Vimpeli on seitsemän ensimmäisen ottelun jälkeen väistämättömän ratkaisun edessä: sen on päätettävä, jatkaako se tällä joukkueella kauden loppuun vai tehdäänkö Vimpelissä kova mutta varmasti myös erittäin vaikea päätös vahvistaa joukkuetta kesken kauden.

Vimpelillä olisi takataskussaan kolme kovaa valttikorttia – monivuotinen ykköskärki Teemu Isoketo, lukkari Janne Heimonen ja kokenut Tuomo Lönnmark -, joista jokainen olisi Vimpelin kannalta kriittinen vahvistus.

Päätös ei ole kuitenkaan helppo.

Ensimmäinen kysymys on se, nähdäänkö joukkueen vahvistaminen Vimpelissä tarpeelliseksi vai luotetaanko Saarikentällä siihen, että tämä joukkue saavuttaa ne tavoitteet, jotka sille on täksi kaudeksi asetettu.

Jos tavoitteena on vain selvittää tämä kausi jotenkuten läpi, silloin joukkuetta ei ole mitään tarvetta vahvistaa. Vimpeli kuuluu tälläkin ryhmityksellä sarjan tasaiseen keskikastiin, joka jakaa keskenään kärkijoukkueilta jäävät viisi pudotuspelipaikkaa.

Jos Vimpeli on päättänyt, että tämä kausi on eräänlainen välikausi, jonka aikana joukkuetta nuorennetaan tulosten kustannuksella, valittua strategiaa on vaikea kyseenalaistaa. Siinä voi hyvinkin olla oma järkensä, jos vain kaikki avainpelaajat uskovat, että Vimpeli on jatkossakin yksi niistä joukkueista, joilla on oikeasti mahdollisuus voittaa Suomen mestaruus. Vaarana heikossa kaudessa on aina se, että joku avainpelaajista katsoo paremmaksi siirtyä johonkin takuuvarmasti mestaruudesta taistelevaan seuraan.

Materiaali ei riitä

Jos Vimpelissä sen sijaan halutaan tällä kaudella pelata mitaleista ja jopa mestaruudesta, silloin seurajohdon on pakko tehdä jotain – sen tämän kauden seitsemän ensimmäistä ottelua ovat osoittaneet. Nykyisellä joukkueella Vimpeli ei taistele sen enempää mestauudesta kuin mitaleistakaan. Itse asiassa Vimpelin jääminen jopa kokonaan ulos pudotuspeleistä ei ole mahdotonta, vaikka se ajatuksen tasolla siltä tuntuukin.

Olen kritisoinut usein pelinjohtaja Markku Hylkilää, mutta tällä hetkellä Vimpelin suurin ongelma on joukkueen materiaali. Se ei yksinkertaisesti riitä haastamaan kärkiseuroja.

Joukkueelta puuttuu Isokedon kaltainen varma kärki, mikä on vaikeuttanut koko kärjen pelaamista. Ongelmia on lisännyt Olli Heikkalan ailahteleva pelaaminen, mutta Heikkala on selvästi saamassa jälleen juonesta kiinni.

Ykköskärjessä olleet ongelmat ovat heijastuneet takatilanteiden tekemiseen ja siihen, että joukkueen paras ja tärkein kotiuttaja, nelosena pelaava Perttu Ruuska on saanut harvakseltaan kotiutuspaikkoja. Ruuska on lyönyt tällä kaudella seitsemässä ottelussa vasta yhdeksän juoksua eli vajaat 1,3 juoksua ottelua kohden, kun viime kaudella hän löi keskimäärin yli 3,5 juoksua jokaisessa ottelussa.

Vimpelin suurin ongelma on kuitenkin ulkokenttä. Kun Vimpeli voitti viime kaudella runkosarjan, sen ulkokentästä lyötiin 30 ottelussa vain 139 juoksua, mikä oli selvästi vähiten koko Superissa. Tällä kaudella Vimpelin ulkokentästä on lyöty seitsemässä ottelussa jo 53 juoksua eli ottelukohtainen annettujen juoksujen määrä on noussut 4,6 juoksusta 7,6:een juoksuun.

Vimpelin ulkopelin ongelmana on se, että ulkokentästä löytyy heikkoja lenkkejä, joita vastustajien on helppo painostaa ja hyödyntää.

Tapaus Perttu Ruuska

Yksi ulkopelin suurista kysymyksistä on lukkari Perttu Ruuska. Ruuska ei ole pelipaikkakohtaiseltaan ”koulutukseltaan” lukkari samalla tavalla kuin huippulukkarit.  Ruuska vain päätti, että hän haluaa pelata lukkarina – ja nyt hän sitä tekee. Ruuskan lukkaripeli on oman juttunsa aihe, mutta sanottakoon se jo nyt, että Ruuska ei ole Vimpelin ulkopelin ongelma. Hän on selvinnyt lukkarina alkukaudesta puhtain paperein.

Ruuskaan liittyy kuitenkin Vimpelin tämän kauden menestysmahdollisuuksien kannalta suuri ja vaikea kysymys: kannattaako häntä peluuttaa lukkarina ja numero hihassaan, vai pitäisikö Janne Heimonen houkutella lukkariksi ja siirtää Ruuska takaisin jokeriksi.

Kysymys ei ole siitä, kumpi on parempi lukkari, vaan kumpi on optimaalisempi ratkaisu Vimpelin menestymisen kannalta. Vastauksen tietävät kaikki, mutta haasteena on, kuinka helppoa tai vaikeaa Ruuska on saada palaamaan takaisin jokeripaitaan.

Peli ja tilastot eivät tässä kohtaa jätä kuitenkaan sijaa tulkinnoille. Vimpeli hukkaa nyt valtaosan yhden Superin parhaimman kotiuttajan tehoista peluuttamalla häntä lukkarina ja numero hihassaan – ja siihen Vimpelillä ei olisi varaa.

Myös Isokedon mahdollinen paluu ykköseksi olisi yhtä idioottivarmasti Vimpelin sisäpeliä parantava asia kuin Ruuskan siirtäminen takaisin jokeriksi. Isokedon rooli ja merkitys korostuu etenkin kärkijoukkueita vastaan pelattavissa otteluissa, joissa jaksot ja koko ottelut ovat äärimmäisen vähäjuoksuisia. Isoketo ei ole ulkona vahvimmillaan, mutta olisi silti selvä vahvistus myös ulkopelissä pelasipa hän sitten linjassa tai takakentällä.

Tuomo Lönnmark olisi edelleen kovan luokan vahvistus ulkopelissä ja paikkaisi yhtä Vimpelin heikkoutta, etukenttää.

Vimpeli saisi Lönnmarkin ja Isokedon myötä muokattua ja viilattua ulkokenttänsä sellaiseen koostumukseen, että se kestäisi jälleen vertailun Superin muiden kärkijoukkueiden ulkokenttien kanssa.

Dramaattinen ero

Mitä siis Vimpelin kannattaisi tehdä?

Aloitetaan helpommasta.

Jos Vimpeli jatkaa nykyisellä miehistöllään kauden loppuun, se taistelee tasapäisessä keskikastissa ja voi unohtaa mitalihaaveensa. Jos Vimpeli sen sijaan saisi Heimosen, Isokedon ja Lönnmarkin ja Ruuska siirtyisi takaisin jokeriksi, sen osakekurssi muuttuisi dramaattisesti: Vimpeli ei olisi enää keskikastin joukkue, vaan vahva mitaliehdokas, jolla olisi kaikki saumat pelata tällä kaudella jopa loppuottelussa – eikä mestaruudenkaan voittaminen paras kolmesta -järjestelmällä olisi täysin poissuljettu skenaario.

Vimpelin kärki olisi näiden muutosten jälkeen huippuluokkaa, ja kotiutusosasto ja sen roolitus täysin mestaruustasoa. Myös ulkokenttä olisi tuttua Vimpeliä.

Ja sitten vaikeampiin muuttujiin.

Koronakriisi on sotkenut monen seuran taloudelliset laskelmat ja siksi Vimpelissä joudutaan miettimään tarkasti, millaisia taloudellisia riskejä sen kannattaa menestyksen nimissä ottaa – vai onko tällä kaudella pidätettävä vain henkeä ja iskettävä uudelleen tulevina vuosina?

Toinen avoin kysymys on pelaajat: saataisiinko Isoketo, Heimonen ja Lönnmark oikeasti suostuteltua palaamaan ja Ruuska suostumaan palaamaan takaisin jokeriksi?

Ei millään muotoa helppoja kysymyksiä eikä helppoja ratkaisuja, mutta miesten Superin loppukauden kannalta näihin kysymyksiin ja vastauksiin tiivistyy yksi tärkeimmistä muuttujista koko sarjassa.