NHL-kulttuuri elää yksilöistä, ja NHL-kulttuuri määrittää paljon koko lajia.

Viime vuosina NHL:ään on noussut valtava määrä nuoria pelaajia isoon rooliin. On taitoa, on nopeutta, on ketteryyttä. Myös suomalaisia nuoria pelaajia on murtautunut NHL:ään

Yksilökeskeinen pelipuhe on vallannut yhä sijaa, ja osin tuo kulttuuri on ylettynyt Suomeen saakka. Nähdään yksilöitä, ehkä tutkapareja, ehkä kokonaisia ketjullisia. Ei kuitenkaan nähdä peliä, kompleksista systeemiä. Ei siten ymmärretä tuollaisen systeemin lainalaisuuksia ja logiikkaa.

Siksi on erittäin hyvä, että Toronto Maple Leafsin tähtisikermä ei päässyt jatkoon NHL:n pudotuspelien karsintakierrokselta. Columbus Blue Jackets oli sarjassa parempi otteluvoitoin 3–2 ja etenee varsinaisten pudotuspelien ensimmäiselle kierrokselle Tampa Bay Lightningia vastaan.

Toronton tippumista voi pitää jonkinlaisena yllätyksenä, mutta kun tarkemmin miettii, se ei ole yllätys.

Löysää puhetta

Pohjois-Amerikassa mediassa ja ottelulähetyksissä puhutaan pelistä suurpiirteisesti. Sen sijaan laadukasta journalismia tehdään esimerkiksi pelaasiirtomarkkinoiden uumenista tai pelaajien ja joukkueiden otteista edistyneiden tilastojen valossa.

Suomalainen NHL-journalismi ja -puhe menevät melko paljon käsi kädessä Pohjois-Amerikan kanssa. Keskiössä ovat korostuneen paljon pelaajat, pelaajasiirrot, ketjukoostumukset, varausspekulaatiot ynnä muut. Ei peli ja sen dynamiikka. Eivät valmentajat. Eivät valmennus- ja peliprosessit.

Itse pelistä puhutaan NHL:n ympärillä itse asiassa syvällisesti todella vähän. Pohjois-Amerikassa pelipuhe on pääosin löysää, Suomessa sarjan ympärillä melko vähäistä.

Sen, että Toronto tippui – tai miksi vaikkapa Connor McDavidin johtama Edmonton kyykkäsi jälleen – pitäisi pakottaa ihmisiä ymmärtämään kokonaisvaltaisemmin jääkiekon lainalaisuuksia.

Columbus Blue Jackets voitti Toronto Maple Leafsin karsintakierroksella, koska Columbuksen joukkueen yhteistoiminta on koordinoidumpaa kuin Toronton.

Millä tavoin Columbus oli yhtenäisempi?

Columbuksen ja Toronton välinen sarja oli suorastaan kutkuttava. Lähtökohta oli se, että Columbus nojaisi tiiviiseen puolustukseen, jota Toronto pyrkisi taitonsa turvin murtamaan.

Toronton valitettavasti toiminta myös siltä näytti, että se luotti liikaa pelaajiensa taitoon kuin heidän yhteistoimintaansa. Päävalmentaja Sheldon Keefe ruuvaili sarjan aikana joukkueensa pelaamista muun muassa pelin rytmittämistä säätämällä sekä tehostamalla lähituen tarjoamista.

Silti Keefe ei kyennyt vastaamaan pelin ydinongelmiin: siihen, että Columbus puolusti erittäin hyvin pelaajaorientoituneesti eikä toisaalta siihen, että joukkueen puolustusvalmius oli alati heikko.

Ottelusarjan ehkä merkittävin niskalenkki tapahtui Columbuksen puolustusalueen puolustuspelissä, joka peittosi Toronton hyökkäysalueen pelaamisen.

Ensinnäkin Columbus pyrki jo keskialueelta lähtien puolustamaan pelaajaorientoituneesti. Sen sijaan, että viisikko olisi puolustanut staattisesti siniviivojen välissä aluetta, Columbuksen hyökkääjät seurasivat Toronton hyökkääjien kaarilikkeitä kontrollilähdöissä jo ylhäältä asti.

Tavoite oli ensinnäkin vartioida vauhtiin päässeet hyökkääjät, mutta sitäkin merkittävämpi seikka oli se, että keskialueelle ei syntynyt merkittäviä vauhtieroja.

Tiiviissä, aluepainotteisessa keskialueen puolustuspelisysteemissä on usein se ongelma, että pelaajien luisteluvoiman myötä vauhtiero kasvaa erittäin korkeaksi.

Itse puolustusalueen puolustuspelaaminen oli Columbuksella niin ikään pelaajaorientoitunutta. Vastustajat merkattiin nopeasti, ja Columbuksen pelaajat pysyivät tiukasti oman pelaajansa ja maalin välissä.

Columbuksella on käytännössä kaikki pelaajat sellaisia, jotka kykenevät puolustamaan omalla alueella yhdellä yhtä vastaan -tilanteen puhtaasti ja peliä edistävästi. Mailankäyttö ja sijoittuminen oli hiottu. Mailat olivat aktiivisesti ulkona, mutta Columbus pystyi puolustamaan jäähyttömästi.

Samalla Columbus iski kuitenkin ajoittain hyvin terävästi kiekolliseen kiinni.

https://twitter.com/NHL_fi/status/1291728412948692995?s=20

 

Yllä olevaan sarjan kolmannen pelin ratkaisumaaliin kiteytyy paljon niin Columbuksen onnistumisesta kuin Toronton heikkouksista.

Ensin Columbus puolustaa tyypilliseen tapaansa pelaajaorientoituneesti omalla alueellaan. Alexandre Texier tunnistaa terävästi syötön omalle vartioitavalle pelaajalleen, John Tavaresille. Texier iskee huonossa peliasennossa olevaan Tavaresiin kiinni, riistää kiekon ja käynnistää nopean vastahyökkäyksen.

Toronton ongelmista kertoo se, että puolustajaparin toiminta tilanteessa oli hyvin vajaavaista. Etäisyys oli liian pitkä, ja kiekoton puolustaja Morgan Rielly oli tilanteessa seisovin jaloin, mikä heikensi merkittävästi hänen kykyään puolustaa kiekonmenetyksen jälkeen.

Peli on armoton – NHL:ssäkin

Toronton tippuminen ei ollut sattumaa, vaikka sitäkin tiukassa sarjassa saattoi olla mukana. Ennen kaikkea tippuminen oli loogista.

NHL:ssä pelaavat maailman parhaat pelaajat, mutta siitä huolimatta – ja juuri siksi – sarjan yhteydessä on puhuttava enemmän kovasta ytimestä eli pelistä. NHL:ssäkin menestyäkseen siltä ei pääse pakoon: yhteispelin on toimittava, oli kentällä sitten millainen miljoonanippu.

Yksilökeskeinen puhe vääristää kuvaamme jääkiekosta pelinä, jopa kuvaamme pallopeleistä yleensä. Siksi on hyvä, että Toronton heikosti organisoitu tähtisikermä lähti lomille.