Arsenal on ollut yksi kesän siirtomarkkinoiden yllättäjistä. Ei siksi, että Arsenal olisi ostanut tai myynyt yllättäviä pelaajia, vaan siksi, että Euroopan kentille ulos jäämisen jälkeen monet ennakoivat, että Arsenalin olisi kynsittävä kesän aikana uusia pelaajia puolityhjällä kassalla ja yritettävä houkutella heidät seuraan, joka ei voi tarjota pelaajille ensi kaudella unelmaista matkaa Mestarien liigassa tai edes Eurooppa-liigassa tai siinä liigassa, jossa Tottenham tulevalla kaudella pelaa – Konferenssiliigassa.

Mutta sitten mediassa alkoi paukkua. Alettiin väittää, että Arsenalin suuri ja rakastettu omistaja Stan Kroenke olisi valmis lataamaan Edun ja Mikel Artetan kortille 200–250 miljoonan punnan sotakassan. Toki siten, että vastapainoksi Arsenalin piti myydä pelaajia ja keventää palkkakuormaansa.

Kuka siihen uskoi, käsi pystyyn.

En itse usko vieläkään.

***

Englannissa ja jalkapallomaailmassa rakastetaan rahasta puhumista. Eikä vain rakasteta. Pelaajien hyvyys määritellään kannattajien ja jopa jalkapallotoimittajien mielikuvissa sillä perusteella, miten suuri tai pieni pelaajan siirtosumma on.

Kaksi esimerkkiä. Kun Arsenal maksoi kesällä 2018 ranskalaisesta keskikenttäpelaajasta Matteo Guendouzista 7 miljoonaa puntaa, monet Arsenalin kannattajat huokaisivat raskaasti. Miksi me tällaisia turisteja ostamme?

Guendeouzi pelasi seuraavalla kaudella 33 liigaottelua ja hän nousi syyskuussa 2019 jopa Ranskan maajoukkueryhmään – joskaan ei päässyt pelaamaan kyseisissä kahdessa EM-karsintaottelussa.

Kun Nicolas Pépé siirtyi Arsenaliin kesällä 2019 72 miljoonalla punnalla, Englannissa haukottiin henkeä ja Arsenalin kannattajien keskuudessa puhuttiin maailmanluokasta. Ei haukottu eikä puhuttu pitkään. Pépé on osoittautunut yhdeksi kaikkien aikojen Arsenal-flopiksi, olkoonkin, että hän pelasi viime kauden lopussa edes jotenkuten säällisellä tasolla.

Kysymys ei ole nyt siitä, etteikö jotkut siirrot voisi onnistua ja jotkut epäonnistua. Käytän näitä summia vain esimerkkeinä siitä, miten me arvotamme pelaajia siirtosummien kautta. Jos Arsenal olisi ostanut Pépén siirtosummalla kymmenen Guenzouzia, olisiko sitä pitänyt surra vai iloita?

***

Tänä aamuna Arsenalin kannattajat iloitsevat, sillä useat mediat ovat kertoneet Arsenalin päässeen sopimukseen Brightonin kanssa 23-vuotiaan keskuspuolustajan, Ben Whiten, siirtymisestä Pohjois-Lontooseen. Siirtosumma on toppariksi komea – 50 miljoonaa puntaa.

Jos ja kun White siirtyy Arsenaliin, kysymys kuuluu, tekeekö Arsenal hyvät kaupat?

Toki tässä voi sen verran luottaa Arsenalin urheilutoimenjohtajan Edun ja manageri Mikel Artetan silmään, että eivät he 50 miljoonaa puntaa maksaisi huonosta topparista. Mutta pelkkä siirtosumma ei kerro vielä kaikkea. Se, miten hyvä White on, nähdään vasta liigakauden alettua: kuinka hyvin hän sopeutuu Arsenaliin ja Artetan pelitapaan – ja kuinka paljon parempi toppari hän oikeasti on kuin hänen kanssaan samasta oikeanpuoleisen topparin tontista taisteleva Rob Holding, joka maksoi aikoinaan Arsenaliin siirtyessään kaksi miljoonaa puntaa. Toivottavasti on.

Mutta Whiten siirtoon liittyy toinenkin kysymys – kirosana nimeltä Stan Kroenke.

Kuten olen aiemmin kirjoittanut, en pidä Kroenkea ihanteellisena Arsenalin omistajana, mutta seuran omistaminen ei ole kauneuskilpailu eikä omistusta päätetä osakeyhtiöissä kannattajien huutoäänestyksellä.

Kroenken vihaajat saavat edelleen haaveille Daniel Ekin kaltaisten kivojen omistajien perään, mutta tunnustan, että tunnen syvää mielihyvää siitä, että tuo meidän kaikkien vihaama amerikkalaisriistäjä on rahoittanut jälleen 50 miljoonan pelaajakaupan ja mitä ilmeisemmin rahoittaa tänä kesänä vielä jopa 3-5 muuta pelaajakauppaa.

***

Se, ylittääkö ostojen kokonaismäärä 200 miljoonaa puntaa tai 250 miljoonaa puntaa tai paljonko lopulta on Arsenalin tämän kesän ostojen ja myyntien nettoerotus, on toissijaista.

Paljon tärkeämpää on, mitä tämä kertoo Kroenkesta ja hänen pojastaan Joshista.

Kun Arsenal jäi ulos Euroopan kentiltä, siinä kohtaa piti joko säästää tai investoida.

Molempiin strategioihin liittyy omat riskinsä, mutta se, että Arsenal käyttää tässä kohtaa – kun koronakriisi on iskenyt sen talouteen enemmän kuin minkään muun Valioliigan seuran talouteen ja kun sillä ei ole ensi kaudella rahakkaiden europelien tuloja – tuollaisten summien sijoittaminen joukkueen rakentamiseen kertoo Kroenkesta paljon.

Jokainen voi haukkua edelleen Kroenkea vapaasti, muta minä lupaan napata illalla napsin akvaviittia ja kuunnella Spotifyta.

Joskus se, mitä meillä on, on parempi kuin se, mitä meillä ei ole.