Asiantuntijan mukaan yksikin suomalaismitali on Tokion MM-kisoissa tiukassa

Krista Tervo heitti kesäkuussa uudeksi Suomen ennätykseksi tuloksen 77,14, jolla hän on maailmantilastossa tällä kaudella kuudentena.

Yleisurheilu

Asiantuntijan mukaan yksikin suomalaismitali on Tokion MM-kisoissa tiukassa

Millaisen mitalikuorman kanssa suomalaiset yleisurheilijat palaavat Tokion MM-kisoista. Yksi mitali olisi kova saavutus, Erkki Mustakari arvioi.

Jukka Rönkä
TEKSTI Jukka Rönkä
@JukkaRonka
JULKAISTU 13.9.2025 | KUVAT All Over Press

ElmoTV:n yleisurheiluasiantuntija, entinen seiväshypyn Suomen ennätys -mies Erkki Mustakari suhtautuu maltillisesti suomalaisten mitaliodotuksiin Tokion MM-kisoissa.

”Toivoa aina voi, mutta huippu-urheilulla toivomisella ei ole merkitystä. Suomalaisyleisurheilijoiden kannalta Euroopan mestaruuskisat ovat tasollisesti sellainen näyttämö, jossa menestystä voidaan ottaa laajemmallakin rintamalla, mutta MM-kisoissa kilpailu on tänä päivänä niin armoton, että mitalit ja pistesijatkin ovat tiukassa ja vaativat maksimaalista onnistumista.”

”Se on tilanne myös Tokiossa. Yksikin mitali Tokiosta olisi jo kova saavutus”, Mustakari sanoo.

Mustakarin mukaan suurimmat toiveet kohdistuvat moukarinaisiin Krista Tervoon ja Silja Kososeen. Tervo on kauden parhaallaan ja voimassa olevalla SE-tuloksella 77,14 maailmantilastossa kuudentena ja Kosonen tuloksella 77,07 seitsemäntenä.

”Heillä kummallakin on mahdollisuus onnistuessaan taistella aidosti mitaleista, mutta mitali vaatii vähintään 75 metrin ylitystä ja todennäköisesti sitäkin pidemmän kaaren, sillä siellä on useampi nainen, joka on heittänyt tällä kaudella yli 78 metriä.”

”Suomen mitalihaaveiden kannalta tilannetta parantaa se, että mitalin voittamisen näkökulmasta riittäisi, että toinen heistä heittäisi sen nappiheiton – mielellään yli 77-metrisen eli jopa uuden Suomen ennätyksen. Jos molemmat pystyvät rikkomaan nykyisen Suomen ennätyksen, silloin ollaan lähellä jopa kahtakin mitalia, mutta yksikin mitali olisi kova saavutus”, Mustakari sanoo.

Mustakarin mukaan muissa lajeissa mitaleille on matkaa.

Saga Vanninen on voittanut tänä vuonna hallissa Euroopan mestaruuden ja nuorten maailmanmestaruuden ja hänestä on kehittymässä yksi maailman parhaista seitsenottelijoista. Tokiossa vastassa on kuitenkin nippu maailman parhaita seitsenottelijoita. He ovat myös kokeneita ja rutinoituja arvokisamenestyjiä, joten Saga on kovassa paikassa. Mitali olisi todella upea saavutus siinä ryhmässä.

Mustakarin mukaan mitaleiden lisäksi myös loppukilpailupaikat ovat tiukassa Tokiossa. Lotta Harala on monissa papereissa potentiaalinen loppukilpailuun menijä. Myös keihäässä menestystoiveet ovat perinteisesti korkealla, vaikka kesä ei ole ollut helpoin suomalaisille keihäsjäteille.

”Suomalaisia ei menestysnälkää keihäässä ei tyydytä pelkät loppukilpailut, mutta sitä parempaa menestystä on vaikea odottaa. Jos suurimmat suosikit innostuvat, loppukilpailussa voi olla 2-3 ysikympin ylittäjää.”

”Jos kuitenkin syystä tai toisesta mitaleille riittäisi 86-metrinen, siihen Oliver Helanderilla voisi olla juuri ja juuri mahdollisuus. Tuon voisi hyvällä tahdolla muuttaa jopa seitinohueksi mitalisaumaksi”, Mustakari naurahtaa.

Mustakari nostaa framille myös yhden potentiaalisen yllättäjän – Mette Baasin 400 metrillä.

”Metteltä ei vielä kannata odottaa loppukilpailupaikkaa, mutta hänessä on sellaista potentiaalia ja asennetta urheilijana, että hän voi olla yksi kisojen suomalaisyllättäjistä. Jo se, että urheilija venyy kauden tai jopa uransa parhaaseen saavutukseen MM-kisojen kaltaisella areenalla, on kunnioitettava saavutus”, Mustakari sanoo.