Chelsean kaoottinen vuosi voi synkentää sinistä taivasta dramaattisesti tulevalla kaudella

Raheem Sterling on Chelsean kesän tähtihankinta. Tähän mennessä.

JalkapalloValioliiga

Chelsean kaoottinen vuosi voi synkentää sinistä taivasta dramaattisesti tulevalla kaudella

Chelsea lähtee uuteen Valioliiga-kauteen haastavista asetelmista. Niin haastavista, ettei se todennäköisesti mahdu Mestarien liigaan kaudeksi 2023-2024 lähtevään junaan.

Jukka Rönkä
TEKSTI Jukka Rönkä
@JukkaRonka
JULKAISTU 30.7.2022 | KUVAT All Over Press

Darwin Nunez

Valioliiga 2022-2023: Chelsea

Viime kausi

Chelsea lähti kauteen suurin odotuksin, sillä Thomas Tuchel oli kääntänyt Chelsean kurssin edellisellä kaudella ylösalaisin tultuaan potkut saaneen Frank Lampardin seuraajaksi tammikuussa. Kausi huipentui Mestarien liigan voittoon ja Manchester Cityn voittamiseen kolmesti kevään aikana – Valioliigassa, FA Cupissa ja Mestarien liigan finaalissa.

Romelu Lukakun hankkiminen 97,5 miljoonalla punnalla nostatti odotuksia entisestään ja The Bridgella oltiin varmoja, että Chelsea taistelisi jopa liigamestaruudesta.

Ei taistellut.

Kausi muuttui kaaokseksi Venäjän hyökättyä Ukrainaan ja Chelsean omistajan Roman Abramovitšin jouduttua Ison-Britannian hallituksen pakotelistalle, mikä johti seuran myymiseen amerikkalaisen liikemiehen Todd Boehlyn johtamalla ryhmittymällä.

17.00 for Chelsea to win the Premier League 2022/2023! Check the odds for all 20 teams and play at LeoVegas! 

Kaaos oli kiistaton, mutta Chelsea oli pudonnut kuitenkin kärkijoukkueiden vauhdista jo paljon ennen Venäjän hyökkäystä. Chelsea ei voittanut viime kaudella mitään, mutta selviytyi täksi kaudeksi Mestarien liigaan.

Kesän siirtoikkuna

Todd Boehly on nyt The Boss.

Chelsean lähtötilanne kesän siirtoikkunaan oli haastava. Vaikka siirtoikkuna avautuu virallisesti vasta kauden jälkeen, siirtoja pohjustetaan jo kauden aikana. Chelsean oli kuitenkin vaikea suunnitella mitään ennen kuin omistajanvaihdos saatiin tehtyä. Lisäksi osa Chelsean pelaajista oli turbulenttisen kevään aikana alkanut etsiä itselleen uutta seuraa.

Siirtoikkunat rakastavat suuria siirtosummia ja suuria otsikoita. Siirtosummia ja otsikoita oleellisempaa on kuitenkin se, millaisella prosessilla pelaajia ostetaan. Onko pohjalla selkeä suunnitelma, miten palapeli rakennetaan ja millaisia paloja sinne halutaan siirtoikkunassa hankkia – ja onko niillä, jotka palapelin paloja hankkivat, oikeasti kykyä arvioida sitä, mitä ollaan ostamassa.

Juuri tässä on Chelsean suuri kysymys tänä kesänä: Kuka päättää, kenet hankitaan – ja kenen silmällä kohteista päätetään?

Todd Boehly lupasi ennen omistajanvaihdosta, että seuran keskeiset avaintekijät pysyvät tehtävissään, mutta todellisuus oli toinen. Chelsea tuuletti organisaatiotaan ja tuo tuuletus vei mukaan muun muassa pelaajakaupoista vastanneen Marina Granovskaian. Nyt siirroista vastaavat Boehly ja Tuchel yhdessä.

Boehly mitä ilmeisemmin kuuntelee Tuchelia, sillä hän luopui suunnitelmistaan hankkia Cristiano Ronaldon, koska Tuchel vastusti Ronaldon hankintaa. Se on kuitenkin vasta yksi asia. Chelsea on toki ollut päättäväinen ja aggressiivinen siirtomarkkinoilla, kuten Raheem Sterlingin ja Kalidou Koulibalyn hankinnat osoittavat, mutta sen tekemistä on värittänyt myös amatöörimäinen poukkoilu.

Chelsea esimerkiksi ilmoitti yllättäen, että se haluaisi hankkia Gabriel Jesusin, kun tämä oli jo sopinut pitkään tapetilla olleen siirtonsa Arsenaliin. Uusin vastaavanlainen erikoinen paljastus tuli tällä viikolla, kun Sevillan jalkapallojohtaja Monchi kertoi, että Sevilla ja Jules Koundé olivat viime viikonloppuna sopineet kaiken siirrosta Chelseaan, kunnes Chelsea yllättäen halusikin vielä miettiä siirtoa. Tämän jälkeen Barcelona otti Koundén leiriin yhteyttä tämän viikon maanantaina ja Ranskan maajoukkuepuolustaja pelaakin ensi kaudella Chelsean sijasta Barcelonassa. Chelsea halusi kyllä palata neuvottelupöytään alkuviikon aikana, mutta vahinko oli jo tapahtunut.

Kalidou Koulibaly tuli Chelseaan Napolista.

On selvää, että Chelsealta vie aikaa rakentaa toimiva organisaatio ja saada kaikki rullaamaan yhtä silkkisesti kuin asioiden pitäisi Chelsean kokoisessa seurassa rullata. Alku ei lupaa hyvää, mutta yhden kesän kompurointi on eri asia kuin pysyvä suhaaminen.

Chelsea on jo menettänyt ja menettää mahdollisesti lisääkin sellaisia pelaajia, jotka se olisi halunnut pitää. Näistä takaiskuista pahin oli Antonio Rüdigerin siirtyminen Real Madridiin. Andreas Christensen siirtyi puolestaan Barcelonaan ja Cesar Azpilicueta ja Marcos Alonso haluaisivat molemmat siirtyä tanskalaisen vanavedessä myös Camp Noulle.

Sen lisäksi Chelsean on ollut vaikea laivata ulos sellaisia pelaajia, joista se haluaisi eroon. Timo Wernerin, Kepa Arrizabalagan, Malang Sarrin, Ross Barkleyn, Michy Batshuayin ja Kenedyn siirtojen tiellä on heidän suuret palkkansa. Romelu Lukakunkin Chelsea joutui päästämään Interiin lainasopimuksella, joka tuo sille kaudessa vain 8 miljoonaa puntaa. Myös Werner siirtynee ensi kaudeksi lainalle, todennäköisesti RB Leipzigiin.

Chelsean siirtoikkunan lopullista onnistumista on vielä ennen aikaista arvioida. Raheem Sterlingin potentiaali on kiistaton ja jos Tuchelin pystyy muovaamaan hänelle optimaalisen roolin, Sterling voi moneen vuoteen parhaan kautensa.  Kalidou Koulibalyn pitäisi olla varma sijoitus, vaikka hänen arvonsa euroina onkin pudonnut kolmannekseen siitä, mitä se ennen koronaa oli. Koulibaly tuo Chelseaan vahvan puolustuspelaamisen lisäksi Tuchelin kaipaamaan pallollisen pelaamisen taitoa.

Tulleet:

Raheem Sterling, Manchester City, £47,5M, Kalidou Koulibaly , Napoli, £34,2M. Omari Hutchinson, Arsenal. Eddie Beach, Southampton.

Arvio: Sterling ja Koulibaly ovat raskaansarjan hankintoja, Hutchinson on hyvä kaappaus Arsenalin junioreista ja Beach Southamptonin junioreista. Molemmat ovat investointeja tulevaisuuteen.

Lähteneet:

Romelu Lukaku, Inter, laina. Antonio Rudiger, Real Madrid, ilmainen. Andreas Christensen, Barcelona, ilmainen.

Lisäksi Chelsea ei tehnyt jatkosopimusta muutaman roolittoman pelaajan kanssa. Heistä tunnetuimmat olivat Chelseassa täydellisesti flopannut Danny Drinkwater sekä entinen kohulupaus Charly Musonda. Myös lainalle lähtee iso liuta pelaajia, joilla ei olisi ollut roolia tulevalla kaudella.

Arvio: Rüdiger on oikeasti iso menetys, myös Christensen Chelsea olisi halunnut pitää. Lukakun päästäminen lainalla Interiin oli kaikkien kannalta järkevä ratkaisu.

Tuleva kausi

Connor Gallagher on saamassa mahdollisuuden The Bridgella.

Chelsea tilanne ennen uutta kautta ei ole optimaalinen. Moni asia vaatii omistajanvaihdoksen jälkeen vielä korjaamista ja hiomista.

Myös joukkueen kokoaminen on vielä vaiheessa. Ennen siirtoikkunan sulkeutumista pitäisi löytää vielä 3-4 uutta vahvistusta, joista tärkein on toinen huipputoppari. Chelsea on etsinyt kuumeisesti myös lisää hyökkäysvoimaa ja ennen kaikkea uutta ysipaikan maalintekijää.

Sen päälle pitäisi ratkaista useiden lähtökuopassa olevien pelaajien kohtalo. Lisäksi Tuchel joutuu pohtimaan viime kaudella lainalla loistaneiden Conor Gallgherin ja Armando Brojan kohtaloa. Gallagher ainakin saanee tulevalla kaudella mahdollisuuden The Bridgella.

Chelsean kannalta vaarana on, että kaiken turbulenssin ja joukkueen sekavan tilanteen seurauksena kaudesta tulee rikkonainen. Taustalla kummittelee myös kysymys, millainen ja miten kova manageri Tuchel on? Hän teki sensaatiomaisen muutoksen toissa kaudella, mutta viime kaudella Tuchelin kaaressa alkoi näkyä samanlaisia hyytymisen merkkejä kuin PSG:ssä ja Borussia Dortmundissa viimeisinä aikoina. Romelu Lukaku oli järkyttävä floppi, mutta kuinka paljon vika oli Lukakussa ja kuinka paljon siinä, ettei Tuchel osannut käyttää belgialaista asettaan?

Arvio

Chelsea jäi viime kaudella 19 pistettä mestaruudesta voittaneesta Manchester Citysta ja selvitti tiensä vaivoin Mestarien liiga -paikoille. Chelsea elää omistajanvaihdosta seurannutta jälkiturbulenttista aikaa, mikä vaikuttaa kentälle suoraan ja  välillisesti. 0-4-tappio Arsenalille viikko sitten oli vain yksi tappio yhdessä harjoitusottelussa, mutta siinä oli pahaenteinen sivumaku siitä, missä tilassa Chelsea tällä hetkellä on.

Chelsea voi ja tuleekin vielä vahvistumaan elokuussa, mutta pystyykö se silti vastaamaan Arsenalin ja Tottenhamin haasteisiin ja kiristyneeseen kilpailuun Valioliigan huipulla?

Riski on iso, ettei pysty – ja siksi Chelsea on jäämässä ulos TOP4:stä.

Chelsea voitti eilen Udinesen harjoitusottelussa 3-1. Se aloitti ottelun näillä miehillä.