Chelsean oli helppo uhrata Mikki Hiiri, mutta farssin todelliset konnat ovat kaksi tomppelia
Chelsea erotti päävalmentaja Liam Roseniorin. Jukka Rönkä avaa, miksi Rosenior epäonnistui Enzo Marescan seuraajana.
Chelsea erotti päävalmentaja Liam Roseniorin vain kolme ja puoli kuukautta hänen palkkaamisensa jälkeen. Jukka, mitä sanot?
Tässä saagassa on inhimillisestä perspektiivistä katsottuna myös ikäviä ulottavuuksia, mutta siitä huolimatta parasta ja kauneinta tässä on se, ettei jalkapallo anna anteeksi.
Se ei anna anteeksi surkeaa seurajohtamista, ei surkeita rekrytointeja eikä sitä, jos valmentaja ei ole tehtävän vaatimusten mukaisella tasolla.
Chelsean ongelmien ydin on paljon syvemmällä kuin Roseniorissa tai ylipäätään päävalmentajissa, mutta Rosenior ei voi juosta pakoon omaa vastuuta.
Hänen alkunsa oli tyrmäävä, sillä Chelsea voitti Roseniorin seitsemästä ensimmäisestä ottelusta kuusi ja innokkaimmat ehtivät ajatella, minkä ihmeen messiaan Chelsean johto oli palkannut.
Jalkapallossa ja elämässä yleensä ihmiset voidaan jakaa karkeasti ja julmasti kahteen leiriin – puhujiin ja osaajiin.
On olemassa ihmisiä, jotka osaavat hurmata muut puheilla ja vakuuttavalla esiintymisellä, mutta jossain kohtaa kuulijoille paljastuu, että hienojen sanojen ja termien ja loistavien esiintymislahjojen takana ei olekaan mitään muuta kuin ontto kolo.
Siinä kohtaa kupla puhkeaa enkä olisi yllättynyt, että Roseniorille olisi käynyt juuri niin. Hän oli sama Rosenior tammikuussa, kun Chelsea puski voittoja voittojen perään – ja hän oli sama Rosenior, kun Chelsea ajautui tähän putkeen, jossa se hävisi peräjälkeen viisi Valioliigan ottelua tekemättä maaliakaan.
Jossain kohtaa Roseniorin kupla puhkesi ja sitten se oli menoa.
Tätä kehityskaarta vahvistaa se, että muutamat Chelsean pelaajat alkoivat kevään aikana arvostella julkisesti Roseniorin edeltäjän Enzo Marescan erottamista ja jopa Roseniorin peluuttamista, minkä lisäksi esimerkiksi Enzo Fernández ja Marc Cucurella kertoivat avoimesti omasta halustaan asua milloin Madridissa ja milloin Barcelonassa.
Ne olivat merkkejä siitä, että pelaajien usko Rosenioriin on alkanut sulaa. Vaikka pelaajien tuleminen julkisuuteen ei ollutkaan oikea tapa hoitaa ongelmia, nämä ulostulot kertoivat siitä, että kunnianhimoiset ja itselleen jalkapalloilijana äärimmäisiä tavoitteita asettaneet pelaajat näkivät Roseniorin onttouden valmentajana.
Yksi käänteentekevä hetki oli helmikuussa, jolloin Chelsealle tuli kahdeksan päivän mittainen tauko ilman otteluita. Rosenior oli siihen mennessä lähinnä vain säätänyt Marescan pelimalleja, mutta tuon tauon aikana hän siirtyi prässäämisessä ”mies vastaan mies” -prässiin.
Pelaajat menettivät nopeasti uskonsa Roseniorin prässimalliin ja kun PSG pisti Chelsean Mestarien liigan puolivälierissä nippuun yhteismaalein 8–2, Rosenior oli hävinnyt pelin.
Roseniorilla on omat vahvuutensa ja hän on edelleen kehityskykyinen valmentaja, mutta Chelsea oli hänelle tässä vaiheessa kasvutarinaa liian suuri seura.
Chelsean pelaajat olivat nähneet, miten huippuvalmentajat toimivat niin harjoituskentällä kuin otteluissa ja osasivat laittaa Roseniorin osaamisen sitä kautta perspektiiviin. Rosenior oli heidän silmissään enemmän Mikki Hiiri kuin Thomas Tuchelin tai Mauricio Pochettinon tasoinen raskaansarjan ammattilainen.
Mitä Roseniorin palkkaaminen kuuden ja puolen vuoden sopimuksella ja hänen irtisanomisensa vain kolmen ja puolen kuukauden jälkeen kertoo Chelseasta?
Se kertoo kauniisti sanottuna siitä, millä tasolla seurajohdon osaaminen on tällä hetkellä Chelseassa.
On vaikea sanoa, miten Chelsean organisaatio toimii arjessa ja miten se tarkkaan ottaen päätyyn esimerkiksi päävalmentajan palkkaamiseen ja erottamiseen, mutta näytöt kevään 2022 jälkeen kertovat siitä, että Chelseaa johtavat tällä hetkellä jalkapalloseuran johtamisen näkökulmasta täydelliset tomppelit.
Tuchel ehti valmentaa Todd Boehlyn ja Behdad Eghbalin alaisuudessa vain muutaman viikon ennen potkujaan. Tuchelin seuraaja Graham Potter kesti lauteilla seitsemän kuukautta. Frank Lampard sai vetää vt. managerina pari kuukautta, Pochettino vuoden, Maresca puolitoista kautta ja nyt Rosenior kolme ja puoli kuukautta.
Sama päättömyys on näkynyt myös siirtomarkkinoilla. Chelsea on ostanut Boehlyn ja Eghbalin aikana yli 50 pelaajaa ja käyttänyt heidän ostamiseensa yli 1,5 miljardia puntaa ja myynyt samaan aikaan 35 pelaajaa.
Näissä Roseniorin potkuissa korjataan pelkistetysti sanottuna sitä satoa, mitä nämä kaksi fakiiria ovat viimeisen neljän vuoden aikana kylväneet.
En ihmettele yhtään, että Chelsean kannattajat ovat huutaneet takaisin Roman Abramovitšia. Myös Abramovitšin aikana nähtiin ihmeellisiä ja puolipäättömiä ratkaisuja, mutta nämä kaksi tomppelia ovat häneen verrattuna täysin omassa sarjassaan.
Ensimmäisissä spekulaatioissa Roseniorin seuraajaehdokkaiksi on nostettu muun muassa Andoni Iraola, Marco Silva ja Dortmundin Edin Terzic. Löytyykö seuraaja tuosta nipusta?
Nämä kolme herraa ovat kaikki erinomaisia valmentajia ja etenkin Iraolasta voi kasvaa vielä yksi maailman TOP3-valmentajista. Siksi toivon, etteivät tämän tason miehet työnnä päätään Chelsean läävään.
Pistän rahani edelleen kiinni siihen, että Chelsean seuraava manageri on Frank Lampard.
Coventryn nostaminen putoamiskuilun reunalta Valioliigaan on Chelsean omistajien silmissä sellainen viehe, johon he iskevät kuin hauki. Sen lisäksi kyse on seuralegendasta, joka on vannonut ikuista rakkauttaan Chelsealle, vaikka onkin West Hamin kasvatti ja sukujuuriltaan iron.
