojen parhaana jalkapalloilijana, pelkästään käveli 115 minuuttia.
Wow, what a great sport!
Jos Fifa olisi tarjonnut sunnuntaina pelkästään jalkapallo-ottelun, osa katsojista olisi pitänyt MM-finaalia huijauksena ja vaatinut rahansa takaisin.
Nyt monille amerikkalaisille jättikalliiden lippujen maksajille ainoa vastine rahoille oli nähdä vilaus Madonnasta, Shakirasta, Bieberista ja muista artisteista ja kuulla heidän esittämiään biisejä.
***
Nämä MM-kisat eivät olleet jalkapallon tulevaisuuden kannalta käänteentekevät kisat, mutta ne vahvistivat entisestään sitä kehityssuuntaa, mihin jalkapallo on kulkemassa.
Voimme toki sanoa, että peli ja urheilu ovat edelleen kaiken keskiössä, mutta todellisuudessa jalkapallolla on jo uusi isäntä ja omistaja – raha.
Voimme pitää kolmen minuutin juomataukoja vastenmielisinä ja buuata niille, ja voimme ihmetellä, miten jalkapallon MM-finaalista pitää tehdä jalkapallo-ottelun ja viihdekonsertin sekoitus, mutta me, tavalliset ja maksavat katsojat, emme omista enää jalkapalloa.
Sen omistaa raha ja rahavirtoja ohjaavat voimat. Fifa ei ole kehityksessä uhri, vaan se on itse juossut kehityksen kärjessä. Jos joku on myynyt jalkapallon rahalle, se on ollut nimenomaan Fifa itse.
Tässä kohtaa ei kannata katsoa tietä, vaan sitä, minne tie johtaa.
Se johtaa entistä vahvemmin suuntaan, jossa jalkapallon kehityskulkua ohjaa ja määrittelee raha.
Peli on vielä säästynyt kohtalaisen ehjin nahoin tässä kehityksessä, mutta ennusmerkit ovat synkeät. Kun rahan valta nousee riittävän suureksi, myös peli joutuu sitä kumartamaan.
Jalkapallo oli paketoitu sunnuntaina upeimpaan mahdolliseen pakettiin, mutta rahan silmissä tuote paketin sisällä oli luokatonta kuraa.
Tällaista kuraa raha ei pitkään katso.





