Asia 1: NHL-glitterin takaa paljastui, että Columbusta valmentaa täysi turisti

Brad Larsenin palkkaaminen Columbus Blue Jacketsin päävalmentajaksi alkaa päivä päivältä näyttää entistä enemmän veriseltä ammattivirheeltä. Sen virheen on tehnyt GM Jarmo Kekäläinen.

Eikä nyt voi jälkiviisaaksikaan syyttää, sillä kun tiedettiin Blue Jacketsin tarvitsevan John Tortorellan viimeisen heikon kauden jälkeen muutosta, mietin jo tuolloin, että mitä muutosta voi tuoda Columbuksen organisaatiossa jo 11 vuotta toiminut ja myös Tortorellan valmennustiimissä toiminut Larsen?

Kysyin myös sitä, olisiko mikään muu NHL-seura antanut päävalmentajan tehtäviä Larsenille, joka ylivoimasta vastanneena apuvalmentajana luotsasi NHL:n viidenneksi heikointa ylivoimaa. No, nyt Blue Jacketsin ylivoima on jo NHL:n heikointa.

Lisäksi ihmettelin sitä Blue Jackets-toimittaja Aaron Portzline väitettä, että Kekäläinen nojasi päätöksessään myös johtaviin pelaajiin. Sitä voi sitten kukin tykönään miettiä, kannattaako pelaajien antaa saada vaikuttaa pukuhuoneen esimiehensä valintaan.

Nyt nimittäin näyttää siltä, että pelaajat saivat haluamansa valmentajan, mutta eivät sitä valmentajaa, jonka he tarvitsivat.

Jos Tortorellan valmennuksessa edes puolustuspeli korostui ja hyökkäyspeli oli kesannolla, nyt Larsenin jälkeen ei ole enää puolustuspeliäkään. Joukkueen tähtipelaajat säntäilevät sinne tänne kiekon perässä kuin orvot pirut ja päättömät kanat, eikä voittavista pelin rakenteista ole tietoakaan. Tampereen otteluissa nähtiin täysin hävytön ja luokaton määrä ylivoimahyökkäyksiä omaan päähän!

Kun Columbuksen pelaamista on nyt seurannut ennen Tampereen otteluitakin, joukkueella ei ajoittain tunnu olevan minkäänlaista käsitystä puolustusvalmiudesta ja kenttätasapainon vaalimisesta. Kuvaava esimerkki oli toisen pelin Coloradon avausmaali, jossa neljä pelaajaa haukkaa ja Colorado pääsee melkeinpä 4-1-ylivoimahyökkäykseen ja siitä avausmaali. Ei tuollaista voi tapahtua tällä tasolla!

Eikä hyökkäyspelissäkään juuri logiikkaa näy. Ja kun Larsenilta kysyttiin Suomessa, mitenkäs kurssi kääntyy, niin Larsen höpötteli aivan arvotonta taklausten lisäämisen puhetta. Tällainen pelikirjavisionääri siis Blue Jacketsin päävalmentajana toimii.

Kekäläinen sanoi Viaplayn haastattelussa, että Larsenia ei pitäisi tuomita alkukauden perusteella koska ”90 prosenttia” on ollut hyvää valmennustyötä.

Kekäläisellä on ymmärrettävä oikeutensa puolustaa valmentajaansa niin kauan kuin hän Columbuksen valmentaja on, mutta minun oikeuteni on todeta, että ei mene läpi.

Miten hyvää se valmennustyö voi oikeastaan olla, koska Blue Jackets teki viime kaudella kiusallisen seuraennätyksen päästämällä runkosarjassa omiin peräti 298 maalia? Onko tuo riittävää valmennustyötä seurassa, jossa usein itse puhutaan ”korkeammista standardeista”.

Mutta ilmeisesti vaikkapa Jukka Jalonen on valmentajana edelleen NHL:ssä riski, mutta syystä tai toisesta Larsenin kaltaiset päävalmentajakeltanokat eivät sitä ole.

Ota siitä sitten selvää.

Asia 2: Onko Kekäläisen laiva uppoamassa?

NHL on siitä mielenkiintoista nollasummapeliä, että olemalla surkea saa palkinnon. Tuo palkinto tulee NHL:n varaustilaisuuksissa.

Viime kaudella Columbus oli sen verran huono, ettei se päässyt pudotuspeleihin, mutta ei myöskään riittävän huono, että se olisi saanut huonoudestaan parhaan mahdollisen varausvuoron. GM Kekäläinen tietää itsekin, että pahinta NHL:ssä on olla konferenssissa yhdeksäs ja seuraavaksi pahinta kymmenes. Ei pääse pudotuspeleihin, eikä saa aivan parhaita varausvuorojakaan ilman suunnatonta onnea draft-arvonnassa.

Tietysti nyt voidaan yhtäkkiä vaihtaa lennosta ajatusta, että nyt uudelleenrakennetaan ja vältellään vastuuta nousemisesta huipulle. Se ei kuitenkaan ollut viesti, jota Columbus lähetti ennen kautta.

Päävalmentaja Larsen itse puhui standardin nostamisesta ja kuinka haluttiin parantaa. Ja jos viime kaudella sijoitus oli konferenssissa kymmenes, kaiketi tuo tarkoittaa pudotuspeleihin pääsyä, sillä kukapa yhdeksättä sijaa tosiaan tavoittelisi.

Joukkue on päästänyt NHL:ssä tällä hetkellä kaikkein eniten maaleja, sen ylivoimapeli on heikointa koko sarjassa ja joukkue on itäisen konferenssin jumbo. Alkukaudella se on ollut koko NHL:n surkein joukkue lähes jokaisella mittarilla.

Voidaan aina vedota siihen, että uudelleenrakennusta tehdään yhä ja edelleen, mutta kai nyt joskus jotain tulee valmiiksi? Kysymys kuuluu: Milloin sitä oikein voi odottaa?

Toistaiseksi Kekäläisen 10 vuoden aikana joukkue on pääsyt yhden ainoan kerran pudotuspeleissä toiselle kierrokselle, joten minään uskomattomana menestystarinana ei Columbusta NHL:ssä voi hyvällä tahdollakaan pitää.

Kai sentään Columbukselta saattoi jotain muuta odottaa tällä kaudella kuin hyvää varausvuoroa?

Kelkkaan on kuitenkin kuskattu kenties NHL:n vapaiden markkinoiden kuolatuin pelaaja Johnny Gaudreau ja puolustukseenkin tuotiin neljän miljoonan kausitienesteillä NHL-mittapuulla korkeintaan keskinkertainen ja ajoittain kömpelö peruspakki Erik Gudbranson, jonka piti olla puolustukseen vahvistus, mutta jolla on alkukaudella tasakentin jo iso läjä miinuksia.

Kaksi edellistä kautta on jo mennyt ilman pudotuspelejä. Kuinka kauan kaikki menee ”rakennusvaiheen” piikkiin, jota suomalaismediassakin toistettiin monessa yhteydessä papukaijan tavoin?

Nyt joku voi puolestaan sanoa, että kausihan on vasta nuori.

Mutta samalla Columbuksen 12 pelissä saavutetut kuusi pistettä on sellainen mahalasku, että pudotuspelijunan kyytiin on jo äärimmäisen vaikeaa päästä.

Viime kaudella viimeinen pudotuspelipaikka itäisestä konferenssista heltisi 100 pisteellä. Siihen kyytiin yltäminen tarkoittaisi sitä, että Columbuksen pitäisi viimeisestä 70 pelistä raapia 94 pistettä.

Kun joukkue harrastaa tällaista peliltä varastamista, niin siihen uskoo, ken haluaa.

Asia 3: Miten onnistui media? Hyvin, huonosti ja hyvin huonosti

Suomalainen NHL-media terästäytyi pelien alettua.

Kun tähtien vaatteet, ruoat, juomat, toimittajien kaupunkikokemukset ja vessassakäynnit oli käsitelty, alettiin käsitellä myös muuta.

Pelistä ja tapahtumasta alettiin kirjoittaa syvällisempiä näkökulmatekstejä, Jarmo Kekäläistä uskallettiin kritisoida Columbuksen heikosta tilanteesta ja monilta osin media hoiti hommansa ja monesta tuutista tykitetty halpahintainen viihdehöttö alkoi vihdoinkin jäädä edes hieman vähemmälle. Gary Bettmaniltakin kysyttiin muutama kiperä kysymys ilmeisesti.

Viaplayn Ville Nieminen oli studiossa erinomainen ja Esa Pirneskin oli melko hyvä tv-studiossa analysoijana. Se on toinen kysymys, kannattaako Niemisen JYPin apuvalmentajana käyttää aikaansa tähän, vaikka hän vahva asiantuntija onkin.

Muutamia irvokkuuksia kuitenkin nähtiin.

Tv-lähetyksessä näkyi miten ennen peliä selostaja heitteli nyrkkitervehdyksiä Patrik Laineelle, Kekäläistä haastatellessa asiantuntijana toiminut Kimmo Timonen ja Kekäläinen kertoivat tennis- ja pickleball-peleistään ja siitä pohjavireestä ei lopulta kovin kiperiin kysymyksiin edetty. Lisäksi tietyt sidonnaisuudet tekivät joiltain osin otteluiden seuraamisesta vaivaannuttavaa seurattavaa.

Osittain NHL:n markkinointikoneiston tykittäessä joka sylinterillä, mediankin roolit hämärtyivät siellä täällä, mutta se oli odotettavissa.

Asia 4: Jääkiekkosuurlähettiläs Mikko Rantasen viikonloppu

Suomessa harva jääkiekkoilija on koskaan saanut sellaista huomiota kuin Patrik Laine on urallaan saanut. Nyt valokeilan kuitenkin varasti tänä viikonloppuna – täysin ansaitusti – Mikko Rantanen.

Jos ihan kaikkia jääkiekkohistoriassamme ei voi pitää erinomaisena suomalaisena jääkiekkolähettiläänä, niin Rantasta toden teolla voi. Hän esiintyy jämäkästi, hoitaa esikuvalliset velvoitteensa ja kun puhutaan hänestä pelaajana, puhutaan voittavasta jääkiekkoilijasta. Ei Rantanen ota riskejä kun otteluita aletaan ratkomaan. Ei hän ota tyhmiä jäähyjä tai ala kiukutella tai suoristamaan selkää missään tilanteessa.

Eikä Rantasen tarvitse tulla paikalle otteluihin pukeutuneena kuin jokin räppäri, eikä häntä seuraamalla tule vaivaannuttavaa oloa, että hänestä huokuisi halu olla missä tahansa mieluummin kuin roolissaan fanien ihailemana supertähtenä.

Kaikista ei voi sanoa ihan samaa. Ja jokin siinä on, että Rantanen on voittava jääkiekkoilija eikä hänen kohdallaan tarvita tekosyitä vaikka sieltä, että joukkue on huono. Joukkue on aina pitkälti tähtipelaajiensa näköinen ja Colorado on nyt Rantasen näköinen. Ei hänen suustaan kuule sellaisia fraaseja, että hän olisi nostanut kädet pystyyn ja että joku ei nyt nappaisi.

Rantanen tietää, että hänen on oltava illasta toiseen johtava pelaaja ja että johtaviin pelaajiin tiivistyy joukkueessa paljon. Eikä Rantasen tarvitse esitellä kulkupelejään tai asuntojaan tai elämäänsä naistenlehtien kansissa. Hän vain saapuu paikalle, hoitaa hommansa tyylikkäästi, tekee maaleja ja voittaa pelejä. Sellainen on todellinen superammattilainen, josta Suomessa voidaan olla ylpeitä.

Kontrasti vaikkapa Columbuksen tähtipelaajiin – Laine mukaan lukien – oli ja on suuri. Tällä hetkellä Columbuksessa tiivistyy paljon kahteen suomalaiseen: Kekäläiseen ja juuri Laineeseen, johon on sijoitettu paljon seuran tulevaisuudesta. Nyt tilanne on jo ylittänyt hälyttävän pisteen.