Arttu Ruuska on nuori kapinallinen, joka uhkaa tuhota uransa pelaamalla väärässä paikassa

Arttu Ruuska pelasi kaksi kautta Kankaanpään Mailassa, kunnes siirtyi viime syksynä Kouvolaan.

Lintu vai kalaPesäpallo

Arttu Ruuska on nuori kapinallinen, joka uhkaa tuhota uransa pelaamalla väärässä paikassa

Arttu Ruuska voisi kehittyä huippuluokan pelaajaksi, mutta Kouvolassa hän pelaa väärässä paikassa ulkona ja todennäköisesti myös sisällä.

Pekka Arffman
TEKSTI Pekka Arffman
JULKAISTU 23.5.2021 | KUVAT Elmeri Elo / All Over Press

Arttu Ruuska

Kuka?

Arttu Ruuska on Vimpelin Vedon ja Ruuskan kuuluisan pesäpalloperheen toinen kultajyvä. Ruuska nousi parrasvaloihin kaudella 2015, jolloin hän pelasi Vimpelin hopeajoukkueessa 29 ottelua. Seuraavalla kaudella Ruuska pelasi 19 ottelua runkosarjassa ja voitti uransa ensimmäisen Suomen mestaruuden. Vuonna 2017 tuli toinen mestaruus ja Ruuska oli finaaliotteluissa Sotkamoa vastaan tärkeässä roolissa, kun hän korvasi ensimmäisen finaalin jälkeen Sami Haapakosken. Ruuskan heittäminen loukkaantumisen vuoksi vajailla tehoilla pelanneen Haapakosken paikalle oli yksi finaalisarjan suurista ratkaisuista.

Seuraavalla kaudella Ruuskan vastuu kasvoi entisestään. Hän pelasi kaudella 2018 kakkosvahtina takuuvarman kauden, mutta varsinaiseen loistoonsa Ruuska ylsi pudotuspeleissä, joissa hän oli kärkilyöntien onnistumisprosenttitilastossa peräti kolmas.

Loistokauden jälkeen Ruuska teki kuitenkin kovan ratkaisun ja päätti lähteä hakemaan vastuuta Kankaanpään Mailasta. Ruuska oli pettynyt siihen, ettei hän kokenut saavansa Vimpelissä luottoa. Sen hän olisi varmasti jotenkin vielä ymmärtänyt, että Haapakoski jatkoi pelaamistaan, mutta sitä Ruuskan – ja monen muun – oli vaikea ymmärtää, miksi ihmeessä Vimpeli hankki Seinäjoelle siirtyneen Henri Puputin tilalle koppariksi Viljo Sillanpään, kun joukkueessa olisi ollut Ruuskan tasoinen pelaaja, jonka ominaisuudet on tehty takana pelaamista varten.

Ruuska pelasi Kankaanpäässä kaksi hyvää kautta ja siirtyi viime syksynä Kouvolaan.

Vahvuudet

Ruuska osa pesäpalloilijana käytännössä kaiken, osan asioista hyvin, osan jopa huippuhyvin. Hän on ulkona erinomainen all-round-pelaaja, joka pystyy pelaamaan käytännössä melkein millä tahansa ulkokentän pelipaikalla lukkaria lukuun ottamatta.

Sisällä Ruuska on erinomainen etenijä. Hän on jalkanopea, ja hän osaa lähteä ja tulla pesille hyvin. Ruuskaa on istutettu kotiuttajan rooliin, mutta hän on parempi vaihtolyöjänä.

Heikkoudet

Ruuska on urheilijana mielenkiintoinen. Hänellä on selvästi kunnianhimoa ja halua kehittyä ja ottaa suurempaa vastuuta, mistä kertoo se, että hän päätti omasta tahdostaan lähteä Vimpelistä, jossa hän oli voittanut kaksi Suomen mestaruutta.

Mutta onko Ruuska sittenkään luonteeltaan samanlainen tyly tappaja kuin hänen pikkuveljensä Perttu?

Myöskään isoveljeä eivät paineet huimaa, mutta jossakin kohdassa uraa valta ja asema on otettava tai olla ottamatta. Pikkuveli on sen vallan ottanut, jopa lukkarina, mutta isoveli ei ole. Hän olisi voinut olla Kankaanpäässä kuningas, mutta kruunu jäi lojumaan hiekkatekonurmelle. Toki hän oli hyvä, paikoin jopa erinomainen pelaaja KaMassa, mutta ruumiiden pesuveden juovat vain kaikista kovimmat gangsterit. Ja siihen Ruuskasta ei ollut.

Ruuska osaa mailassa kaikki lyönnit, mutta hän ei kuitenkaan ole miltään ominaisuudeltaan aivan jäätävintä luokkaa. Kädet eivät ole niin pehmeät, että hän voi pudotella lyhyitä taitolyöntejä suvereenisti etukenttään.

Tulevaisuus

Ruuska on vasta 23-vuotias, joten hänellä on vielä aikaa ja mahdollisuuksia kehittyä huippuluokan pelaajaksi.

Tiellä on kuitenkin muutama kysymysmerkki?

Ensimmäinen on Ruuskan luonne. Miten kova särmä urheilijana hänellä oikeasti on? Pelaaja voi haluta kehittyä Superin parhaaksi pesäpalloilijaksi, mutta se vaatii sitä, että tarvittaessa jossain kohtaa aitaa kaatuu ja tanner tömisee. Ainakaan vielä sitä ei ole Ruuskan kohdalla tapahtunut.

Toinen kysymysmerkki on hänen pelipaikkansa. Kouvola hankki Ruuskan ulkona etumieheksi ja Sasu Toikan korvaajaksi. Ruuska pystyy pelaamaan toki edessä, mutta onko se hänen paras pelipaikkansa? Ei ole. Ruuskan paras pelipaikka on pelata takana, kakkoskopparina. Ja tässä taas se kysymys: Tyytyykö Ruuska siihen, että hänestä tulee – niin kuin varmasti tulisikin – hyvä etumies, vai pitäisikö tässäkin kohtaa mennä aidan läpi ryskeellä sinne, mihin hänet ominaisuutensa parhaimmin sopisivat ja missä hänestä voisi tulla huippupelaaja. Kouvola varmasti voittaa siinä kaupassa, että Ruuska pelaa edessä, mutta voittaako Ruuska?

Sama pätee myös sisäpeliin. Kouvola on kaavaillut hänestä sisäpelissä kolmosta, mikä käytännössä tarkoittaa sitä, että Ruuska pelaa nelosena, koska vaihtajajokeri Juho Hacklin tulee pomputtamaan aina tilanteen Tommi Mäentaustan ja Matti Saukon jälkeen. Näin Ruuskalle tulee paljon kotiutusvastuuta – ja jälleen: hän toki pystyy kotiuttamaan ja vaihtamaan, mutta mikä Ruuskan paras pelipaikka olisi hänen itsensä kannalta?

Vastaan, että sellainen paikka, jossa hyödynnettäisiin hänen suurinta vahvuuttaan – etenemistä. Toki hän voi pelata Kouvolassa myös kuutosena ja olla kakkoskärjen veturi, mutta onko se sitä, mitä Ruuska itse haluaa?

Kolmas kysymysmerkki on seuravalinta?

Kouvola on eri tason joukkue kuin Kankaanpään, mutta riskinä on, että Kouvola ei ole Ruuskan kannalta paras mahdollinen seura – ei varsinkaan hänen ulkopeliroolinsa vuoksi, mutta ei välttämättä myöskään sisäpeliroolin vuoksi.

Vimpeli olisi varmasti Ruuskalle itselleen mieluisin seura, mutta sielläkin vastuu on tiukassa, sillä Ruuskan kanssa samassa, hänen kannaltaan optimaalisessa sisäpelijonossa ovat Mikko Kanala, Olli Heikkala, Elmeri Anttila ja Veli-Pekka Yli-Hirvelä.

Tekipä Arttu Ruuska mitä tahansa, yksi asia on kuitenkin selvä. Olisi valitettavaa, jos hän hukkaisi omat lahjansa ja potentiaalinsa pelaamalla väärässä paikassa – sanan laajimmassa mahdollisessa merkityksessä.

Lintu vai kala?

Lintu, mutta ei vielä kaikista korkeimmalla lentävä lintua. Pääskynen.

 

 

Lue myös: Kalle-Tapio Huusko teki urallaan yhden megalomaanisen virheen – ja se kävi kalliiksi