Mikko Rantanen ei innostu  kuntotesteistä, mutta sanoo olevansa valmis tositoimiin

Mikko Rantanen on yksi alkavan NHL:n kauden megatähdistä ja Dallas Starsin kantavista voimista.

NHL

Mikko Rantanen ei innostu kuntotesteistä, mutta sanoo olevansa valmis tositoimiin

Dallas Starsin suomalaisässä Mikko Rantanen sanoo olevansa valmis tositoimiin viime kautta koetelleiden loukkaantumisten jälkeen.

Mari Salmela
TEKSTI Mari Salmela
JULKAISTU 20.9.2026 | KUVAT All Over Press

Dallas Starsin kesäloma alkoi ajoissa viime keväänä. Joukkue hävisi Minnesota Wildille pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella. Dallas pystyi kahteen voittoon kuuden matsin sarjassa. Tähtihyökkääjä Mikko Rantasen kausi päättyi puolikuntoisena. Edessä oli aikainen kesäloma ja terveysmurheiden vuoksi myös MM-kisat Sveitsissä jäivät väliin.

”Jos kesälomasta tulee pitkä, siitä pitää osata ottaa paras irti ja treenata kunnolla. Keho tuntuu nyt hyvältä ja valmiilta tositoimiin. Olin jo koko kesätreenin ajan sataprosenttisessa kunnossa. Nyt pystyn painamaan heti alusta asti täysillä”, Rantanen lupaa seuran lehdistötilaisuudessa.

Kauden alun kuntotestistä Rantanen ei ole koskaan innostunut.

”Nuoret pelaajat tykkäävät niistä, mutta minä olen jo melkein 30. Sellainen tuo vain lisästressiä. Enpä tiedä kuinka paljon korkeammalle tässä tarvitsee kuntoillessa enää hypätä. Vanhempi pelaaja tuntee jo kehonsa ja tietää onko hyvässä kunnossa.”

Dallasin pelissä on kehitettävää. Viime kaudelle joukkueeseen tuli uusi päävalmentaja Glen Gulutzan, joka tavoiteena on tulevalla kaudella rakentaa tähtipaidoille vaarallinen hyökkäysmalli.

”Se on hyvä juttu. Enemmän hyökkäysvoimaa on aina hyvästä. Se tulee auttamaan joukkuettamme. Meidän divisioonassamme on paljon hyviä joukkueita, joten jo runkosarjassa täytyy painaa täysillä. Hyvä startti on tietysti tärkeä juttu”, Rantanen pohtii.

”Valmentajat katsovat paljon videoita kesäisin ja miettivät miten voimme parantaa peliämme. Heille on varmasti selvää miten tässä edetään.”

Rantasella on silti omiakin ideoita varsinkin hyökkäyksen suhteen.

”Viidellä viittä vastaan voisimme luoda enemmän tilanteita. Viime kaudella olimme usein liiankin opportunistisia hyökkäystekemisessämme. Tällä kaudella tavoite on luoda enemmän paikkoja viidellä viittä vastaan.”

”Tietysti pitää myös puolustaa ja mitä vähemmän antaa vastustajan tehdä maaleja, sitä paremmat mahdollisuudet itsellä on voittaa illasta toiseen. Olemme kuitenkin aika hyviä puolustussuuntaan. Pitää vain löytää enemmän luovuutta sielläkin, sillä se antaa meille enemmän maaleja ja enemmän voittoja.”

Rantanen sanoo pitävänsä Gulutzanin valmennustavasta. Gulutzan peri tehtävän Peter DeBoerilta, joka luotsattavana Rantanen ehti olla kevät kauden DeBoerin alaisuudessa Colorado-Carolina-Dallas -kohusiirtonsa jälkeen. Gulutzan on vakuuttanut Rantasen.

”Hän on vilpitön kanssamme. Jos emme pelaa hyvin hän sanoo sen, mutta hän sanoo myös kun pelaamme hyvin. Itse en pidä siitä, että nostetaan vain negatiivisia asioita, mutta ei pelkät positiiviset huomautuksetkaan ole hyvä juttu. Odotan hänen jatkavan samoilla linjoilla tulevallakin kaudella. Joka ilta on onnistuttava korkealla tasolla. Niin se on, jos haluamme voittaa pelejä.”

Joel Kiviranta palaa Dallas Starsiin. Rantanen pelasi hänen kanssaan myös Colorado Avalanchessa.

”Hän oli Coloradossa todella hyvä pelaaja. Minun viimeisellä kaudellani siellä, hän teki 16 maalia. Hän osaa maalinteon. Hän pystyy myös pelaamaan kovaa, jos on tarvis. Hän on kyllä arvokas pelaaja, jos haluaa voittaa joka ilta pelejä. Välillä sellaiset taidot kuin hänellä on, eivät kerää kiitosta”, Rantanen sanoo.

Dallas Starsin runkosarjan pelit alkavat perjantaina 2. lokakuuta St. Louis Bluesia vastaan.