Turha kierrellä: Antti Pennanen on matkalla Leijonien seuraavaksi päävalmentajaksi. Siihen viittaa oikeastaan kaikki.

Pennanen on koronaviruksen ennenaikaisesti päättämän kauden vuoksi hallitseva Suomen mestari -päävalmentaja, ja hän on ollut apuvalmentajana voittamassa niin alle 20-vuotiaiden maajoukkueessa kuin Leijonienkin apuvalmentajana maailmanmestaruutta. Mestaruuksia löytyy myös Mestiksestä Jukurien päävalmentajana.

41-vuotiaassa Pennasessa on kaikkea, mistä Leijonien päävalmentajat yleensä on tehty. Hän on menestynyt ja kuuma nimi.

Pennasen etuna on myös se, että hän on valinnan kannalta oikeiden ihmisten lähellä. Hänen nurkkauksestaan löytyy yksi Suomen vaikutusvaltaisimmista – ellei vaikutusvaltaisin – jääkiekkotekijä, Jukka Jalonen. Pennanen on myös näköalapaikalla oppimassa Jaloselta ja miten Leijonien toimintaa hoidetaan menestyksekkäästi.

Eikä siinä vielä kaikki. Jääkiekkoliitossa on kaavailtu mallia, jossa Leijonat ja Nuoret Leijonat pelaisivat samankaltaista jääkiekkoa – ja jos Nuorten Leijonien päävalmentaja täyttää valmentajana Leijonien päävalmentajan mitat, seuraava päävalmentaja valitsee itse itsensä menestyksensä kautta.

Pennasen alaisuudessa Nuoret Leijonat pelaa vuorenvarmasti samankaltaista jääkiekkoa kuin Jalosen Leijonat – ja jos Pennanen onnistuu Nuorissa Leijonissa, hänen nousulleen Jalosen seuraajaksi ei olisi esteitä.

Pennasen urakäyrä valmentajana on kovassa nosteessa, mutta mikä mies tämä Pennanen oikeastaan on?

Mies Hikiältä

Vaikka Antti Pennanen on syntynyt Hyvinkäällä, hän asui lapsuutensa ja nuoruutensa Hikiällä, pienen pienessä Hausjärven kylässä, jossa asuu tänä päivänä vain noin 1 200 asukasta.

Pennasen lapsuuden perheeseen kuuluivat poliisi-isä, vaikeasti vammaisten perhekotia pitävä äiti ja neljä isosiskoa.

Pennanen päätyi jääkiekon pariin jo pienenä juniorikiekkoilijana. Hän on Hyvinkään Ahmojen kasvatti, joka siirtyi HPK:n junioreihin 15-vuotiaana. Pennanen oli HPK:n kapteenina A-junioreissa, pelasi viisi liigaottelua Kerhon liigamiehistössä ja palasi yhdeksi kaudeksi synnyinsijoilleen Mestiksessä pelanneeseen Hyvinkään Ahmoihin.

Aikalaiset ovat kuvanneet Pennasta pelaajaksi, jolla liigataso jäi kiinni erityisesti luistelusta.

Jo pelaajana Pennasella sanotaan olleen vahvat omat mielipiteet ja hänelle ominainen juro ja jopa hieman etäännyttävä perusluonne. Pennanen oli jo pelaajana kunnianhimoinen, mutta kun kyvyt eivät aivan riittäneet yltämään niihin tavoitteisiin, jotka hän oli asettanut, hän siirtyi juniorivalmentajaksi HPK:hon.

Junioriuransa varrella hän luotsasi Kerhon B-nuoret kahteen SM-hopeaan, ja hänet valittiin kerran A-nuorten vuoden valmentajaksi.

Pennasen polku huipulle ei ole kulkenut oikoteitä pitkin, sillä hän on kulkenut porras portaalta ylöspäin aina F-junioriportaalta asti. Valmentaminen osoittautui siunaukseksi paitsi HPK:lle myös Pennaselle itselleen.

Juniorivalmentajana Pennanen imi väsymättä muilta taitotietoa ja oppia. Hän soitteli ristiin ja rastiin saadakseen ajatuksilleen sparrausta ja änkeytyi keskusteluyhteyteen vaikka väkisin niiden kanssa, joita katsoi ylöspäin.

Näkemyksiltään ja luonteeltaan Pennasta pidettiin mustavalkoisena, eikä empaattisuutta laskettu varsinaisesti hänen vahvuudekseen.

Vaikka hänelle suunnattu  palaute olisi ollut rakentavaa, sellaiseksi Pennanen ei sitä useinkaan kokenut, vaan hän näki ne hyökkäyksenä itseään kohtaan. Usein palaute keskittyi kanssakäymis- ja kommunikaatiokykyihin. Vaikka Pennasella oli jo nuorena miehenä paljon vahvuuksia, kannustajavalmentajaa hänestä ei saanut hyvällä tahdollakaan. Pennanen oli armoton muille, mutta myös itselleen.

Ehkä tämä nuori mies oli liian kunnianhimoinen kaikessa käskevyydessään, ajateltiin. Mutta oliko hän sen aikaisen jääkiekkokulttuurin lapsena kuitenkaan kovinkaan erilainen?

Ja ehkä Pennanen ajatteli, että jos aitaa kaatui matkalla, sittenpähän kaatui.

Mies ja hänen työnsä

Pennasesta kerätyn hiljaisen tiedon pohjalta toistuu yksi asia: Antti Pennanen on erittäin omistautunut työlleen.

Kun hän saapui HPK:n päävalmentajaksi ennen kautta 2016–17, Pennasessa oli jotain raikasta ja jotain sellaista, mitä HPK tarvitsi. Pennanen tuntui keskittyvän vain ja ainoastaan asiaan – mutta mikä tärkeintä, hänellä oli suunnitelma, jolla käännettäisiin pohjamudissa rypeneen seuran kurssi.

Pennasta sai harvoin kiinni löysistä puheista. Eikä hän ollut mikään perushokiniilo, joka ei ymmärtäisi ympäröivästä yhteiskunnasta tuon taivaallista. Hän halusi oppia kaikesta saatavilla olevasta informaatiosta uutta jääkiekosta ja johtamisesta, ja haki vaikutteita yli laji- ja urheilurajojen.

Sekin toistuu, että Pennasen suurin vahvuus – aggressiivinen suhtautuminensa työhön – on hänen kiistaton vahvuutensa, mutta paradoksaalisesti myös hänen suurin heikkoutensa.

Vahvuus se on siksi, että Pennanen on kehittynyt maan parhaaksi valmentajaksi joukkueen ja yksilön pelinopeuden kehittämisessä. HPK:n mestaruudessa Pennasen kyky ymmärtää ja kehittää peliä oli avainasemassa.

Pennanen uskoi siihen, että alivoimaisenakin on uskallettava hyökätä, ja hyökkäysalueella HPK:n vyöryttelevästä kulmapelaamisesta tuli käsite. Ilman kiekkoa Pennasen joukot osasivat antaa oikea-aikaisen prässin menettäessään kiekon hyökkäysalueella, mutta myös vetäytyä pelin alle, jos peli kutsui sitä. Puolustuspelissä HPK pystyi ohjaamaan peliä kulmiin ja pakottamaan vastustajat usein ampumaan kaukaa tai huonoista kulmista estäen näin laukaukset parhailta maalintekosektoreilta.

Pelitavan pohjaa muodostivat lajianalyysi ja tilastot. Avainasemassa on myös Pennasen kyky opettaa peliä ja valmistaa harjoitepankillaan pelin muokkaamista. Suomalaisessa jääkiekossa on useita valmentajia, jotka teorian tasolla osaavat pelin, mutta teoria ei siirry paperilta jäälle. Pennasella sen sijaan siirtyy.

Heikkous aggressiivinen suhtautuminen työhön on siksi, että Pennasella on voimakasta taipumusta syttyä ja jopa hurahtaa uusiin asioihin hänen etsiessään väsymättömästi kilpailuetua.

Ikuinen oppija

Antti Pennanen imee ihmisistä ja heidän kanssaan käydyistä keskusteluista uutta tietoa ja osaa haravoida seasta yksittäisiä asioita – useammin oikeita, mutta toisinaan myös utopiaa ja jopa suoranaista kuonaa. HPK:n syvästä ytimestä on vahvistettu, että Pennanen olisi halunnut rakentaa jopa verilaboratorion. Paljon pyydetty HPK:n resrusseilla toimivalta seuralta.

Yksi harha-askel Pennasen uralla on myös, että HPK tärveli kautensa 2017–18 epälajinomaiseen fysiikkavalmennukseen. Pennasen päätösten myötä fysiikkapuolen todellisen osaajan, apuvalmentaja Timo Turusen, tilalle HPK:n fysiikkavalmennuksesta saapui vastaamaan kesällä valmennustiimin ulkopuolinen Samuli Perälä, joka omilla verkkosivuillaan mainostaa itseään ”kehonkuulijaksi”.

Vaikka huuhaakellojen olisi ehkä pitänyt soida, ne eivät Pennasen korvissa kilkattaneet. Pennasen kunniaksi on sanottava, että hän on julkisesti kantanut tästä virheestä vastuun.

Perälän valinta meni täysin metsään. Perälä osasi vetää oikeista naruista ja hurmata Pennasen puheillaan, mutta kun hänen johdollaan keskityttiin puhtaasti voimaharjoitteluun, jäi aerobinen harjoittelu täysin kesannolle. Pelaajatkin jäivät hämilleen.

Perälä on sittemmin julkaissut vähintäänkin erikoisia salaliittoteoriavideoita esimerkiksi 5G-verkkojen ja koronaviruksen yhteyksistä.

Kun Turunen palasi vastaamaan fysiikasta, sai Pennasenkin pelitapa elämänlangan toimia, kun sitä toteuttivat jääkiekko-ottelun kuormitusta kestävät pelaajat. Umpisolmu lähti purkautumaan.

Tienristeys Nuoriin Leijoniin

Pennasen uralta löytyy myös mielenkiintoinen tienristeys, jossa myös sattumalla oli oma roolinsa.

Yksi Pennasen suuria läpimurtoja valmentajana oli Nuorten Leijonien maailmanmestaruus kotikisoissa 2016. Alun perin toisen apuvalmentajan pestiin kaavailtiin Pasi Nurmista, joka joutui Omskissa kiusallisiin otsikoihin syytteistä, jotka myöhemmin hylättiin. Kun toisena vaihtoehtona ollut Raimo Helminen siirtyi KHL-seura Barys Astanaan, valinta kohdistui lopulta Pennaseen.

Pennasen on täytynyt jo projektin alkuvaiheilla tehdä jonkinlainen vaikutus Nuorten Leijonien silloiseen päävalmentajaan Jukka Jaloseen, sillä Jalosen roolia Pennasen valinnassa HPK:n päävalmentajaksi ei ole syytä väheksyä.

HPK:n hallituslähteet ovat kertoneet, että HPK:n pääomistajan eli HPK ry:n hallitukseen kuuluva Jalonen suositteli Pennasta sanoen tämän olevan erinomainen valmentaja, mutta muistutti myös Pennasen kulmikkaasta luonteesta. Jalosen mukaan HPK saisi loistavan valmentajan, mutta että siinä loistavassa valmentajassa olisi myös kestämistä.

Jalosen puheenvuoron oikeellisuutta ei tarvitse enää miettiä, sillä HPK:n mestaruus keväällä 2019 oli Pennaselle lopullinen läpimurto huippuvalmentajien joukkoon. Myös Pennasen vaikutus Leijonien viime kevään pelitavassa oli suurempi kuin ulospäin on annettu ymmärtää.

Ja paitsi, että Antti Pennanen korjasi HPK:n tuloksellisen kurssin, hän korjasi myös Kerhon taloudellista kurssia niin paljon kuin päävalmentaja suinkin voi. Urheilullinen menestys ja noin 1,5 miljoonaa NHL-siirtokorvausrahoja HPK:n kirstuun olivat omiaan tekemään vielä joitain vuosia sitten vakavissa talousvaikeuksissa olleesta seurasta käytännössä velattoman. Paljoa enempää ei voi päävalmentajalta vaatia.

Uran kovin paikka

Pennasen tie Kerhossakaan ei ollut helppo. Mestaruutta edeltävällä kaudella 2017–18 hän oli uransa kovimmassa paikassa, ja jopa hänen tulevaisuutensa valmentajana näytti synkeältä.

Kun haastattelin Pennasta joulukuussa 2017 HPK:n kotihallin lounasravintolassa, tunnelma oli kolkko. Asiakkaat olivat lähteneet, valot olivat jo sammuksissa ja talvipäivä alkoi jo ulkonakin hämärtyä.

HPK:n alkukausi oli ollut karmeaa taaperrusta ja Pennasen ensimmäisen kauden runkosarjan viidennen sijan tuoma optimismi oli vaihtunut siihen, että HPK oli sarjataulukon pohjalla toiseksi viimeisenä.

Pöydän ääressä istui lyödyn oloinen ja uupunut mies.

Elettiin aikaa, jolloin Pennanen oli käytännössä hoitanut päävalmentajan tehtävien lisäksi myös urheilujohtajan tehtäviä. Mika Toivola saapui seuraan urheilujohtajaksi vasta haastattelua seuranneena kesänä 2018.

Pennanen oli pyrkinyt tekemään oikeastaan kaikkea – kehittämään junioripuolta, vastaamaan pelaajarekrytoinneista ja luomaan urheilustrategiaa. Kaikki aika oli kuitenkin ollut pois valmentamisesta, palautumisesta ja jaksamisesta.

Kulissipeliä

On vaikeaa sanoa, mitä Pennanen itse niistä ajoista tarkalleen ottaen tiesi, mutta HPK:n taustavoimissa oli jopa keskusteltu potkuista. Ei niin vakavasti, että ne olisivat konkretisoituneet mihinkään lopulliseen, mutta keskusteltu siitä tietyissä yhteyksissä kuitenkin oli. Kerrotaan, että jopa Pennasen jääkiekkokummisetä Jukka Jalonen oli joutunut taustalla rauhoittelemaan tilannetta.

Kun haastattelutilanteesta lähdettiin, Pennanen vajosi itsesääliin. Hän puhui jopa siitä, että jos valmentaminen ei lähdekään sujumaan, se ei olisi hänelle kaikki kaikessa. Omien sanojensa mukaan hän pärjäisi kyllä elämässä ilman sitäkin. Puheissa oli samalla jotain valmentamisen raadollisuudesta kertovaa inhimillisyyttä, mutta myös jotain kummallisen pateettista ja alistunutta.

Jokainen Pennasen tunteva tietää, että vaikka hän on myös isä ja aviomies, valmentaminen on hänelle kaikki kaikessa.

Ja Pennanen tietää sen itsekin.

Tämä kaikki kuvastaa Pennasen ääripäiden luonnetta.

Voiton hetkillä hän saattaa humaltua eräänlaiseen hybrikseen ja nähdä itsensä jopa epärealistisen suuressa valossa, valmiina muuttamaan vaikka suomalaisen jääkiekon ja urheilun rakenteet uuteen uskoon niiltä sijoiltaan.

Mutta laskujen hetkellä hän ottaa syöksyt brutaalin raskaasti.

Se tuntuu vaikuttavan myös Pennasen otteeseen valmentajana. Hän osaa olla kova, kun hänellä on voittojen tuoma mandaatti olla sitä, mutta tappioiden hetkellä suksi saattaa lipsua pahastikin.

Jotakin Pennasen persoonasta kertoo sekin, että kun HPK voitti mestaruuden Oulun Raksilassa keväällä 2019, häntä jää korpeamaan voitonhuumassa se, että samaan aikaan jäällä ollut HPK:n juniorivuosien valmentajakollega ja häntä vuosien varrella ajoittain kirpeästikin kritisoinut jääkiekkoasiantuntija Petteri Sihvonen ei tullut onnitteleman häntä.

Olipa pelaajien välittämän tarinan sävyt todellisuudessa mitkä tahansa, oleellista on, että tarina voisi pitää paikkaansa. Ei olisi mitenkään mahdotonta kuvitella, että tämän kaltainen joutava pikkuasia jäisi Pennasta vaivaamaan, vaikka hän oli hetkeä aiemmin saavuttanut uransa makeimman voiton.

Tulevaisuus omissa käsissä

Antti Pennasen tulevaisuuden menestyksen tulee viime kädessä päättämään Antti Pennanen itse.

Suuri kysymys on, rohkeneeko hän olla mitä on – vai lankeaako hän julkisuuden uhriksi ja luomaan kuvaa siitä, mitä hän ei oikeasti paljaimmillaan ole?

Pennasen kohdalla ei myöskään ole täysin varmaa, pystyykö hän keskittymään täysillä siihen tehtävään, joka hänellä nyt on käsillä –  luotsata Nuoret Leijonat menestykseen ja sitä kautta tarttua Leijoien ruoriin kaikkien aikojen leijonavalmentajan jälkeen. Tehtävä ei ole helppo, siksi katseen ei pitäisi harhailla hetkeäkään, sillä Pennasen lopullisen suuruuden määrittämisessä pelataan nyt suurilla panoksilla.

Siitä ei ole kahta sanaa, etteikö Pennasta näillä näytöilläänkin muistettaisi jo nyt hyvänä valmentajana, kävi tulevaisuudessa miten tahansa. Kyse on nyt siitä, nouseeko hän vielä luokkaa korkeammalle – kaikkien aikojen menestyneimpien valmentajien aateliin. Sinne Pennanenkin mieluusti itsensä asemoisi.

Viestit Jääkiekkoliiton sisältä kertovat, että kun Jalonen ja Pennanen jakoivat huippu-urheilujohtaja Rauli Uraman tehtävät keskenään, kasvanut valta-asema on jo näkynyt Pennasessa.

Jatkossa Pennasen leiviskälle kuuluu Nuorten Leijonien päävalmentajatehtävien lisäksi poikien U20−U16-maajoukkuetapahtumien seuranta ja yhteenvedot, Suomi-kiekon painopisteiden jalkauttaminen seurakenttään, maajoukkuepelaajien pelaajapolun seuraaminen ja kehittäminen seuratasolla, kilpasarjojen rakenteiden ja toimintamallien kehittäminen ja Mestis-yhteistyö, urheiluakatemiatoiminta ja jääkiekkolehtoreiden sisällöllinen johtaminen, KiHun kehittämishankkeet ja Jääkiekon kehityskeskuksen sisällöllinen johtaminen. Lisäksi Pennanen toimii myös Jääkiekkoliiton erotuomarivaliokunnan jäsenenä.

Kysymysmerkkejä

On mielenkiintoista nähdä, miten Antti Pennanen osaa näitä prosesseja johtaa. Hänen toimintatapansa on tähän saakka ollut kaikessa uudistamishalussaan sellainen, jossa tanner on tömissyt ja aitaa kaatunut.

Pennasen kerrotaan esiintyneen isolla egolla my way or the highway -tyylillä, mikä on herättänyt hänen ympärillään myös ärsyyntymistä.

Lautasella on jälleen paljon, itse asiassa liikaakin, asioita – ja se saattaa olla taas yksi oire Pennaseen liitetystä suuruudenhullun leimasta.

Pennasen on ymmärrettävä, että vaikka hän osaisi asiansa, liitossa olisi paljon kehitettävääkin ja hän tekisi oikeita asioita, sillä ei ole lopulta merkitystä, mikäli hän ei saa oikeita asioita jalkautumaan.

Eivätkä ne jalkaudu, elleivät ihmiset asetu hänen taakseen jalkauttamaan niitä.

Pennasen persoonassa oireellista on, että hän taiteilee jatkuvasti liukkaalla jäällä sen suhteen, tietääkö hän itsekään, mikä hän oikeasti on.

Hän on ilmoittanut julkisuudessa haaveekseen olla terapeutti ja kuvaillut ylevillä sanankäänteillä itseään johtajana. Lisäksi hän on muun muassa ottanut kantaa paikallisesti Hämeenlinnassa Myllymäen koulun puolesta ja ollut huolissaan yhteiskunnallisella tasolla erilaisten instituutioiden asemasta.

Pennanen on itse ilmaissut tänä keväänä roolinsa valmentajana olevan ”mahdollistaja, kysyjä, kuuntelija, auttaja ja tukija”. Valmentaminen on hänelle – Ylelle keväällä antamansa haastattelun mukaan – ”ihmisten kohtaamista ja valmennettavan unelmien mahdollistamista.”

Pennanen on myös kertonut, miten häntä kiehtoo ”ihmismielessä voimavarat ja yhteisöllisyys, ja kuinka me voisimme kunnioittaa ja auttaa toisiamme enemmän.”

Kaikki tämä kuulostaa toki satunnaisen kuulijan korvaan hyvältä, mutta toisaalta voi kysyä, puhuuko tässä ihminen, joka on varma itsestään – vai sittenkin ihminen, jolla on identiteettikriisi?

Sitä paitsi ne, jotka Pennasta tuntevat, ovat jääneet ihmettelemään, puhuuko tässä enää Pennanen vai esimerkiksi Erkka Westerlund tai joku muu kotikutoinen filosofisuuruus?

Kun Pennanen on vielä lähtenyt imitoimaan julkisissa esiintymisissään hieman Kärppien Mikko Mannerin kaikkien kukkien kukkimista kannustavaa julkista otetta, jää välillä ihmettelemään, että montako roolia yhdellä Antti Pennasella voi oikeastaan olla?

Ja jos Pennasesta tulee myöhemmin Leijonien päävalmentaja, voiko hän lopulta enää elää sitä kuvaa todeksi, jota hän itsestään tällä hetkellä luo?

Ja minne on hupenemassa se HPK:n päävalmentajana ensimmäisinä vuosina tuoreita ajatuksia lajista solkenaan esittänyt Pennanen?

Eli suoraan sanoen se Antti Pennanen, joka ei itsekään olisi ehkä voinut sietää sitä julkisuusbrändäystä, jota hän itse itsestään on taipunut toteuttamaan.

Dilemman ytimessä

Pennasta voi tavallaan kuitenkin ymmärtää.

Suomessa valmentajadiskurssi on alkanut edetä sellaiseen pisteeseen, että jatkuvasti tarkempien mikroskooppien edessä valmentajan tulee käytännössä olla täydellisyyttä hipova ihminen.

On oltava samanaikaisesti riittävän pehmeä mutta samalla riittävän kova. Miellyttääkseen suurta yleisöä on esiteltävä lajiasiaa, mutta myös jotain uutta narratiivia pönkittämään innovatiivisen valmentajan mainetta. Ja samalla on oltava myös jotain lajista ymmärtämättömien korvalle valetuoretta johtamispuhetta.

Yleisölle ja valmentajille itselleen ei tunnu riittävän enää se, että valmentaja saa joukkueensa voittamaan pelejä, vaan valmentajan on myös oltava kiinnostava ihminen. Pitää ehkä olla urheilu- ja liikuntapolitiikankin ymmärtäjä ja tulee osata tarjota johtamiseen jonkinlaista uutta näkökulmaa, olipa se asiaa tai pelkkää höttöä.

Myös Pennasella on vaara lipsahtaa luiskaan, jossa hän kadottaa ne asiat, joiden avulla hän nousi suomalaisen valmentajataivaan kirkkaimmaksi nousevaksi tähdeksi. Ei ole väärin väittää, että Pennanen on jo nyt arvoasteikossa jopa kolmen parhaan suomalaisen aktiivivalmentajan joukossa.

Yksi oppitunti, joka Jukka Jalosesta Pennaselle on opittavissa, on, että Jalosen itsetunto riittää olla ”vain” valmentaja. Jalosella ei ole ollut tarvetta kehittää itselleen sivupersoonia. Eikä Jalonen ole juurikaan lähtenyt etsimään uusia keinoja rakentaa itselleen toisenlaisia keinoja menestyä, pelkkä valmentamisen perusperiaatteiden toteuttaminen on riittänyt torijuhlia saavuttaneisiin tekoihin.

Jalosen ja Pennasen läheiset välit herättävät sisäpiirikeskusteluissa myös närkästystä, josta ehkä osaan sotkeutuu myös kateutta. Voikin kysyä, että samalla kun Pennanen seuraa tarkasti kaikkea mitä Jalonen tekee, onko hän omassakin arvoasteikossaan noussut niin korkealle, että ei ole enää monia, joita katsoa ylöspäin. Jalosta hän toki katsoo edelleen ylöspäin.

Pennasen tulee ymmärtää, että hänestä ei tule toista Jukka Jalosta, mutta hänestä voi tulla ensimmäinen Antti Pennanen – menestyvä huippuvalmentaja – mikäli se vain hänelle riittää. Hänestä voi tulla Suomen ykkösjääkiekkovalmentaja, kunhan hän ei ala haikailla suuremmille johtamisfoorumeille.

Pennasella voisi olla opittavaa toiseltakin Jaloselta, Kari Jaloselta. Kun jokin seura tai maajoukkue palkkaa Kari Jalosen, kaikki tietävät mitä hänestä saavat.

Jalosta ei kiinnosta, pitääkö joku häntä riittävän ihmisläheisenä valmentajana, kelpaako hän aikakauslehtien kansien karismaattiseksi kohteeksi tai miten mediaseksikäs persoona hän on. Jalosella on vain yksi missio – voittaa pelejä. Usein hän – ja ehkä juuri siksi – voittaakin mestaruuksia ja tekee sen vielä tekemättä itsestään numeroa tai ympäröivästä hälinästä välittämättä.

Kari Jalonen tuntuu ymmärtäneen, että sellaista tilannetta ei tule, että kaikki hänen toimintatapansa miellyttäisivät kaikkia. Sen sijaan mestaruuksilla on kuitenkin tapana miellyttää.

Kaikki tietävät, että Jalonen on raskas ja kuluttava persoona, joka antaa joskus negatiivistakin palautetta. Se on kaikessa yksinkertaisuudessaan odotusarvo Kari Jalosesta.

Mutta se on ennen kaikkea ansaittu ja johdonmukainen odotusarvo.

Leijona-luokassa

Tätä henkilökuvaa varten olen seurannut Pennasta jo vuosia läheltä. Ehkä liiankin läheltä.

Syy jutun kirjoittamiseen on se, että Pennanen on noussut nyt siihen luokkaan, josta tuleva maajoukkuevalmentaja valitaan. Juuri nyt Pennanen on sen kilpajuoksun kärkihevonen. Ja siksi kriteerit, joilla häntä arvioidaan, ovat kovimmat mahdolliset.

Jos Pennanen valittaisiin nyt Leijonien päävalmentajaksi, hänen kasvutarinansa ei olisi välttämättä vielä siinä vaiheessa, että hän kestäisi sen ristipaineen, joka tehtävän mukana tulee – eikä hän välttämättä olisi johtamisotteeltaankaan vielä tehtävään valmis. Mutta jo kahden vuoden päästä, kun Jukka Jalosen nykyinen sopimus Leijonissa päättyy, tilanne voi hyvinkin olla toinen tilanne – pidemmästä aikaperspektiivistä puhumattakaan.

Pennasen pitää varoa varsinkin Lauri Marjamäen virheitä. Marjamäki antoi vallan ja pelikirjan piirtotussin ensimmäisestä maajoukkuetapahtumasta alkaen väärille tekijöille, kuten entisille suomalaisille NHL-suurlähettiläille.

Pennanen on Marjamäkeä vahvempien mielipiteiden mies, mutta kysymys kuuluu, pystyykö hän pitämään niistä kiinni vai alkaako muiden miellyttämisen kierre.

Pennasen edessä on lopulta kaksihaarainen tie. Niiden polkujen päässä määräytyy se, millainen Pennanen lopulta päätyy olemaan. Onko hän se Pennanen, joka tulee muuttamaan maailmaa ja mihin hänellä on kaikki eväät kasvaa – vai se Pennanen, jonka jääkiekon teatraalinen ja osin narsistinen maailma tulee muuttamaan kaltaisekseen?

Vain toinen näistä kahdesta Pennasesta tulee saavuttamaan ne suuret unelmat ja tavoitteet, jotka tämä nykyinen Pennanen on itselleen asettanut.

 

Julkaisemme kesän aikana näytteinä juttuja aiemmista Elmoista. Syyskuun alussa kaikki lehdessä julkaistut jutut ja osa verkkosivujen sisällöstä siirtyy uuden maksumuurin takana olevaan digipalveluumme. Henkilökuva Antti Pennasesta on alun perin julkaistu Elmossa 6/2020. 

 

Tilaa Elmo edulliseen tarjoushintaan tästä,  ja varmista, että saat jatkossa kaiken Elmon  digisisällön  ja lähes 100-sivuisen lukupaketin kotiina kannettuna joka kuukausi yhdellä ja samalla tilaushinnalla.

 

Lue heinäkuun Elmo ostamalla digilehden irtonumero Lehtiluukusta tai painettu lehti irtonumerona Lehtipisteestä.