Helmareiden EM-kisoja on värittänyt kohu päävalmentaja Anna Signeulin valmennustyylistä ja huonosta ilmapiiristä valmennustiimissä.

Menemättä vielä itse kohun sisällä, tämäntyyppisisä häirintä- ja syrjimistapauksissa on aina hyvä muistaa yksi asia: jokainen osapuoli kokee asiat omalla tavallaan ja jokaisella on tapahtumista ja asioista omat näkemyksensä ja mielipiteensä. On ymmärrettävää, että näkemykset voivat poiketa hyvinkin paljon toisistaan. Siksi myös ”totuuden” kanssa kannattaa olla tarkkana. Se, mitä joku asianosainen sanoo, on toki yksi totuus asioista, muttei välttämättä koko totuus.

Maailma on muuttunut muutenkin sellaiseksi, että asioita ei välttämättä enää tutkita kiihkotta ja perusteellisesti, vaan asia muuttuu usein yhden mediassa olevan heiton tai otsikon perusteella hyvin herkästi vimmaiseksi ajojahdiksi, jossa syytös on sama kuin totuus ja syyttömyysolettaman perään ei kukaan kysele.

Osallistu LeoVegasin ilmaiseen kilpailuun – palkintoina neljä 1000 euron palkintoa sekä 2000 euron pääpalkinto!

Jokainen median toimintaa ymmärtävä tietää, että se, mitä mediassa kirjoitetaan ensimmäiseksi, jää ihmisten mieleen totuutena. Jälkikäteen mahdollisia vääriä väitteitä on vaikea ja usein jopa mahdoton korjata, vaikka alkuperäiset syytökset olisivat olleet kuinka liioiteltua tai vääristyneitä tahansa.

Korostan vielä, että olen puhunut tähän asti yleisellä tasolla. Siihen tasoon kuuluu yhtä lailla myös väärinkäytösten tai syrjinnän uhriksi joutuneen henkilön oikeudet. Olisi yhtä traagista, mikäli ihminen ei saisi oikeutta joutuessaan kokemaan vääryyttä.

***

Signeulia syytetään kohtuuttomista vaatimuksista, valta-aseman väärinkäytöstä, epäasiallisesta ja muun muassa siitä, että hän on vaatinut valmennustiiminsä puhuvan yhteisesti koolla ollessa englantia.

Raskain syyte on ollut kuitenkin se, minkä Signeulin entinen apuvalmentaja Maiju Ruotsalainen nosti esille Ylellä EM-kisojen aattona. Ruotsalaisen mukaan hänen äidiksi tulemisensa olisi nostanut seinän pystyyn hänen maajoukkuevalmennuksessaan.

Kohun ajankohta on harmillinen joukkueen kannalta, mutta pelaajien suunnalta viesti on ollut se, että asiat ovat kunnossa ja joukkuehenki on hyvä. Tähän on kenenkään vaikea muuta sanoa, jos asia tosiaankin on näin.

Tämä on myös tärkeä rajavalli siinä, miten Signeulia kohtaan esitettyihin syytöksiin pitäisi suhtautua ja missä kulkee se raja, mikä päävalmentajalta on ammattiurheilussa hyväksyttävää vallankäyttöä ja toimintaa ja millaisen vaatimustason hän voi asettaa pelaajille ja valmennustiimilleen.

Olen itse pelannut jalkapalloa ammattilaisena ja sanon suoraan, että huippu-urheilu ei ole terveellinen ympäristö kaikille.

Ei fyysisesti, eikä henkisesti.

Huippu-urheilu on äärimmäistä totaalista toimintaa, jossa pelaajien ja valmennuksen on tehtävä kaikkensa menestyksen eteen. Niillä, jotka eivät ole valmiita tähän, ei ole minkäänlaisia mahdollisuuksia saavuttaa omassa lajissaan huippua. Maailman tai Euroopan kärki on useissa lajeissa äärimmäisen kapea ja sinne pääsevät vain hyvin harvat urheilijat.

Today: Sweden vs Switzerland and Netherlands vs Portugal! Play now at LeoVegas!

Tämä koskee erityisesti jalkapalloa. Jos kansainvälisessä jalkapallossa haluaa oikeasti menestyä, vaatimustason on oltava tapissaan. En millään tavoin väheksy huippu-urheiluun uineita pehmeitä arvoja, mutta raaka totuus on, että pehmeät arvot ja huippu-urheilu eivät välttämättä ole aina toimivin yhdistelmä.

Huippu-urheilun kovassa maailmassa tulee väistämättä eteen tilanteita, joista turvallisista tiloista, lempeistä sanoista ja pehmeästä johtamisesta on pakko tinkiä. Urheilijan ja valmentajan on pakko kestää kovia paineita ja kovaa henkistä ja fyysistä rasitusta. Vaikeista asioista on pystyttävä keskustelemaan suoraan ja välillä tunteet väkisinkin kuumenevat, missä ei sinällään mitään ole pelättävää tai sellaista, että sitä pitäisi ehdoin tahdoin välttää.

***

Signeulia kohtaan esitetyt syytökset muistuttavat minua Puolassa kohtaamastani valmentaja Michal Probierzista ja hänen toiminnastaan.

Vaikka Probierzin toiminta oli huomattavasti kyseenalaisempaa kuin mitä toistaiseksi on tullut esiin tässä Signeulin tapauksessa, ei meidän organisaatiossa ollut kenelläkään mitään sanomista herran tai seuran tekemisiin.

Pelaajia rääkättiin metsässä päättömissä juoksutreeneissä, meille ei maksettu palkkaa ja meitä istutettiin tyhjässä toimistossa tunti päivässä. Taustalla oli se, että pelaajia yritettiin kiristää purkamaan sopimukset ilmaiseksi. Minultakin jäi lopulta Puolaan kuusinumeroinen summa rahaa.

Eiväthän ne Puolan tapahtumat mitenkään ylentäviä olleet, mutta elämässä on kuitenkin vielä paljon pahempia asioita kuin edellä mainittu slaavimankeli – tai Signeulin prässi.

Jokaisen urheilijan on tehtävä osaltaan valinta, sulaako hän tällaisen kaltoinkohtelun alla, kestääkö hän sen vai vaihtaako hän maisemaa. On selvää, ettei kaikkien kanssa voi olla kaikista asioista samaa mieltä, eikä tarvitsekaan olla. Jokaisella on myös oikeus pitää puolensa, mutta jalkapallon arkielämässä kysymys on usein lopulta valinnasta, hyppäänkö minä asemalta lähtevän junaan kyytiin vai en – tai jos olen jo hypännyt kyytiin, hyppäänkö junasta pois vai jatkanko matkaa junan kyydissä.

Tästä myös Signeulin tapauksessa on pohjimmiltaan kysymys. Toki Signeulin kanssa on käyty kehityskeskusteluja ja varmasti Signeulin itsensäkin on syytä arvioida kriittisesti omaa toimintaansa, mutta Signeul on rakentanut oman valmentajauransa ja hakenut menestystä niillä opeilla, joihin hän on uskonut ja uskoo edelleen.

Nyt vain jokaisen osapuolen on ratkaistava, haluavatko he olla tekemisessä Signeulin tyylisen valmentajan kanssa? Haluavatko pelaajat tehdä töitä hänen kanssaan, haluavatko valmennustiimin jäsenet ja muut taustahenkilöt – ja viime kädessä: haluaako Palloliitto?

Tähän mennessä Palloliitto on halunnut, sillä Signeuliin liittyvät ongelmat ovat olleet Palloliiton johdon tiedossa jo pitkään. Pääsihteeri Marco Casagrande on yrittänyt luovia kahden rintaman välissä, mutta asiat eivät ole nyt syntyneen kohun perusteella menneet ilmeisen nappiin.

***

Vaikka ymmärränkin tiettyyn rajaan asti Signeulia, en halua silti millään muotoa vähätellä Helmarien valmennustiimin kokemuksia. Varsinkin Maiju Ruotsalaisen esille nostama äiteys on sellainen kysymys, joka on todellakin syytä perata juuriaan myöten.

Huippu-urheilu uran ja äitiyden yhdistäminen ei ole helppo asia ja on väistämätöntä, että äitiys heijastuu huippu-urheilussa tapahtuvaan toimintaan. Sitä ei voi kuitenkaan hyväksyä, jos Ruotsalaisen ura maajoukkueessa on päättynyt siihen, että hän on ilmoittanut ryhtyvänsä äidiksi.

Muuten Signeulin toiminnasta saa kuvan määrätietoisesta, vanhanliiton valmentajasta ja johtajasta, joka on törmännyt seinään ulosantinsa ja ehdottomuutensa kanssa, mihin Helmareissa ei ehkä ole oltu valmiita.

Minä näen tilanteen sen sijaan enemmänkin kovan kansainvälisen vaatimustason ja suomalaisen urheilun yhteentörmäyksestä, johon meillä ei enää vuonna 2022 olla oltu valmiita. Siksi en olisi yllättänyt, että Signeul vetäisi tästä tilanteesta omat johtopäätöksensä ja vaihtaisi EM-kisojen jälkeen maisemaa.

Kuten jo totesin, Signeulin olisi varmasti hyvä hioa omia kulmiaan ja päivittää ulosantiaan ja tapaansa esittää asioita. On täysin tarpeetonta räyhätä omalle valmennustiimilleen vähäpätöisistä asioista, vaikka olisi miten omistautunut tahansa.

Mutta myös suomalaisen jalkapallon ja suomalaisen huippu-urheilun on katsottava itseään tapaus Signeuylin yhteydessä peiliin. Meillä Suomessa on edelleen paljon opittavaa, millaista huippu-urheilu on isossa maailmassa ja maailman huipulla.

Eräs maailmaa nähnyt joukkuekaverini sanoi minulle ennen Ruotsiin lähtöäni osuvan toteamuksen, joka sopii myös tähän tilanteeseen:

”Joel, happy family loppui tähän, tsemiä”.

Kuinka oikeassa hän olikaan. Pelaaminen pehmeiden arvojen ja keskustelukulttuurin luvatussa maassa Ruotsissa oli kuin uimaan opetteleminen aikuisten altaassa.