Ari-Pekka Liukkonen on elämän jäisten vesien karaisema huippu-urheilija

Ari-Pekka Liukkonen voitti toukokuussa Euroopan mestaruuden 50 metrin vapaauinnissa huippuajalla 21,61. Sillä ajalla pitäisi olla finaalissa Tokiossa, mutta Liukkosen valmistautumista ovat haitanneet erilaiset vammat.

Muu urheiluTokio 2021

Ari-Pekka Liukkonen on elämän jäisten vesien karaisema huippu-urheilija

Ari-Pekka Liukkonen on Suomen uintimaajoukkueen ykkösässä Tokiossa. Päivän tarjottimella myös kreikkalaista viekkautta ja ihanaa Naurua.

Jukka Rönkä
TEKSTI Jukka Rönkä
@JukkaRonka
JULKAISTU 23.7.2021

Lauantai 24.7.:

Ari-Pekka Liukkonen nostatti toukokuun lopussa suomalaisen uinnin olympiahaaveet tappiin, kun hän voitti 50 metrin vapaauinnin Euroopan mestaruuden huippuajalla 21,61.

Riossa ja kaksissa edellisissä MM-kisoissa 2017 ja 2019 Liukkosen ajalla olisi menty heittämällä finaaliin – ja monet laskivat, että jos Liukkonen pystyisi vielä hieman parantamaan EM-kisojen voittoaikaansa, mitalikin olisi mahdollinen. Riossa pronssi irtosi ajalla 21,49, vuoden 2017 MM-kisoissa ajalla 21,43 ja vuoden 2019 MM-kisoissa 2019 ajalla 21,45.

Toiveiden kiihkeyden ymmärtää, sillä Suomen edellisestä olympiamitalista – Jani Sievisen Atlantin kisojen 200 metrin sekauinnin hopeamitalista – on kulunut jo 25 vuotta.

Liukkosen viimeinen suora Tokioon ei ole ollut kuitenkaan optimaalinen. 208-senttinen jätti ei ole voinut harjoitella suunnittelemallaan tavalla. Olo on hänen itsensä mukaan ollut tukkoinen ja hän on kärsinyt muun muassa yläselän krampeista.

Monilla viimeisten viikkojen takaiskut voisivat olla tyrmääviä, mutta 32-vuotias Liukkonen on voittanut urallaan ja elämässään ennenkin monta suurta taistelua, haastetta ja tragediaa.

Liukkosen isoveli Ville menehtyi yhdeksänvuotiaana marraskuussa 1990 jäätyään suojatiellä kuorma-auton alle Liukkosten kotikaupungissa Pieksämäelle. Ari-Pekka oli silloin vajaan kahden vuoden ikäinen. Tapahtuman traagisuutta lisäsi se, että Ari-Pekan pikkusisko, Sofia, syntyi seuraavana päivänä.

Liukkonen on kärsinyt urallaan myös lukuisista vammoista ja sairauksista. Ennen Rion olympialaisia Liukkonen joutui sydämen rytmihäiriöiden vuoksi käymään sydänoperaatioissa. Sen lisäksi hän on kärsinyt mykoplasmasta ja erilaisista selkävaivoista.

Vuonna 2014 Liukkonen kertoi ensimmäisenä suomalaisena mieshuippu-urheilijana olevansa homoseksuaali. Sekin kertoi paljon hänen luonteestaan.

Toukokuussa voittamansa Euroopan mestaruuden jälkeen Liukkonen aiheutti kohun jättämällä väliin Uimaliiton mitalikahvit. Pekka Holopainen paljasti Ilta-Sanomissa, että syynä oli Liukkosen ja Uimaliiton jäätyneet välit, koska Liukkonen oli yhdessä Mimosa Jallowin kanssa kieltäytynyt allekirjoittamasta Uimaliiton urheilijasopimusta.

Liukkosessa on paljon samaa kuin hänen isässään, entisessä maajoukkuelentopalloilijassa Pekka Liukkosessa. Pekka Liukkonen edusti urallaan legendaarista Pieksämäen NMKY:tä sekä Salon Viestiä ja Varkauden Tarmoa.

Ennen kuin suurten salien portit aukenivat Liukkoselle, hän kävi läpi sellaisen psykologisen koulun valmentajalegenda Reino Kosonen opissa ja ohjissa, että monet lentopalloilijat muistelevat sitä edelleenkin sälkäpiitä karmien. Rumasta ankanpoikasesta kuoriutui lopulta kuitenkin yksi Suomen kaikkien aikojen parhaista lentopalloilijoista, joka pelasi A-maajoukkueessa huikeat 198 maaottelua. Kun Liukkonen pelasi viimeisen maaottelunsa 1989, hän oli maaottelutilastossa Pekka Topparin jälkeen kakkosena.

Liukkosen urakka olympia-altaassa alkaa ensi tiistaina, jolloin alkavat hänen kakkosmatkansa, 100 metrin vapaauinnin, alkuerät. Päämatkan, 50 metrin vapaauinnin alkuerät, starttaavat ensi perjantaina.

Suomalaiset: Vesipeto lämmittelee ja Konsta hirnuu

Tokio

Henri Ruoste ja Konsta aloittavat myös oman kisaurakkansa lauantaina.

Suomalaisista lauantaina olympiaurakkansa aloittavat uimari Matti Mattsson ja kouluratsastaja Henri Ruoste hevosellaan Kontestro Db.

Lisäksi Tuomas Sammelvuo luotsaa Venäjän lentopallomaajoukkuetta sen ensimmäisessä olympiaottelussa Argentiinaa vastaan. Petteri Häyrisen mukaan Sammelvuo pelaa kovilla panoksilla, sillä Venäjän pitäisi palata Tokiosta kotiin mitalit kaulassa.

Kahvia kannattaa toki juoda lauantaina, mutta ei vielä mitalikahveja. Itse asiassa Mattssonin avausmatka kisoissa on 100 metrin rintauinti, joka on Mattssonin sivulaji.

Historia: Savolaista viekkautta

Tokio

Ateenan olympialaisten uintikisat uitiin Pireuksen edustalla meressä.

Kreikka halusi varmistaa ennen historian ensimmäisiä nykyaikaisia olympialaisia, että se voittaa kisojen isäntämaana ainakin yhden kultamitalin. Niinpä nuo kierot kreikkalaisvenkurat päättivät ottaa yhdeksi lajiksi 100 metrin vapaauinnin Kreikan laivastoon kuuluneille urheilijoille. Kisaan osallistui kolme uimaria ja kas kas, voittaja oli Kreikan oma poika Ioannis Malokinis. Hänen aikansa 100 metrillä oli 2.20,4 – mikä oli 57,8 heikompi kuin kaikille avoimen 100 metrin vapaauinnin voittaneen Unkarin Alfréd Hajósin voittoaika.

Kreikan huoli oli turha, sillä Kreikka voitti kisoissa yhdeksän muutakin kultamitalia.

Ateenan olympialaisten uintikisat uitiin yhden päivän aikana meressä Pireuksen satamassa. Uimapaikkaa reunustaneilla kallioilla uintikisoja oli seuraamassa arviolta 20 000 katsojaa.

Tilasto: Ei naurata

Reanna Solomon edusti Naurua Ateenan kisoissa 2004.

Tokion olympialaisten pienin osanottajamaa on Nauru, jossa on noin 11 500 asukasta. Nauru osallistui ensimmäinen kerran olympialaisiin Atlantassa 1996. Sitä ennen naurua oli kuultu kuitenkin jo kerran aikaisemmin, sillä Naurun ensimmäinen olympiaurheilija, painonnostaja Marcus Stephen edusti vuoden 1992 olympialaisissa Barcelonassa Samoaa, jonka kansalaisuuden hän oli saanut ennen Barcelonan kisoja.

Stephen ei ollut mikään turha tumppi, sillä hän toimi urheilu-uransa jälkeen Naurun presidenttinä 2007–2011.

Naurulaisten mitalitili olympialaisissa on vielä avaamatta.