Al-Hilal pudotti Manchester Cityn jatkosta seurajoukkueiden MM-turnauksessa voitettuaan Cityn pudotuspelivaiheen avauskierroksella 4-3. Jukka, joko Saudiliiga pitää ottaa vakavasti?

Al-Hilalin voitto Manchester Citysta sekä alkulohkossa pelattu 1-1-tasapeli Real Madridia vastaan ovat toki hienoja saavutuksia ja on ymmärrettävää, että Saudiliigassa pelaavat pelaajat ja muut Saudiliigan puolestapuhujat repivät saavutuksista kaiken mahdollisen irti.

Tässä on kuitenkin muutama asia, jotka on hyvä pitää mielessä.

Ensimmäinen on se, että kysymys on yksittäisistä otteluista. Saudi-Arabia voitti vuoden 2022 MM-kisojen alkulohkon ottelussa Argentiinan 2-1. Se ei tehnyt Saudi-Arabiasta vielä jalkapallon suurmaata eikä se estänyt Argentiinaa voittamasta niissä kisoissa maailmanmestaruutta.

Sama pätee tähän Al-Hilalin voittoon Manchester Citysta. En näe tätä signaalina tulevaisuudesta, vaan yhden ottelun ihmeenä.

Toinen asia on se, että kaikki eurooppalaiset joukkueet eivät välttämättä pelaa seurajoukkueiden MM-turnauksessa siten kuin kysymys olisi elämästä tai kuolemasta. Tässä joudutaan odottamaan vielä vuosikausia tai jopa vuosikymmeniä ennen kuin seurajoukkueiden MM-turnauksen arvostus nousee samalle tasolle kuin suurten maiden omien sarjojen tai Mestarien liigan arvostus.

En sano, että huippujoukkueet olisivat lyöneet kentällä leikiksi, mutta tämä turnaus asettuu jonnekin sarja- ja Mestarien liiga -otteluiden ja kesän harjoitusotteluiden välimaastoon.

Kolmas asia on perspektiivi. Saudiliigaan on hankittu viimeisen kahden ja puolen vuoden aikana lähes miljardilla eurolla tähtipelaajia muualta maailmassa. Se ei kuitenkaan tee Saudiliigasta vielä mitään supersarjaa.

Esimeriksi Valioliiga-seurat käyttivät vuosi sitten pelkästään yhden kesän siirtoikkunassa rahaa pelaajahankintoihin lähes kaksinkertaisen summan verrattuna siihen, mitä kaikki saudiseurat ovat käyttäneet rahaa pelaajakauppoihin kahdessa ja puolessa vuodessa.

Rikkaudet Saudiliigassa jakautuvat myös epätasaisesti. Al-Hilalin riveissä pelaa Sergej Milinković-Savićin, Ruben Nevesin, Leonardon, Malcomin, Kalidou Koulibalyn ja Bonon kaltaisia tunnettuja tähtipelaajia, mutta Saudiliigassa on lukuisia seuroja, joiden riveissä pelaa vain muutama ulkomaalainen pelaaja ja hekin ovat niin tuntemattomia, etteivät edes vannoutuneet jalkapallon seuraajat ole koskaan kuulleet heistä.

Hieno voitto kaikin puolin, mutta tässä ollaan vasta pitkän tien alussa – niin Saudiliigan kuin etenkin seurajoukkueiden MM-turnauksen kehittymisen suhteen.

Seurajoukkueiden MM-turnaus on saanut osakseen rajua kritiikkiä. Esimerkiksi Liverpoolin entinen manageri Jürgen Klopp piti turnausta kaikkien aikojen huonoimpana ideana jalkapallon historiassa. Oletko Kloppin kanssa samaa mieltä?

En. En tokikaan ole syttynyt tästä uudesta seurajoukkueiden MM-turnauksesta, mutta sen tuomitseminen on ennenaikaista.

Jalkapallon historiassa on tehty paljon muitakin uudistuksia, joita vastustettiin aluksi, mutta joihin maailma on myöhemmin rakastunut.

Jalkapallon MM-kisat olivat alkuun monelle maalle kirosana ja esimerkiksi Englanti osallistui ensimmäisen kerran kisoihin vasta vuonna 1950. EM-kisojen järjestämiseen suhtauduttiin aluksi yhtä kylmäkiskoisesti.

Myös joukkuemäärän kasvattamista niin MM- kuin EM-kisoissakin on vastustettu joka kerta. Erityisen rajua vastustus oli 1980-luvun alussa, jolloin MM-kisojen joukkuemäärä nostettiin 16:sta 24:een. Ja nyt ollaan siinä vaiheessa, jossa seuraavissa MM-kisoissa pelaa jo 48 maata.

Jos jalkapallon historia on opettanut meille jotakin, se on opettanut sen, että 30-40 vuoden päästä seurajoukkueiden MM-turnaus on yksi jalkapallon suurturnauksista, joita seurataan samalla kiihkolla kuin jalkapallon muita arvoturnauksia.

Kysymys on vain siitä, mikä on sen muoto – onko se nykyisen kaltainen ”lopputurnaus” vai onko Mestarien liiga laajentunut maailmanlaajuiseksi seurajoukkueiden kilpailuksi, jossa pelaavat maailman parhaat seurajoukkueet muodossa tai toisessa?

On myös hyvä muistaa, miksi seurajoukkueiden MM-turnausta vastustetaan. Sitä vastustetaan siksi, että jalkapallokalenteri on jo muutenkin järkyttävän raskas pelaajien kannalta.

Totta, mutta kysymystä voidaan lähestyä myös filosofisessa mielessä: jos otteluita on liikaa, kenen otteluita kalenterista pitäisi karsia – eli käänteisesti: kenen järjestämiä otteluita pelaajien pitäisi pelata?

Jos esimerkiksi Valioliigan tai La Ligan joukkuemäärä pudotettaisiin 20:stä 18:aan, ottelumäärä putoaisi jokaisella joukkueella neljällä ottelulla – ja joukkuemäärä pudotettaisiin 16:een joukkueeseen, ottelumäärä putoaisi kahdeksalla ottelulla. Silloin nykyisen kaltainen seurajoukkueiden MM-turnaus olisi helppo järjestää vaikka kauden sisällä.

Tai jos esimerkiksi eurooppalaisesta maajoukkuekalenterista pudotettaisiin Kansojen liiga ja karsittaisiin maajoukkuetapahtumien määrää, kalenteri keventyisi samassa suhteessa.

Mutta kuka on valmis tinkimään ja kenellä on valta päättää, mitä otteluita pelataan ja miten paljon? Siitä tässä painissa on tällä hetkellä kysymys.

Seurajoukkueet maksavat pelaajien tähtitieteelliset palkat ja silloin ne haluavat pelata sellaisia otteluita ja järjestää sellaisia kilpailuja, jotka generoivat niille lisää tuloja. FIFA yrittää puolestaan todistaa, että maajoukkuejalkapallosta hyötyvät kaikki pienempiä maita ja ruohonjuuritasoa myöten.

FIFA:n tehtävä ei ole helppo. Sen on yritettävä tasapainoilla yleisen edun ja suurimpien seurajoukkueiden edun välissä ja pitää suurseurat tyytyväisinä, jotta ne eivät kaiva kaapista kirottua Superliigaansa.

Seurajoukkueiden MM-turnausta voidaan toki arvostella, mutta tässä kohtaa on hyvä nähdä suurempi kuva ja se, mistä seurajoukkueiden MM-turnauksessa on oikeasti kysymys ja mistä kulisseissa käydään raakaa vääntöä.

Sitä käydään rahasta ja vallasta seurajoukkueiden ja lajiliittojen kesken.