Tammikuun siirtoikkuna on kiinni. Jukka, otetaan ensimmäisenä käsittelyyn Arsenal. Ei tainnut mennä aivan suunnitelmien mukaan tämä siirtoikkuna Arsenalilta?

Ei mennyt. Itse asiassa meni aikalailla rukkaseen. Manageri Mikel Arteta vahvisti ennen siirtoikkunan avautumista, että Arsenal tulee olemaan aktiivinen tammikuussa ja vahvistamaan joukkuetta. Ostolistalla olivat maailmanluokan maalintekijä ja keskikenttäpelaaja, mutta lopputulos oli, että Arsenal ei saanut hankittua tammikuussa kuin kaksi amerikkalaista pelaajaa MLS:stä – maalivahti Matt Turnerin ja toppari Auston Trustyn -, jotka hekin siirtyvät Lontooseen vasta kesällä.

Samaan aikaan Arsenalista lähti joko pysyvillä siirroilla tai lainalle Pierre Emerick Aubameyang, Calum Chambers, Sead Kolasinac, Ainsley Maitland-Niles, Pablo Mari ja Folarin Balogun sekä yhdeksän tuntemattomampaa nuorta pelaajaa.

Kun kaiken laskee yhteen, niin lopputulos on tämä: Arsenal ei saanut vahvistettua joukkuetta, mutta päästi edustusjoukkueesta lähtemään kuusi pelaajaa. Näin Arsenalilla on äärimmäisen kapea rinki, jolla sen pitäisi taistella loppukaudella pääsystä Mestarien liigaan. Toki kukaan näistä lähteneistä pelaajista ei ollut enää loppuvaiheessa avauksen pelaaja – ei edes Aubameyang –, mutta on kova riski lähteä pelaamaan loppukautta 16-17 edustusjoukkueen vaatimukset täyttävän pelaajan kanssa. Siinä ei kovin montaa loukkaantumista parane tulla. Esimerkiksi Burnley-ottelussa Arsenalin penkki oli sellainen, ettei niin tuntematonta penkkiä ole Arsenalissa nähty pariinkymmeneen vuoteen.

Mikä sitten Arsenalilla mätti?

Siihen kysymykseen on vaikea vastata. Kaikki paine kohdistuu tietenkin tekniseen johtajaan Eduun, mutta Edua on turha lynkata ennen kuin tiedetään, miksi siirrot eivät toteutuneet. Johtuiko siirtojen kaatuminen Edusta vai Arsenalin johtokunnasta tai pääomistajasta Stan Kroenkesta? Joka tapauksessa jossain epäonnistuttiin ja pahasti.

Ymmärrän toki sen, että siirtomarkkinat ovat varsin viheliäinen viidakko ja suunnitelmien saamisessa maaliin on monta muuttujaa. Otetaan esimerkiksi tapaus Dušan Vlahović. Pidän erittäin järkevänä, että Arsenal teki kaikkensa serbialaisen ostamiseksi, mutta jos Vlahović valitsee Juventuksen, silloin kysymys ei välttämättä ole huonosta asioiden hoitamisesta, vaan Vlahovićin valinnasta.

Olisiko Arsenalin sen jälkeen pitänyt maksaa joku megaluokan siirtosumma esimerkiksi Alexander Isakista, on hyvä kysymys. Lopputulos oli kuitenkin se, että Arsenal ei saanut maalintekijää, jonka se halusi ostaa ja jota se olisi kipeästi tarvinnut. Kuten ei saanut myöskään sitä haluamaansa keskikenttäpelaajaa. Tässä mielessä siirtoikkuna oli Arsenalin kannalta raskas pettymys. Itse asiassa ala-arvoinen esitys. Arsenalin oli tämän siirtoikkunan suurin epäonnistuja Valioliigassa.

Arsenal päästi tosiaankin useita pelaajia lähtemään. Mikä järki siinä oli?

Todennäköisesti Arsenalin johto oli päättänyt, että kuluja on jostain karsittava ja siksi Edu ja Arteta tekivät tilaa uusille hankinnoille. Se on toki sinällään loogista ja pakko hyväksyä, jos se oli tilanne. Mutta se ei poista sitä, että kun ketään ei saatu, niin nyt pelataan erittäin vaarallista peliä todella kapealla miehityksellä.

Aubameyangin tapaus on moniulotteisempi. Olivatpa syyt mitkä tahansa, välirikko oli äitynyt niin pahaksi, että Aubameyang suljettiin pois edustusjoukkueesta, eikä hän esimerkiksi matkustanut muun joukkueen mukana Dubain leirille. Jos välirikko oli niin vakava miltä se näyttää, silloin oli parempi viheltää peli poikki. Aubameyang oli parhaimmillaan sensaatiomainen pelaaja, mutta viimeiset puolitoista kautta hän on ollut vain varjo entisestään. Arsenalille teki myös hyvää päästä eroon hänen 300 000 viikkopalkastaan. Se tarkoittaa, että vaikka Arsenal ei saakaan Aubameyangista siirtokorvausta Barcelonalta, seura säästää hänen palkkakuluissaan lähes 25 miljoonaa euroa.

Mitä tämä kaikki tarkoittaa Arsenalin loppukauden kannalta?

Tämä on se oleellinen kysymys. Jos joku olisi sanonut viime kesänä, että Arsenalilla on realistinen mahdollisuus päästä Mestarien liigaan, sille olisi hymyilty. Mutta nyt fakta on se, että Arsenalilla on erinomainen sauma päästä usean vuoden tauon jälkeen Mestarien liigaan ensi kaudeksi.

Tässä mielessä joukkueen vahvistaminen olisi ollut tässä kohtaa äärimmäiseen järkevää. Mestarien liiga tuo seuroille kaudessa 80-100 miljoonan euron tulot, jopa enemmänkin, jos seura etenee finaaliin asti. Siksi kysymys olisi ollut taloudellisessa mielessä investoinnista, jonka tekemiselle olisi ollut vahvat perusteet.

Toinen kenties vieläkin merkittävämpi asia on Mestarien liigan status pelaajien keskuudessa. Huippupelaajien kynnys siirtyä seuraan, joka ei voi tarjota Mestarien liigan jalkapalloa, on noussut äärimmäisen korkeaksi. Siksi Mestarien liiga -tekijä tulee heijastumaan siihen, millaisia pelaajia Arsenal saa ostettua kesällä – ja sitä kautta todennäköisesti myös siihen, miten se ensi kaudella menestyy.

Jos Arsenalin olisi pitänyt joskus iskeä siirtomarkkinoilla, nyt oli se hetki. Nyt Arsenalin piikkinä on pelaaja – Alexandre Lacazette -, joka on tehnyt 17 edellisessä ottelussa kaksi maalia, joista toisen pilkulta. Ei ehkä ihan optimaalinen tilanne.

En lähde ennustamaan ensi kauden tulojärjestystä, mutta on todennäköistä, että ensi kaudella Mestarien liiga -paikoille on huomattavasti kovempi tungos kuin tällä kaudella. Manchester City, Liverpool ja Chelsea ovat vähintäänkin yhtä vahvoja kuin tällä kaudella ja sen lisäksi Manchester United ja Tottenham tulevat ensi kaudella aivan eri vauhtia kuin tällä kaudella, jolloin molemmat ovat joutuneet vaihtamaan managerinsa kesken kauden. Siksi tämän siirtoikkunan tunaroinnilla voi olla Arsenalin kannalta kauaskantoiset vaikutukset.