Arttu Jurvakaiselle on kova haaste hypätä Hyvinkäälle siirtyvän Perttu Westersundin saappaisiin
Arttu Jurvakainen ottaa Hyvinkään Tahkoon siirtyvän Perttu Westersundin paikan Pattijoen Urheilijoiden pelinjohtajana.
Pattijoen Urheilijat julkisti palkanneensa Arttu Jurvakaisen uudeksi pelinjohtajakseen kaksivuotisella sopimuksella. Jurvakainen johti tällä kaudella Kempeleen Kirin peliä, kunnes Kempele erotti hänet heinäkuussa.
Jurvakainen korvaa Pattijoen pelinjohtajana Perttu Westersundin, joka ElmoTV:n tietojen mukaan siirtyy ensi kaudeksi Hyvinkään Tahkon pelinjohtajaksi.
ElmoTV:n pesäpalloasiantuntijan Pekka Arffmanin mukaan Jurvakainen on kovassa paikassa hypätessään erinomaista työtä tehneen Westersundin saappaisiin.
”Jurvakaiselta puuttuvat edelleen näytöt miesten huippusarjoista. Hänestä kaavailtiin selkeästi pitkäaikaista pelinjohtajaa Kempeleeseen, mutta suuret odotukset eivät täyttyneet ja Kempele vaihtoi kesken kauden hänet Petri Pulliaiseen. Olivatpa syyt potkuihin mitkä tahansa, kysymys oli kuitenkin Jurvakaisen kohdalla selkeästä epäonnistumisesta”, Arffman sanoo.
”Tilanne ei ole helppo Pattijoellakaan. Westersund on ollut keskeinen tekijä pitäessään Pattijoen liekkiä yllä viime vuosien haastavassa taloudellisessa tilanteessa. Westersund ei ole ollut vain erinomainen pelinjohtaja, vaan hän on loistavana valmentajana pystynyt kehittämään pelaajia ja viemään joukkuetta kokonaisvaltaisesti eteenpäin.”
”Kaiken lisäksi Pattijoki muuttuu ensi kaudeksi jonkin verran. Joukkueen ehdottomiin avainpelaajiin lukeutuva elintärkeä pomputtaja Onni Määttä palaa Kempeleeseen. Myös lyöjäjokeri Martti Viitasalolla olisi ottajia, sillä hänen sopimuksensa päättyy tähän kauteen. Joukkueeseen on kuitenkin turha vielä sen tarkemmin pureutua, sillä siirtomarkkinat elävät edelleen myös toiseen suuntaan.”
Hyvinkää ei ole julkistanut vielä Westersundin palkkaamista, mutta ElmoTV:n tietojen mukaan sopimus on jo tehty. Hyvinkään peliä tällä kaudella luotsannut Eero Pitkänen ilmoitti Tahkolle jo aiemmin, ettei hän jatka Hyvinkäällä tämän kauden jälkeen.
”Westersund olisi Hyvinkäältä erinomainen kiinnitys. Hänen näyttönsä puhuvat puolestaan niin pelinjohtajana, valmentajana kuin kokonaisvaltaisena prosessin vetäjänä ja kehittäjänä.”
”Pitkänen oli hyvä palkkaus Hyvinkäältä ja olisi ollut mielenkiintoista nähdä, mihin Tahko olisi hänen valmennuksessaan ja pelinjohdossaan kehittynyt. Nyt homma jäi kauden mittaiseksi, mutta Tahkon ei tarvitse huolestua. Westersund on kovan luokan veto Pitkäsen seuraajaksi ja kuten Pattijoella nähtiin, Westersund hallitsi myös pidempiaikaisen prosessin johtamisen”, Arffman sanoo.





