Andrea Pirlo on helppo nostaa Juventuksen tämän kauden katastrofin kasvoiksi.

Pirlo sai viime kesänä johdettavakseen yhden materiaaliltaan Euroopan ylivertaisimmista joukkueista, jonka olisi pitänyt voittaa kymmenes peräkkäinen Serie A:n mestaruus ja taistella Mestareiden liigan voitosta tappiin saakka.

Ei tullut Torinoon scudettoa, eikä Mestarien liigan voittopokaalia. Tuli sen sijaan pitkä ja murheellinen kausi, joka on vaarassa heittää Juventuksen ulos jopa ensi kauden Mestarien liigasta. Juventus on vielä kiinni Mestarien liiga -paikassa, mutta viidentenä oleva Napoli on siitä vain kahden pisteen päässä, kun pelaamatta on neljä kierrosta.

Tässä yksiulotteisessa maailmassa päävalmentajan on aina huonojen tulosten maksumies. Niin myös Pirlo. Italialainen media ei enää pohdi sitä, saako Pirlo potkut, vaan erotetaanko hänet vielä ennen kauden loppua vai vasta sen jälkeen.

Pirlolla voi olla tuhat ja yksi selitystä, miksi Juventus on ollut Euroopan pääsarjojen tämän kauden suurin floppi, mutta se ei poista hänen omaa vastuutaan. Sillä joukkueella, joka 41-vuotiaalla entisellä tarunhohtoisella pelaajalla on ollut käsissään, olisi pitänyt tehdä erilaista tulosta ja pelata erilaista jalkapalloa.

Pirlolla on hänen antamien haastattelujensa perusteella kaunis kuva siitä, millaista jalkapalloa Juventuksen olisi pitänyt pelata. Ongelmana on ollut vain se, ettei hän ole pystynyt siirtämään visiotaan kentälle. Hänen työkalupakissaan ei yksinkertaisesti ole ollut sellaisia työkaluja, joilla tuo temppu olisi tehty.

Pirlon suurin ongelma valmentajana on ollut kokemattomuus. Se ei ole tarkoittanut vain valmennuksellista kokemusta, vaan elämästä hankittua laajempaa kokemusta. Nykyjalkapallo, varsinkin maailman absoluuttisella huipulla, on valmennuksellisesti niin monimutkainen ja monisyinen, erilaisista ongelmista ja osaongelmista koostuva vyyhti, että ongelmien ratkaiseminen on mahdotonta ilman vahvaa kenttäkokemusta erilaisissa valmennuksellisissa tehtävissä ja ilman laajempaa elämänkokemusta.

Pirlon edeltäjät, Maurizio Sarri, Massimiliano Allegri ja Antonio Conte, ryömivät kaikki ensin alarajoissa ja pienempien seurojen päävalmentajina ja hankkivat siten Juventuksen päävalmentajan tehtävässä vaadittavan kokemuksen.

Pirlolalla sitä kokemusta ei ollut.

Andrea Pirlo aloitti jalkapallon pelaamisen kuusivuotiaana ja pelasi jalkapalloa seuraavat 37 vuotta. Hän pelasi jalkapalloa koko uransa jalkapallotaivaan huipulla, mutta hän vain pelasi, pelasi ja pelasi – tekemättä elämässään mitään muuta tai valmentamatta päiväkään.

Peliuran jälkeen hän kävi suorittamassa UEFA:n A-valmentajalisenssin Covercianossa ja viime kesänä hänet heitettiin Juventuksen päävalmentajaksi. Ilman minkäänlaista valmentajakokemusta.

Kokemattomat kaverit

Moni kokematon keltanokkavalmentaja on saattanut selvitä haastavasta tehtävästään hyvän ja kokeneen valmennustiiminsä avulla. Pirlon ongelmana on ollut, että kaksi hänen tärkeintä ja läheisintä apulaistaan, Roberto Baronio ja Antonio Gagliardi, ovat olleet yhtä kokemattomia kuin Pirlokin.

Heillä kummallakaan ei ole ollut juurikaan kokemusta kenttävalmentamisesta, minkä Cristiano Ronaldon ja Giorgio Chiellinin kaltaiset kokeneet maailmantähdet heti näkevät. Siinä asetelmassa on vaikea saavuttaa minkäänlaista auktoriteettia joukkueen silmissä. Siksi yhtälö oli tuomittu jo alun perin epäonnistumaan.

Baronio on Pirlon entinen lapsuudenaikainen kaveri ja entinen Serie A-tason pelaaja, mutta hän oli ennen Juventusta valmentanut vain muutaman vuoden Italian nuorten maajoukkueita ja Brescian ja Napolin juniorijoukkueita. Nuorten maajoukkueiden valmentaminen on enemmän pelaajien valitsemista ja niiden joukkueiden virittämistä kuin varisnaista kenttävalmennusta, jossa pelaajia kehitetään paremmiksi jalkapalloilijoiksi. Kaiken lisäksi Baronia sai Napolin U19-joukkueesta potkut huonojen tulosten vuoksi.

Gagliardi oli Italiassa arvostettu ja uudistusmielinen analyytikko, mutta hänelläkään ei ollut kokemusta kenttävalmentajana. Hyppy analyytikosta Juventuksen edustusjoukkueen apulaisvalmentajaksi on ollut yksinkertaisesti liian suuri. Itse asiassa mahdoton.

Kokenut käärme

Tilannetta ei helpottanut se, että Juventus palkkasi Pirlon ja hänen valmennustiiminsä tueksi seuran entisen puolustajan Igor Tudorin.

Tudorilla oli kenttäkokemusta päävalmentajana Udinesen, Galatasarayn ja Hajduk Spilitin kaltaista seuroista enemmän kuin muulla valmennustiimin jäsenillä yhteensä. Hänen palkkaamisessaan oli sisäänkirjoitettu epäluottamuslause Pirlolle ja hänen valmennustiimilleen, sillä Pirlo oli ehtinyt pyörittää tivoliaan vain kuukauden.

Yhtälössä oli toinenkin mutta: Tudor on vasta 43-vuotias ja hänen valmennukselliset ambitionsa ovat paljon korkeammalla kuin olla jäsenenä kokemattomassa valmennustiimissä. Italialainen media on pitkin kevättä spekuloinut sillä, että jos Pirlo saisi potkut, Tudor nimettäisiin ainakin loppukauden ajaksi Juventuksen päävalmentajaksi.

Joku kokenut, suurimmat taistelunsa jo taistellut päävalmentaja olisi voinut olla erinomainen apu ja tilanteen rauhoittaja Juventuksessa, mutta Tudorin ja Pirlon välit menivät nopeasti umpisolmuun ja lopulta käytännössä poikki. Tiedot Italiasta kertovat, että esimerkiksi ruokaillessa muu valmennustiimi syö seuran kanttiinissa yhdessä, mutta Tudor yksinään omassa pöydässään.

Todellinen syyllinen?

Eli miksi Juventus on omien standardiensa mukaan pelannut katastrofaalisen kauden?

Siksikö, että Andrea Pirlo on päävalmentajana kokematon?

Vai siksi, että hänen valmennustiiminsä on yhtä kokematon?

Vai siksi, että Tudor on ajanut tilanteen entistä syvemmälle umpikujaan?

Tullaan oleelliseen. Miksi Pirlo on Juventuksen päävalmentaja, ja miksi hänellä on tukenaan kokematon valmennustiimi ja miksi valmennustiimissä on kaiken lisäksi omaa etuaan ajava käärme?

Vastaus löytyy vanhasta sanonnasta, jonka mukaan kala alkaa aina mädäntyä päästä.

Juventuksessa kalan pää on seuran puheenjohtaja Andrea Agnelli.

Agnellin perhe on Juventuksen suurin omistaja ja se on johtanut Juventusta vaihtelevalla menestyksellä. Välillä on mennyt hyvin, välillä huonommin. Välillä lakeja on noudatettu, välillä ei.

Yhdeksän peräkkäistä scudettoa ja nousu Italian ykkösseuraksi on kova saavutus, mutta Andrea Agnellin viimeaikaiset näytöt eivät häikäise. Maurizio Sarrin palkkaaminen oli erinomainen veto, mutta hänen erottamisensa oli peliä ymmärtämättömän miehen tyypillinen virhe. Kuunneltiin mediaa ja kannattajia enemmän kuin peliä.

Niin tehtiin myös Pirlon kohdalla. Hänet nimitettiin ensin Juventuksen U23-joukkueen päävalmentajaksi, mutta jo yhdeksän päivää myöhemmin Juventuksen päävalmentajaksi. Olisi mielenkiintoista tietää, millä mittarilla Agnelli piti Pirloa parempana vaihtoehtona Juventuksen päävalmentajaksi kuin Sarria? Silläkö, että Pirlo on yksi italialaisen jalkapallon suurimmista ja rakastetuimmista pelaajista?

Ja sitten kaikkien katastrofien päälle tuli kaikkien aikojen katastrofi: Agnelli oli keskeinen kirvesmies ja juonija farssimaisesti päättyneessä Euroopan Superliiga -hankkeessa.

Kysymys kuuluu, mitä Juventuksessa tapahtuu seuraavaksi?

Siihen, mitä pitäisi tapahtua on helppo vastata. Agnellin olisi erottava välittömästi – ja valitettavasti myös Andrea Pirlo ja koko hänen valmennustiiminsä olisi pantava vaihtoon. Tuhot ovat niin vakavia ja valmennustiimin auktoriteetti joukkueen silmissä niin murusina, että ne voivat maksaa Pirlolle jopa koko valmennusuran.

Mutta uskooko joku Agnellin vapaaehtoiseen lähtöön tai siihen, että hän erotettaisiin?

Agnellin suku ei omiaan uhraa ja on epätodennäköistä, että Agnelli ymmärtäisi ylimielisyydessään sitä, että hänen olisi aika erota. Itse asiassa se on tässä näytelmässä kaikista mahdottomin vaihtoehto.