Valioliigassa on syntynyt kohu Arsenalin urheilujohtaja Edu Gasparin irtisanoutumisesta, jonka Arsenal vahvisti maanantai-iltana. Jukka, mistä moinen kohu?

Kohu kuvaa sitä valtaisaa muutosta, joka jalkapallossa on tapahtunut viimeisen 20 vuoden aikana.

Jalkapalloseurat olivat aiemmin hyvin voimakkaasti manageri- ja päävalmentajavetoisia. Esimerkiksi Sir Alex Ferguson ja Arsène Wenger edustivat aikaa, jolloin managerit olivat yhden sortin diktaattoreita. Heidän valtansa ulottui valmentamisen lisäksi lukuisiin muihin asioihin. Yksi merkittävä asia oli pelaajien hankinnat ja myynnit, jotka olivat lähes  yksinomaan managereiden päätösvallan takana.

Jalkapallo on muuttunut kuitenkin 2000-luvulla entistä monimutkaisemmaksi lukemattomien muuttujien muodostamaksi kokonaisuudeksi. Kysymys ei ole mistään itsetarkoituksellisesta muutoksesta, vaan siitä, mitä menestyminen huippujalkapallossa tänä päivänä edellyttää.

Yksi henkilö, olipa hän millainen vetten päällä kävelijä tahansa, ei pysty enää hallitsemaan sitä kokonaisuutta, jota huippuseurojen menestyksellinen jalkapalloilullinen toiminta edellyttää.

Tänä päivänä jalkapallo-organisaatioiden menestys perustuu kolmeen keskeiseen tekijään – millaiset omistajat, millainen valmennus ja millainen urheilullinen taustaorganisaatio seuralla on.

Kysymys ei ole enää managerivetoisesta yhden miehen show’sta, vaan kokonaisuudesta, jossa yksi oleellinen tekijä on Edun kaltainen osaaja, kutsuttiinpa häntä seurasta riippuen urheilujohtajaksi, jalkapallojohtajaksi tai miksi tahansa viskaaliksi.

Vaikka rooli ja valta vaihtelevatkin seuroittain, oleellista on, että tällainen edumainen johtaja käyttää suurinta operatiivista valtaa lukuisissa jalkapalloilulliseen menestykseen liittyvissä asioissa – kuka on seuran manageri tai päävalmentaja, keitä pelaajia seura hankkii tai keitä se myy, miten seuran junioriorganisaatiot toimivat ja keihin junioripelaajiin satsataan ja niin edelleen.

Kysymys ei ole tässäkään tapauksessa yhdestä ihmisestä. Manageri ja päävalmentaja on ymmärrettävästi tällaisen johtajan tärkein vastinpari edustusjoukkueeseen liittyvissä asioissa, mutta sen lisäksi hänen allaan on mittavat organisaatiot pelaajatarkkailussa, analyysitoiminnassa sekä pelaajien fyysiseen valmennukseen, suoritustasoon ja terveyteen liittyvissä kysymyksissä.

Sitten tulee vielä seuran hallinnollinen, liiketoiminnallinen ja markkinoinnillinen puoli, jota yleensä johtaa toimitusjohtaja omine organisaatioineen ja juristiarmeijoineen.

Arsenalissa Edu on vastannut jalkapallopuolesta ja siksi hänen irtisanoutumisensa on merkittävä ja samalla myös yllättävä asia.

Edu tuli Arsenaliin kesällä 2019, jolloin Arsenal oli turbulenttisessa murroksessa. Arsène Wengerin aikakausi oli päättynyt vuotta aiemmin ja hänen tilalleen palkatun Unai Emeryn ylle oli alkanut nousta uhkaavia pilviä, jotka lopulta realisoituivat ja johtivat Emeryn potkuihin ja Mikel Artetan palkkaamiseen joulukuussa 2019.

Edu ja Arteta vakauttivat Arsenalin kurssin ja he ovat saaneet Arsenalin koko ajan nousevaan nousukiitoon, joka ei ole vielä saavuttanut huippukorkeutta. Edun hyppääminen kesken tämän nousukiidon tekee hänen lähdöstään yllättävän.

Mikä saa Edun jättämään Arsenalin juuri nyt?

Se on hyvä kysymys. Nyt on uutisoitu, että Edu olisi siirtymässä Nottingham Forestin omistajan Evangelos Marinakisin jalkapallohimmelin johtoon, mahdollisesti toimitusjohtajaksi.

Marinakis on kreikkalainen laivanvarustaja ja liikemies, jonka omaisuuden arvo on noin 3,5 miljardia euroa. Häneltä ei puutu kunnianhimoa eikä rahaa, mutta Arsenalin omistavan Stan Kroenken omaisuuden arvo on yli nelinkertainen ja Marinakisilla on aikamoinen urakka ennen kuin Nottinghamista ja hänen jalkapalloimperiumistaan aletaan puhua samassa lauseessa Arsenalin kanssa.

Edun lähdön syistä ei ole kerrottu mitään virallista, mutta yksi ensimmäisissä arvioissa esillä ollut teoria on se, että Edu olisi halunnut saada itselleen Arsenalin hierarkiassa merkittävämmän roolin ja nousta esimerkiksi toimitusjohtajaksi.

Tämä teoria voi hyvinkin pitää paikkaansa, sillä Arsenalissa vaihtui kesällä toimitusjohtaja ja kulisseissa on valmisteltu isompikin nimityskierros.

Vinai Venkateshamin seuraajaksi uudeksi toimitusjohtajaksi palkattiin Arsenalin jalkapallo-operaatioista vastannut Richard Garlick. The Athletic uutisoi toissa viikolla, että Garlickin paikalla jalkapallo-operaatioiden johtajana marraskuussa aloittaa James King, joka oli aiemmin Arsenalissa lakiosaston johtajana, kunnes siirtyi vastaaviin tehtäviin Jalkapallon pelaajayhdistykseen.

Jos Edu olisi halunnut lisää valtaa, näiden nimitysten yhteydessä sitä olisi hänelle voitu antaa, mutta toimitusjohtajaa hänestä ei tullut eikä Arsenalin organisaatiota muokattu siten, että Edu olisi saanut lisää valtaa muutakaan kautta.

Kingin nimitys voi hyvinkin olla valmistautumista myös Edun lähtöön, sillä monien lähteiden mukaan Arsenalissa on tiedetty jo jonkin aikaa Edun lähtösuunnitelmista.

En olisi huolestunut, jos Arsenalin johto ei vain halunnut antaa Edulle lisää valtaa. Se voi olla toki väärä päätös, mutta yhtä hyvin sille voi olla hyvät perusteet.

Tilanne muuttuisi huolestuttavaksi sitten, jos kysymys oli syvemmästä ja laajemmasta ongelmasta Arsenalin sisällä.

Vakavin uhkakuva olisi se, että Edun ja Artetan projekti alkaisi murentua muista kuin osaamispohjaisista syistä. Esimerkiksi siksi, että Arteta olisi lähdössä tai Arsenalin omistajilta olisi tullut määräys leikata niin paljon kuluja, että Arsenal joutuisi myymään parhaita pelaajia tai Edu ja Arteta eivät voisi tehdä tarvittavia hankintoja.

Mikään ei kuitenkaan viittaa siihen suuntaan. Siksi tämä teoria, että Edu olisi ottanut näistä viimeisistä valinnoista ja organisaatiomuutoksista hieman isompia herneitä nokkaansa, on tällä hetkellä loogisimmilta kuulostava teoria.

Miten suuri uhka Edun lähtö on Arsenalille?

Tässä kannattaa siteerata vanhaa totuutta, jonka mukaan hautausmaat ovat täynnä korvaamattomia miehiä.

Edu on tehnyt kiistatta erinomaista työtä Arsenalissa, mutta Arsenal oli olemassa ja voitti mestaruuksia ja muita pokaaleita jo paljon ennen hänen tuloaan ja niin se tulee tekemään hänen lähdettyäänkin.

Riski olisi moninkertainen, jos Arteta lähtisi samassa ovenavauksessa, mutta Arteta on vakuuttanut olevansa 100-prosenttisen sitoutunut Arsenaliin.

Edun ja Artetan aikana Arsenal on saanut muutenkin rakennettua sellaisen organisaation ja hankittua sen sisälle sellaiset osaajat, että Edun lähdön ei pitäisi heilauttaa laivaa lyhyellä tähtäimellä.

Arsenal on kaiken lisäksi sellaisessa vaiheessa, ettei sen tarvitse uusia koko joukkuetta, kuten Edun ja Artetan tultua Arsenaliin. Nyt kysymys on siitä, että joukkuetta täydennetään hyvin valikoiduilla täsmäostoilla, jotka sopivat Artetan jalkapalloon. Sellaiset ostot Arsenal pystyy tunnistamaan ilman Eduakin – ja Kingin kaltaiset vääntäjät osaavat tehdä heidän kanssaan myös sopimukset.

Edun suurin ansio oli siinä, että siinä vaiheessa, kun Arsenalin piti löytää useille pelipaikoille huippulaatua edullisesti, Edu ”löysi” Martin Ødegaardin, Gabriel Magalhaesin ja Thomas Parteyn kaltaisia pelaajia, joiden hintalaatusuhde oli erinomainen.

Jos nyt Arsenal haluaa hankkia Mohamed Kudusin tai Viktor Gyökeresin, siihen ei enää Edua tarvita.

Pidemmällä tähtäimellä tilanne on toinen. Huippuorganisaatiossa pitää managerin tukena olla sellaisia Edun kaltaisia osaajia, jotka osaavat ja ennen kaikkea ehtivät katsoa ”näkyvän” jalkapallomaailman taakse.

Ødegaardin hankinta on tästä loistava esimerkki. Edu tunnisti – toki yhdessä Artetan kanssa – norjalaisen potentiaalin ja he saivat lainasopimuksen kautta hankittua hänet 35 miljoonalla eurolla pysyvästi, vaikka Real Madrid oli päättänyt, ettei häntä myydä ja vaikka Ødegaard itsekin oli jo jättänyt lainapestinsä jälkeen jäähyväiset Arsenalin kannattajille.

Sellaisten hitaiden ja vaativien grilliruokien valmistamiseen managerin aika ei tänä päivänä riitä, mutta Edun kuuluisat grillaustaidot saivat maaliin yhden viime vuosien loistavimmista kaupoista jalkapallomaailmassa.

Tähän rakoon Arsenalin on löydettävä uusi huippuosaaja, jonka yhteistyö Artetan kanssa toimii ilman nikottelua.

Artetan asema on nyt niin vahva, ettei hänen ylitseen kävellä pelaajahankinnoissa samalla tavalla kuin Unai Emeryn aikana. Emery olisi esimerkiksi halunnut kesän 2019 tähtihankinnakseen Crystal Palacen Wilfired Zahan, mutta Arsenalin silloin jalkapallojohtaja Raul Sanllehi päätti hankkia yli ja ohi Emeruyn toiveen Nicolas Pépén 80 miljoonalla eurolla.

Pépé oli katastrofi ja Emery reilu vuotta myöhemmin työtön manageri.

Sellaiselle suolle Arsenal ei voi palata – enkä usko, että se palaakaan.